Charlie Kirk
yhdysvaltalainen politiikan kommentaattori From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Charles ”Charlie” James Kirk (14. lokakuuta 1993 Arlington Heights, Illinois – 10. syyskuuta 2025 Orem, Utah[1][2]) oli yhdysvaltalainen poliittinen kommentaattori ja republikaanista puoluetta edustanut konservatiivinen vaikuttaja.[3] Kirk oli Yhdysvaltojen tunnetuimpia konservatiivisia aktivisteja ja mediapersoonia sekä presidentti Donald Trumpin luotettu liittolainen. Kirk salamurhattiin 31-vuotiaana puhetilaisuudessa Utah Valleyn yliopistossa. Kirk tunnettiin avoimista keskusteluista, joita hän järjesti yliopistokampuksilla ympäri maata.[4]
Kirk oli 18-vuotiaana mukana perustamassa Turning Point USA -nimistä opiskelijajärjestöä vuonna 2012, jonka tavoitteena on edistää konservatiivisia aatteita liberaalisti suuntautuneissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. Hänen sosiaalisen median kanavillaan ja samannimisessä päivittäisessä podcastissaan jaettiin usein videoklippejä, joissa hän keskusteli opiskelijoiden kanssa esimerkiksi transsukupuolisuudesta, ilmastonmuutoksesta, uskosta ja perhearvoista. Kirk oli naimisissa, ja hänellä oli kaksi pientä lasta.[4] Kirk varttui Wheelingin kylässä Illinoisissa Yhdysvalloissa.[5]
Remove ads
Poliittinen ura
- Pääartikkeli: Turning Point USA
Kirk perusti vuonna 2012 konservatiivisen nuorisojärjestön Turning Point USA:n ajamaan vapaata markkinataloutta, supistettua hallintoa ja perinteisiä arvoja. Järjestö ryhtyi edistämään konservatiivisia näkökulmia yliopistokampuksilla eri puolilla Yhdysvaltoja. Kirkistä tuli kysytty julkinen puhuja konservatiivisissa konferensseissa ja kampanjatilaisuuksissa. Hän alkoi myös säännöllisesti vierailla televisio-ohjelmissa. Sosiaalisessa mediassa hän sai suuren näkyvyyden varsinkin Twitterissä. Vuonna 2018 Kirk valittiin Forbes 30 Under 30 -listalle ja vuonna 2020 Newsmaxin 30 Most Influential Republicans Under 30 -listalle.[3]
Kirkin opinnot jäivät kesken. Hän omistautui poliittiselle toiminnalle. Donald Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjassa hän oli Donald Trump Jr.:n avustaja. Vuoden 2020 jälkeen Kirk edisti voimakkaasti väitettä vaalivilpistä vaalissa, jossa Joe Biden voitti Trumpin. Vuoden 2022 vaaleissa Kirk tuki vuoden 2020 presidentinvaalien tuloksen kiistäviä republikaaniehdokkaita.[5]
Remove ads
Näkemykset
Charlie Kirkiä pidettiin konservatiivisen aktivismin tulevaisuutena. Hän piti tärkeänä vuoropuhelua eri mieltä olevien ihmisten välillä. Kirkin mukaan väkivalta alkaisi, jos ihmiset lakkaisivat keskustelemasta. Kirk keskusteli lukuisista poliittisista ja sosiaalisista aiheista tapahtumissaan ja podcasteissaan. Perheellä ja uskonnolla oli keskeinen asema hänen politiikassaan.[6] Kirkin näkemykset herättivät usein keskustelua, minkä katsottiin heijastavan poliittisen ilmapiirin polarisoitumista. Kirk oli osallisena useissa julkisissa kiistoissa. Näihin kuuluivat kiihkeät keskustelut liberaalien kommentaattoreiden ja aktivistien kanssa.[3]
Kirk puolusti uutta konservatiivisuutta, joka kannatti sananvapautta, haastoi suurten teknologiayhtiöiden ja median valtaa sekä keskittyi pääkaupungin ulkopuolella asuviin amerikkalaisiin työväenluokan edustajiin. Kirk kuvasi vuonna 2020 MAGA-doktriinia amerikkalaisen uudistumisen ja elpymisen doktriiniksi.selvennä Kirkin evankelinen vakaumus oli yhteydessä myös poliittisiin näkemyksiinsä. Kirkin mukaan kirkkoa ja valtiota ei todellisuudessa voi erottaa toisistaan. Kirk viittasi myös Seitsemän vuoren mandaatti -ohjelmaan, jossa määritellään seitsemän alaa, joilla kristittyjen tulisi olla johtavassa asemassa.[7] NBC Newsin mukaan Charlie Kirk puolusti aikoinaan sekulaaria maailmankatsomusta mutta sittemmin korosti kristittyjen ja konservatiivisen poliittisen toiminnan yhteyttä. Kirk piti Trumpia keskeisenä hahmona kristillisen moraalin palauttamisessa Yhdysvaltoihin.[8]
Alun perin Kirkin ajamassa politiikassa korostuivat matalan verotuksen ja pienen hallinnon kaltaiset teemat. Sittemmin hän The Guardianin mukaan ajoi laitaoikeistolaista populismia ja kristillistä nationalismia.[5]
Kirk vastusti Yhdysvaltain sotilaallista ja taloudellista apua Ukrainalle sekä esitti Venäjä-myönteisiä näkemyksiä. Ukrainan median mukaan hän kutsui presidentti Volodymyr Zelenskyiä ”CIA:n sätkynukeksi” ja väitti Itä-Ukrainan kuuluvan historiallisesti Venäjälle.[9]
Kirk kertoi julkisuudessa olevansa Israelin ystävä ja tuki Gazan sotaa. Hänellä oli kuitenkin antisemitistisiä näkemyksiä, joiden mukaan juutalaiset hallitsivat Yhdysvaltain yliopistoja, kansalaisjärjestöjä ja viihdeteollisuutta. Kirkin mukaan juutalaiset rahoittavat myös valkoihoisia vastaan suunnattua ideologiaa.[10]
Kirk keskusteli yleisötilaisuudessa toukokuussa 2025 San Diegossa erään saksalaisen kysyjän kanssa Natosta ja kertoi, ettei suoranaisesti vastusta Natoa, mutta ajattelee sen laajenemisen olevan huono asia eikä Suomea ja Ruotsia olisi pitänyt ottaa sotilasliittoon. Kirk väitti Suomen olevan ”hyvin venäläinen” ja olleen neutraali toisessa maailmansodassa.[11]
Mediakattavuus
Charlie Kirkillä oli suuri seuraajakunta, ja hänen podcastinsa oli jatkuvasti 20 suosituimman joukossa. NBC Newsin mukaan The Charlie Kirk Show -podcastia ladattiin päivittäin 500 000–750 000 kertaa. Se oli jatkuvasti korkealla Spotify- ja Apple-listoilla. Sosiaalisessa mediassa hänellä oli valtava seuraajakunta: yli 7,3 miljoonaa seuraajaa Tiktokissa, 7 miljoonaa Instagramissa, 5 miljoonaa X:ssä ja 3,5 miljoonaa YouTubessa.[12]
Kritiikki
Kriitikot syyttivät Kirkiä valheiden ja salaliittoteorioiden levittämisestä muun muassa koronaviruksesta, ilmastonmuutoksesta ja vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaaleista.[13] Kriitikoiden mukaan Kirk vähätteli ilmastonmuutoksen vakavuutta, mikä herätti ympäristöaktivistien vastalauseita. Kriitikoiden mukaan jotkut hänen lausunnoistaan ja sosiaalisen median viesteistään ovat harhaanjohtavia tai vääriä.[3] Hänen liikkeestään kirjan kirjoittaneen Kyle Spencerin mukaan Kirk alkoi maineensa kasvaessa esittää valkoista ylivaltaa tukevia näkemyksiä. Spencerin mukaan Kirk kutsui George Floydia ”paskiaiseksi”, luonnehti Martin Luther Kingiä kammottavaksi ja ilmaisi olevansa huolissaan, jos joutuu matkustamaan lentokoneella, jossa on mustaihoinen lentäjä.[5]
Remove ads
Kuolema
- Pääartikkeli: Charlie Kirkin murha
Kirkiä ammuttiin kaulaan 10. syyskuuta 2025 Utah Valley Universityn kampuksella järjestetyssä The American Comeback Tour -kiertueen tapahtumassa.[14][15] Hän menehtyi saamiinsa vammoihin.[1][2] Yhdysvaltojen varapresidentti J. D. Vance ja hänen puolisonsa Usha Vance saattelivat torstaina 11. syyskuuta Charlie Kirkin arkun varapresidentin virkalentokoneella Utahin Salt Lake Citystä Arizonan Phoenixiin.[16]
Charlie Kirkin muistotilaisuus järjestettiin 21. syyskuuta 2025 Arizonan State Farm-stadionilla. Muistotilaisuuteen osallistui stadionilla arviolta noin 200 000 ihmistä.[17] Tilaisuudessa puhuivat muun muassa presidentti Donald Trump, varapresidentti J. D. Vance, kansliapäällikkö Susie Wiles, ulkoministeri Marco Rubio, terveysministeri Robert F. Kennedy Jr., puolustusministeri Pete Hegseth, tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard, Donald Trump Jr., Tucker Carlson, Stephen Miller, Sergio Gor ja Erika Kirk. Tilaisuudessa ylistysmusiikkia esittäneitä artisteja olivat Chris Tomlin, Brandon Lake, Phil Wickham, Kari Jobe ja Cody Carnes.[18]
Yksityiselämä
Charlie Kirk oli naimisissa Erika Kirkin (o.s. Frantzve) kanssa vuodesta 2021 lähtien. Erika Kirk on entinen Miss Arizona. Kirk sai kaksi lasta: vuonna 2022 syntyneen tyttären ja vuonna 2024 syntyneen pojan.[13][19] Kirk oli uskonnoltaan evankelinen kristitty. Perhe ja uskonto olivat keskeisessä asemassa myös hänen poliittisessa toiminnassaan.[6]
Kunnianosoituksia
Presidentin vapaudenmitali (USA, 2025)[20]
Kirjat
- Time for a Turning Point: Setting a Course Toward Free Markets and Limited Government (2016)
- Campus Battlefield: How Conservatives Can WIN the Battle on Campus and Why It Matters (2018)
- The MAGA Doctrine: The Only Ideas That Will Win the Future (2020)
- The College Scam: How America's Universities Are Bankrupting and Brainwashing Away the Future of America's Youth (2022)
- Right Wing Revolution: How to Beat the Woke and Save the West (2024)
Lähde:[21]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
