Daakia
muinainen kuningaskunta Euroopassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Daakia (m.kreik. Δακία, Dakia; lat. Dacia) oli antiikin aikainen alue ja kuningaskunta Tiszan ja Dnestrin välillä Tonavan pohjoispuolella ja Karpaattien eteläpuolella, suunnilleen nykyisten Romanian ja Moldovan valtioiden alueella. Siellä asui traakialainen kansa, joita kreikaksi nimitettiin getalaisiksi. Alue oli osana Rooman valtakuntaa 100–200-luvuilla.

Romanialainen automerkki Dacia on nimetty Daakian latinalaisen kirjoitusasun mukaan.
Remove ads
Historia
Daakialaisilla oli kehittynyt yhteiskunta jo ennen kuin he joutuivat tekemisiin roomalaisten kanssa, ja Daakia oli kuningaskunta 200-luvulta eaa. Rooman keisari Augustus voitti daakialaiset, mutta heidän sotajoukkonsa hyökkäsivät silti talvisin jäätyneen Tonavan yli ryöstämään Rooman kaupunkeja Moesiassa.
Kuningas Burebistan aika
Burebista oli merkittävä kuningas, joka hallitsi goottien/daakialaisten (geto‑daakialaisten) heimoja noin vuosina 82/61 eaa.–45/44 eaa. Hän oli ensimmäisiä koko Daakian halitsijoita, sillä hän onnistui yhdistämään useat daakialaiset heimot ja getit yhdeksi laajaksi valtakunnaksi.
Hallitsijakausi ja uudistukset
Burebistan aikana valtakunta koki vahvaa laajentumista ja sisäistä järjestämistä. Hän harjoitti sotatoimia useita naapuriheimoja vastaan, esimerkiksi kelttiläisiä boijien (Boii) ja tauriscien (Taurisci) heimoja vastaan sekä mahdollisesti bastarneja (Bastarnae) ja scordisceja (Scordisci) vastaan. Hän otti käyttöön myös tiukemman kurin ja keskusvallan, mikä vahvisti valtakunnan rakennetta.
Rajat valtakunnassa
Fyysisiin luonnollisiin rajoihin perustuen Burebistan valtakunnan rajat voidaan muotoilla seuraavasti:
- Länsi: Keskitonavan alue
- Itä: Bug‐joki ja Mustameri
- Etelä: Haimosvuoret (nyk. Balkanvuoret)
- Pohjois: Luoteis‐Karpaatit
Tällä tavalla hänen valtakuntansa ulottui huomattavaan osaan Keski‐ ja Itä‐Eurooppaa.

Suhde Roomaan
Burebistan valtakunnan laajuus ja järjestys herättivät Rooman kiinnostuksen ja jopa huolen. Hän liittoutui Pompeius Suurin puolelle Rooman sisällissodassa, mikä teki hänestä Julius Caesarin vastustajan. Caesar suunnitteli sotaretkeä daakialaisia vastaan, mutta tämä jäi toteutumatta.
Kuolema ja valtakunnan hajoaminen
Burebista tapettiin mahdollisesti salaliitossa daakialaisten aristokraattien toimesta 45/44 eaa. Hänen kuolemansa jälkeen valtakunta hajosi pienempiin osiin — neljäksi tai viideksi alueelliseksi yksiköksi.
Merkitys ja perintö
Burebistan merkitys piilee erityisesti siinä, että hän loi ensimmäisen laajemman daakialaisen valtiollisen kokonaisuuden, joka pystyi toimimaan muiden suurvaltojen rinnalla. Hänen valtakuntansa vakiinnutti daakialaisten poliittisen ja sotilaallisen roolin alueella. Vaikka valtakunta hajosi, sen vaikutukset näkyivät myöhemmissä daakialaisroomalaisissa suhteissa ja kulttuurissa.
Roomalainen kausi
Daakiasta tuli Rooman provinssi Dacia tai Dacia Traiana, kun keisari Trajanus valloitti alueen Daakian sodissa vuosina 101–106.[1]
Trajanus nimitti 11. elokuuta 106 Dacian provinssin ensimmäiseksi maaherraksi D. Terentius Scaurianuksen. Tämä tapahtui vain pari viikkoa pääkaupunki Sarmizegetusan valtauksen jälkeen ja jo ennen viimeisen Daakian kuninkaan Decebaluksen kuolemaa. Uutta provinssia uhkasivat etupäässä lännessä asuneet iazygit ja idässä roksolaanit, kummatkin skyyttiläisiä paimentolaiskansoja. Paimentolaisten vaellusreitit kulkivat osittain uuden provinssin läpi. Aluksi roomalaiset pitivät hallussaan Baanaattia ja Valakian tasankoja, joita kuitenkin oli vaikea puolustaa. Pian, ehkä jo vuonna 108, roomalaiset jättivät nämä alueet ja Daakian provinssi sai lopulliset rajansa.[2]
Trajanus jätti Daakiaan useita legioonia, ainakin Legio IIII Flavian Berzobikseen ja Legio XIII Gemina Apulumiin. Provinssiin sijoitettiin myös paljon apujoukkoja, yhteensä noin 27 000 sotilasta. Trajanus määräsi provinssiin rakennettavaksi teitä. Laajin näistä oli Via Pontica, joka kulki Pannonia Inferiorista Daakian läpi Mustallemerelle. Tien rakentamiseen käytettiin sotavankeja.[2]
Trajanus perusti ainakin yhden uuden colonian Daakiaan, Colonia Ulpia Traiana Augusta Dacican. Luultavasti hän perusti vielä toisenkin kaupungin, Malvan, jonnekin Daakian eteläosaan. Lisäksi hän korotti myöhemmin usean muun kaupungin municipiumiksi. Daakian kulta- ja hopeakaivoksista tuli keisarin omaisuutta.[2]
Trajanuksen ajan jälkeen Dacia oli jaettuna useaan provinssiin.[3] Daakialaisia värvättiin Rooman armeijaan, ja daakialaiskohortit taistelivat muun muassa Britanniassa. Daakialaiset omaksuivat roomalaisten tavat ja kulttuurin, mistä on merkkinä nykyinen romanian kieli, joka on romaaninen eli perustuu latinan kieleen.
Rooman valtakunnan ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri syntyi Daakiassa Naissuksessa. Gallienuksen aikana 256 gootit ylittivät Karpaatit ja ajoivat roomalaiset Daakiasta muutamia linnoituksia lukuun ottamatta. Aurelianuksen (270–275) aikana viimeisetkin joukot vedettiin Tonavan eteläpuolelle. Ei tiedetä, seurasiko paikallinen väestö mukana Tonavan eteläpuolelle Dacia Aurelianaan. Hunnit valloittivat vuorostaan maan gooteilta 376. Madjaarit valloittivat Transilvanian 800-luvulla.
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
