Digitoksiini

Digitoksiini on sydänglykosidina käytettävä lääkeaine. Se on rakenteeltaan ja vaikutukseltaan digoksiinin kaltainen, vaikkakin vaikutukseltaan pidempikestoinen. Toisin kuin digoksiini, jonka munuaiset poistavat elimistöstä, digitoksiini poistuu elimistöstä maksan kautta, minkä takia se soveltuu myös potilaille, joilla on munuaisten toimintahäiriöitä. Nykyään se on kuitenkin länsimaisessa lääketieteessä käytössä vain harvakseltaan. Kun digoksiini on useissa valvotuissa testeissä osoittautunut osalle potilaista tehokkaaksi sydämen toimintahäiriön hoidossa, digitoksiinin teho on selkeästi heikompi, vaikka periaatteessa niiden pitäisi toimia yhtä tehokkaasti.^[2]

Digitoksiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
3-[(3S,5R,8R,9S,10S,13R,14S,17R)-3-[(2R,4S,5S,6R)-5-[(2S,4S,5S,6R)-5-[(2S,4S,5S,6R)-4,5-dihydroksi-6-metyylioksan-2-yyli]oksi-4-hydroksi-6-metyylioksan-2-yyli]oksi-4-hydroksi-6-metyylioksan-2-yyli]oksi-14-hydroksi-10,13-dimetyyli-1,2,3,4,5,6,7,8,9,11,12,15,16,17-tetradekahydrosyklopenta[a]fenantren-17-yyli]-2H-furan-5-oni
Tunnisteet
CAS-numero	71-63-6
ATC-koodi	C01AA04
PubChem CID	441207
DrugBank	DB01396
Kemialliset tiedot
Kaava	C41H64O13
Moolimassa	764,922
SMILES	Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste	256–257 °C [1]
Liukoisuus veteen	0,01 g/l (20 °C)[1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus	95 %
Metabolia	hepaattinen
Puoliintumisaika	5–7 vrk
Ekskreetio	?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria	?
Reseptiluokitus
Antotapa	oraalinen

Digitoksiinin kemiallinen kaava on C₄₁H₆₄O₁₃, moolimassa 764,95 g/mol ja CAS-numero 71-63-6.

Sivuvaikutukset

Digitoksiinilla on samoja sivuvaikutuksia kuin yleisemmin käytetyllä digoksiinillakin: anoreksiaa, pahoinvointia, oksentelua, ripulia, sekavuutta, näköhäiriöitä ja sydämen rytmihäiriöitä. Digoksiinin vasta-aine on osoittautunut tehokkaaksi myös digitoksiinin aiheuttamien vakavien myrkytystapausten hoidossa.^[3]

Historiaa

Ensimmäinen tunnettu kuvaus sormustinkukan käytöstä lääkkeellisesti on vuodelta 1775.^[4] Sen tehoaine saatiin kuitenkin eristetyksi vasta paljon myöhemmin, kun Oswald Schmiedeberg onnistui tässä vuonna 1875. Nykyaikaiseen terapeuttiseen käyttöön molekyyli saatiin ranskalaisen farmakologin ja kemistin Claude-Adolphe Nativellen työn ansiosta. Ensimmäisen rakennemäärityksen aineelle teki Adolf Otto Reinhold Windaus vuonna 1925, mutta täysin rakenne saatiin kuvatuksi täsmällisine sokeriryhmien määrityksineen vasta vuonna 1962.^[5][6]

Käyttö kemoterapiassa

Digitoksiini ja sen sukuiset kardenolidit ovat in vitro -testeissä osoittautuneet lupaaviksi ihmisen syöpäsoluja vastaan, mutta digitoksiinin kliinistä käyttöä syövän hoitoon on rajoittanut sen kapea terapeuttinen indeksi.^[7][8] Digitoksiinin glykodiversifikaatio johti aiemmin tuntemattoman tyyppisten digitoksigeniinin neoglykosidien löytämiseen. Nämä osoittautuivat aiempia tehokkaammiksi syövän taltuttamisessa ja ionotrooppisen aktiivisuuden vähentämisessä.^[9] Tähän havaintoon perustuvat steroidaaliset glykosidit olivat perustana uudentyyppisten – solunulkoisten – vasta-ainekonjugaattien (EDC) kehittämiselle.