Henrik VIII
Englannin kuningas (1509–1547) From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Henrik VIII (engl. Henry VIII); (28. kesäkuuta 1491 Placentia palatsi, Greenwich, lähellä Lontoota – 28. tammikuuta 1547 Whitehallin palatsi, Lontoo, Englannin kuningaskunta) oli Englannin kuningas ja Irlannin hallitsija, myöhemmin kuningas vuosina 1509–1547. Hän oli Tudor-suvun toinen monarkki ja seurasi valtaistuimelle isäänsä Henrik VII:tä.[1]
Henrik VIII on kuuluisa kuudesta avioliitostaan sekä siitä, että hänellä oli ehkä enemmän valtaa kuin yhdelläkään muulla englantilaisella monarkilla. Hänen tavoitteensa saada avioero ensimmäisestä puolisostaan johti Englannin ja katolisen kirkon välirikkoon vuonna 1533, itsenäisen Englannin kirkon perustamiseen ja luostareiden lakkauttamiseen ja oli siten ensimmäinen vaihe Englannin uskonpuhdistuksessa. Hänen valtakaudellaan Wales liitettiin pysyväksi osaksi Englannin kuningaskuntaa.[1]
Henrik VIII:n valtakaudella Englanti kävi lukuisia tarpeettoman kalliita ja suurilta osin Englannin kannalta tappiollisia sotia Manner-Euroopassa. Sodat vahingoittivat Englannin taloutta, mutta toisaalta juuri näiden sotien vuoksi Henrik sijoitti runsaasti Englannin laivastoon; hänen valtakaudellaan se laajeni seitsemästä sotalaivasta noin viiteenkymmeneen, minkä vuoksi Henrikiä on pidetty myös Englannin laivaston ”isänä”.[1]
Nuoruudessaan hän menestyi urheilussa, erityisesti keskiaikaisessa jeu de paumessa eli tenniksen esimuodossa. Hän oli myös taitava muusikko ja kirjailija, joka kirjoitti niin proosaa kuin runouttakin. Lisäksi hän osallistui lukuisien merkittävien rakennusten, muun muassa Westminster Abbeyn, rakennuttamiseen ja laajentamiseen.[1]
Remove ads
Suku
Henry Tudorin vanhemmat olivat Henrik VII ja Elisabet York, hän oli kolmanneksi vanhin lapsi ja toiseksi vanhin poika.[1]
Äidin puolelta hänen isovanhempansa olivat kuningas Edvard IV ja kuningatar Elisabet Woodville. Edvard IV polveutui Edvard III:n toiseksi vanhimmasta pojasta Lionelista ja neljänneksi vanhimmasta pojasta Edmundista.
Isän puolelta Henryn isoisä oli Edmund Tudor, joka oli Henrik VI:n velipuoli, koska hänen isänsä, kamariherra Owen Tudor oli nainut Henrik V:n lesken Catherine de Valois’n. Henrikin isoäiti oli Lancaster-sukuinen lady Margaret Beaufort, joka polveutui Edvard III:n pojan John of Gentin aviottomasta, myöhemmin laillistetusta pojasta Somersetin herttua John Beaufortista.
Henrik VIII:n seitsemästä sisaruksesta vain kolme ei kuollut jo lapsena: Arthur, Margaret ja Mary. Hänen isänsä Henrik VII nousi valtaistuimelle kaappamalla kruunun viimeiseltä Plantagenet-suvun kuningas Rikhard III:lta, joka lyötiin joukkoineen ja surmattiin Bosworthin taistelussa vuonna 1485. Henrik VII vahvisti oikeuttaan kruunuun naimalla prinsessa Elisabet Yorkin, York-sukuisen kuningas Edvard IV:n ja Elisabet Woodvillen vanhimman tyttären.
Remove ads
Nuori Yorkin herttua ja Walesin prinssi
Vuonna 1493 nuoresta Henry Tudorista tuli Doverin linnan linnanpäällikkö ja Cinque Portsin kaupunkien lord Warden. Vuonna 1494 hänelle myönnettiin Yorkin herttuan arvo. Vielä ollessaan lapsi Henrystä tehtiin myös Englannin Earl Marshal ja Irlannin käskynhaltija (Lord Lieutenant of Ireland).[1]
Vuonna 1501 Henry Tudor osallistui vanhemman veljensä, 16-vuotiaan Walesin prinssi Arthurin ja 15-vuotiaan espanjalaisen infanta Katariina Aragonialaisen häihin. Nuoripari muutti Walesiin, kuten kruununperillisellä ja tämän puolisolla oli tapana, mutta Arthur sai hikitaudin ja kuoli puoli vuotta myöhemmin huhtikuussa 1502. Näin vain 11-vuotiaana Henrystä tuli kruununperillinen, ja pian tämän jälkeen hänestä tehtiin Walesin prinssi.[1]
Isä Henrik VII halusi säilyttää liiton sekä suuret myötäjäiset Espanjan kanssa ja päätti, että nuorempi prinssi Henry nai Arthurin lesken Katariinan. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista ilman paavin lupaa. Katariinan äidin, Kastilian kuningatar Isabella Katolilaisen painostuksesta paavi Julius II myönsikin paavillisella bullalla avio-oikeuden. Näin vain 14 kuukautta Arthurin kuoleman jälkeen Katariina ja Henry kihlautuivat. Vuoteen 1505 mennessä Henrik VII kuitenkin menetti mielenkiintonsa Espanjaa kohtaan, ja 15-vuotias Walesin prinssi pakotettiin julistamaan, että kihlaus on järjestetty ilman hänen suostumustaan.[1]
Henry Tudor vietti lapsuutensa rauhallisesti odottaen kruununperimystä, mikä osaltaan antoi varmuuden majesteettisuudesta ja vanhurskaudesta hänen omapäiselle ja iloiselle luonteelleen. Hän oli innokas lukemaan kirjoja sekä loisti aristokratian seurapiirien fyysisissä harjoituksissa, ja kun hän vuonna 1509 nousi valtaistuimelle, häneltä odotettiin suuria. Yli 180 cm pitkä, voimakasrakenteinen ja väsymätön urheilija, metsästäjä ja tanssija, hän lupasi Englannille jotain uutta Henrik VII:n hallituskauden pitkän pysähtyneisyyden jälkeen.[1]
Nuoruudessaan hän oli urheilullinen ja erittäin älykäs. Eräs aikalainen kuvaili häntä näin: "hän puhuu hyvää ranskaa, latinaa ja espanjaa; on hyvin uskonnollinen; osallistui kolmeen messuun päivittäin metsästysretkillään ... Hän on erittäin ihastunut metsästykseen, eikä koskaan lähde tuohon huviin väsyttämättä kahdeksaa tai kymmentä ratsua ... Hän pitää myös tenniksestä." Henryn akateemisiin kiinnostuksen kohteisiin kuului sekä kirjojen kirjoittaminen että musiikin säveltäminen ja hän oli avokätinen taiteen suojelija. Hän oli taitava soittamaan useita instrumentteja ja säveltämään.[2]
Remove ads
Kuningas
Henrik VIII nousi valtaistuimelle 17-vuotiaana isänsä kuoltua 22. huhtikuuta 1509.[1] Isältään Henrik VIII peri vakaan valtakunnan, jossa monarkin talous oli reilusti ylijäämäinen – hänen noustessaan valtaan parlamenttia ei ollut kutsuttu koolle tarvikkeiden hankkimiseksi viiteen vuoteen.[2]
Hallinnon järjestäminen
Kahden vuoden ajan Henrikin valtaantulosta Winchesterin piispa ja Lord Privy Seal Richard Fox ja William Warham kontrolloivat valtion asioita. Vuodesta 1511 eteenpäin valtaa piti käsissään kuitenkin kirkonmies Thomas Wolsey. Vuonna 1515 Thomas Wolseystä tuli lordikansleri, ja hän käytännössä hallitsi Englannin kuningaskuntaa. Tämä oli mahdollista, koska Henrikiä pitkästytti kuningaskunnan asioiden hoitaminen ja hän oli tyytyväinen Wolseyn aikaansaannoksiin.[3]
Thomas Wolseysta tuli yksi Britannian historian vaikutusvaltaisimmista ministereistä, tätä symboloi hänen rakennuttamansa Hampton Courtin palatsi – suuremmassa mittakaavassa kuin mikään, mitä kuninkaalla oli. Wolsey käytti valtaansa voimakkaasti omassa valtiovarainministerössään ja käytti yhä enemmän neuvoston tuomiovaltaa erikoistapauksia käsittelevässä Tähtikamarin oikeudessa (Court of Star Chamber).[2]
Ulkopolitiikka
Henrikin ulkopolitiikan kiinnostus keskittyi Länsi-Eurooppaan, jossa liittoutumat olivat muuttumassa Espanjan ja Ranskan kuninkaiden sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin ympärille. Henrik oli avioliiton kautta sukua kaikille kolmelle – hänen puolisonsa Katariina oli Aragonian kuningas Ferdinandin tytär, hänen sisarensa Mary Tudor avoitui Ranskan Ludvig IX:n kanssa vuonna 1514 ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle V oli Katariinan veljenpoika.
Esimerkki näistä muutoksista olivat Henrikin epäonnistuneet anglo-espanjalaiset sotaretket Ranskaa vastaan, jotka päättyivät rauhaan Ranskan kanssa vuonna 1520, jolloin hän 7.–24. kesäkuuta 1520 käytti valtavia summia näytöksiin ja turnajaisiin Camp du Drap d'Or -kentällä[2] Balinghemissa, Ardres'n ja Guînes'n välissä senaikaisen Englannin Calais'n alueella, nykyisessä Pas-de-Calaisissa. Tämä oli Frans I:n ja Henrikin välinen huippukokous, jossa osoitettiin molempien loistoa ja mahtavuutta.
Henrik oli päättäväinen lähtemään sotilaalliseen seikkailuun. Eurooppaa kiehuttivat Ranskan ja Espanjan kuningaskuntien välinen kilpailu, jotka koskivat pääasiassa vaatimuksia Italian alueisiin. Vanhempien neuvonantajiensa neuvoista huolimatta Henrik liittyi vuonna 1512 appensa, Aragonian kuningas Ferdinand II Katolilaisen puolelle Ranskaa vastaan ja näennäisesti tukemaan uhattuna olevaa paavi Leo X:ttä, jota hurskas kuningas pitkään kunnioitti lähes orjallisesti.[1]
Henrikillä itsellään ei ollut sotilaallisia kykyjä, mutta Norfolkin herttua Thomas Howard saavutti todellisen voiton Floddenissa vuonna 1513 skotlantilaisia vastaan. Taistelujen ilmeisestä turhuudesta huolimatta vaikutelma menestyksestä oli yleinen. Lisäksi Thomas Wolseyssa, joka järjesti ensimmäisen sotaretken Ranskaan, Henrik löysi ensimmäisen merkittävän ministerinsä. Vuoteen 1515 mennessä Wolsey oli Yorkin arkkipiispa, Englannin lordikansleri ja kirkon kardinaali. Mikä tärkeintä, hän oli kuninkaan hyvä ystävä, jolle aktiivinen asioiden hoitaminen jätettiin mielellään. Henrik ei koskaan kokonaan luopunut kuninkuuden myönteisistä tehtävistä ja puuttui usein liikeasioihin; vaikka maailma saattoi luulla, että kardinaali Wolsey hallitsi Englantia, kuningas itse tiesi aina omaavansa täydellisen vallan, kun hän halusi sitä käyttää, ja Wolsey vain harvoin luuli maailman mielipidettä oikeaksi.[1]
Vuodet 1515–1527 olivat kuitenkin Thomas Wolseyn valta-asteen nousun leimasimia, ja hänen aloitteensa loivat pohjan. Kardinaalilla oli ajoittain kunnianhimoa paavilliseen kruunuun, ja Henrik tuki tätä tavoitetta; Wolsey paavina Roomassa olisi ollut vahva valtti englantilaisten käsissä. Itse asiassa tähän ei ollut mitään mahdollisuutta, sen enempää kuin Henrikin valintaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi, josta keskusteltiin lyhyesti vuonna 1519 keisari Maksimilian I:n kuoltua, ja jonka seuraajaksi tuli hänen pojanpoikansa Kaarle V. Tämä tapahtuma muutti Euroopan tilannetta. Kaarlessa Espanjan, Burgundin, Alankomaiden ja Itävallan kruunut yhdistyivät ylivoimaiseksi valtakompleksiksi, joka alensi kaikki muut Euroopan dynastiat Ranskaa lukuun ottamatta alempiarvoiseen asemaan.[1]
Vuodesta 1521 Henrikistä tuli Kaarle V:n keisarillisen vallan etuvartio, joka Pavian taistelussa vuonna 1525 hetkellisesti tuhosi kilpailevan Ranskan vallan. Thomas Wolseyn yritys purkaa liittoutumia tällä epäsuotuisalla hetkellä johti kostotoimiin elintärkeää Englannin villakangaskauppaa vastaan Alankomaiden kanssa ja menetti edut, joita liitto Pavian taistelun voittajan kanssa olisi voinut tarjota. Se herätti vakavan reaktion Englannissa, ja Henrik päätteli, että Wolseyn hyödyllisyys saattaisi olla loppumassa.[1]
Vuonna 1521 paavi Leo X antoi Henrikille arvonimen "uskon puolustaja" tämän bestseller-kirjasta Assertio septem sacramentorum adversus Martinum Lutherum, josta otettiin noin 20 painosta Englannissa ja Euroopassa, jossa hän hyökkäsi Martti Lutheria vastaan ja tuki roomalaiskatolista kirkkoa.[2][1]
Sisäpolitiikka
Samalla kun Englannin suuruutta Euroopassa pidettiin huijauksena, hallitus menetti suosiotaan myös kotimaassa. Alkuaikojen mielikuvitukselliset odotukset eivät tietenkään voineet kestää; jonkinlainen todellisuudentaju oli väistämätön. Toimittajat ja kirjailijat olivat kuitenkin edelleen täynnä toivoa kuninkaaseen, joka vuodesta 1517 lähtien käytti uuden neuvosmiehen, sir Thomas Moren palveluksia, joka oli yksi aikansa merkittävimmistä ajattelijoista. More kuitenkin huomasi pian, että Henrikin oli helppo pitää oppineiden keskustelujen arvostaminen erillään politiikan harjoittamisesta. Mikään ei voinut hetkeäkään heikentää kardinaali Thomas Wolseyn valtaa, ja tästä oli vakavaa haittaa kuninkaalle, joka tuki tätä. Kuningaskunnassa näkyi yhä enemmän tyytymättömyyden merkkejä, ja Wolseyn pyrkimykset korjata epäkohtia vain ärsyttivät vaikutusvaltaisia miehiä tyydyttämättä köyhiä. Tunteet kiehuivat kuumimmiltaan vuosina 1523–1524. Vaikka Wolsey ei pitänyt parlamentista, hänen oli suostuttava sellaisen koolle kutsumiseen vuonna 1523, mutta sen äänestämät verot olivat selvästi alle tarvitun.[1]
Seuraavana vuonna yritys määrätä erityisvero johti niin kiivaaseen vastarintaan, että Henrik peruutti sen. Hän ja kardinaali yrittivät molemmat ottaa kunnian siitä, että he olivat yhdessä vastuussa määräämästään verosta. Vaikka Thomas Wolsey oli vastuussa, Henrikillä oli varaa tällaisiin fiaskoihin, mutta kardinaalilla ei. Vuoteen 1527 mennessä hallituksen politiikka, joka näytti Wolseyn politiikalta, mutta oli todellisuudessa kuninkaan, oli konkurssin partaalla; se oli tehoton ulkomailla, epäsuosittu kotimaassa ja sai hallinnon näyttämään yhtä tarkoituksettomalta mitä se todellisuudessa olikin.[1]
Henrik VIII investoi myös laivastoon ja kasvatti sen kokoa viidestä 53 alukseen kuten sotalaiva Mary Rose, jonka jäänteet ovat esillä Portsmouthin laivastomuseossa.[2]
Uskonpuhdistus ja Englannin kirkko
Henrik VIII:n hallituskauden jälkipuoliskoa leimasivat kaksi Englannin ja monarkian myöhemmän historian kannalta erittäin tärkeää kysymystä: vallanperimys ja protestanttinen uskonpuhdistus, joka johti Englannin kirkon perustamiseen.[2]
Papiston alistumislaki (Act of Submission of the Clergy) ja kruununperimyslaki (Act of Succession) seurasivat yhdessä ylivalta-lain (Act of Supremacy 1534) kanssa, jossa tunnustettiin, että kuningas oli "Anglicana Ecclesia -nimisen Englannin kirkon ainoa ylin johtaja". Kuninkaan ja paavin välinen välirikko pakotti papiston, viranhaltijat ja muut valitsemaan uskollisuutensa kohteen – tunnetuin oli Thomas More, joka teloitettiin maanpetoksesta vuonna 1535.[2]
Toinen Englannin protestanttisen uskonpuhdistuksen vaikutus oli luostarien lakkauttaminen, jossa luostarien maat ja omaisuudet jaettiin ja myytiin. Vuodesta 1518 lähtien kardinaali Thomas Wolsey oli sulkenut joitakin pieniä luostariyhteisöjä rahoittaakseen uusia hankkeitaan, hän rakennutti korkeakouluja Oxfordiin ja Ipswichiin. Vuosina 1535–1536 lakkautettiin lailla vielä 200 pienempää luostaria, ja loput suuremmat luostarit lakkautettiin vuosina 1538–1540. Tämän seurauksena kruunun tulot kaksinkertaistuivat muutaman vuoden ajan.[2]
Koska yritykset saada kuninkaalle avioero tämän ensimmäisestä puolisosta Katariina Aragonialaisesta paavinvaltaan kohdistuvalla painostuksella olivat epäonnistuneet, Thomas Wolseyn lopullinen seuraaja Thomas Cromwell, Henrikin pääneuvonantaja vuodesta 1532 eteenpäin, kääntyi parlamentin puoleen käyttäen sen valtaoikeuksia ja antiklerikaalista asennetta jota Wolseyn ylilyönnit rohkaisivat asian ratkaisemiseksi.[2]
Vaikka Thomas Cromwell oli osoittautunut tehokkaaksi ministeriksi kuninkaallisen avioeron vuonna 1533 ja Englannin uskonpuhdistuksen toteuttamisessa, hänen asemansa oli epävarma. Vuonna 1536 puhjennut Gracen pyhiinvaellus vaati Cromwellin erottamista (kapinalliset kukistettiin), mutta vasta Henrikin neljäs, epäonnistunut ja lyhytikäinen avioliitto saksalaisen prinsessa Anna Kleveläisen kanssa johti Cromwellin tuhoon. Vaikka hänestä tehtiin Essexin jaarli vuonna 1540, hänet pidätettiin ja teloitettiin kolme kuukautta myöhemmin.[2]
Thomas Cromwellin teloituksen jälkeen yksikään johtava ministeri ei noussut esiin Henrikin hallituskauden viimeisten seitsemän vuoden aikana. Ylipainoisena, ärtyisänä ja heikkenevässä terveydentilassaan Henrik käänsi jälleen huomionsa Ranskaan. Vaikka hän kokosi 40 000 miehen armeijan, vain Boulognen kaupunki valloitettiin, ja Ranskan sotaretki epäonnistui. Vaikka yli puolet luostarin kiinteistöistä oli myyty, sodan rahoittamiseen jouduttiin käyttämään myös pakkolainoja ja valuutan heikkenemistä, mikä osaltaan kiihdytti inflaatiota.[2]
Remove ads
Avioliitot ja jälkeläiset
Ensimmäinen puoliso 1509–1533
Henrik VIII nai pian valtaanousunsa jälkeen häntä kuusi vuotta vanhemman, 23-vuotiaan Katariina Aragonialaisen 11. kesäkuuta 1509 yksityisessä vihkiseremoniassa fransiskaanikirkossa lähellä Greenwichin palatsia. Häihin liittyvät ylelliset huvitukset söivät vähäisiä kuninkaallisia varoja. Heille syntyi kuusi lasta, jotka yhtä lukuunottamatta kaikki kuolivat jo sylilapsina tai syntyivät kuolleina. Aikuiseksi asti eli vain nuorin tytär Mary.[1][2]
.jpg)
Pariskunta oli ilmeisesti onnellisesti naimisissa 11 vuoden ajan, kunnes kuningas alkoi syvästi huolestua siitä, ettei hänellä ollut miespuolista perijää, samalla kun Katariina Aragonialainen lähestyi keski-ikää.[2]
Tulehtuneet suhteet Katariinan kotimaahan Aragoniaan ja Kastiliaan sekä Henrikin halu saada miesperillinen johtivat lopulta siihen, että Henrik halusi erota vaimostaan. Kardinaali Thomas Wolsey ei kuitenkaan kyennyt saamaan paavillista suostumusta asialle, sillä keisari Kaarle V:n vallan alle vangiksi joutunut paavi Klemens VII ei voinut hyväksyä avioeroa. Henrik VIII karkotti kardinaali Wolseyn, joka kuoli matkalla Yorkista Lontoon Toweriin 29. marraskuuta 1530. Marraskuun 1529 ja toukokuun 1532 välisenä aikana pidettiin parlamentin istuntoja, joissa papiston etuoikeuksia vähennettiin – kuningas yritti painostaa näin paavia suostumaan avioeroon. Vuonna 1532 Act of Annates lopetti osan paavin keräämistä tuloista.[1][2]
Miespuolinen perijä oli tärkeä Henrikille, sillä Tudorin dynastia oli noussut valtaan vasta hänen isänsä myötä vuonna 1485 eikä sen asema ollut vakiintunut. Edellisen kerran kun Englannin kruunun oli perinyt nainen, puhkesi sisällissota, jossa Henrik I:n tytär Matilde oli pian syrjäytetty valtaistuimelta, kun englantilaiset paronit kieltäytyivät olemasta naisen alamaisia. Sisällissodan kauhut olivat vielä tuoreessa muistissa Ruusujen sodan (1455–1485) jälkeen.[2]
Vuonna 1520 Katariinan sisarenpoika Kaarle V tuli vierailulle Englantiin, ja Katariina ajoi Kaarlea Englannin liittolaiseksi Ranskan sijaan. Pian keisarin lähdön jälkeen Katariina ja Henrik VIII kävivät tapaamassa Ranskan kuningas Frans I:stä. Kahden vuoden sisällä Ranska ja Englanti ajautuivat sotaan, ja keisari Kaarle toivotettiin jälleen tervetulleeksi Englantiin, missä suunniteltiin hänen kihlaustaan Henrikin ja Katariinan tyttären prinsessa Maryn kanssa.
Tässä vaiheessa 35-vuotias Katariina ei enää tullut uudelleen raskaaksi. Avioliittoa ahdistivat lisäksi Katariinan isän Ferdinand Katolilaisen aiheuttamat ongelmat, sillä Aragonian kuningas oli Henrikin suureksi raivoksi liittoutunut Ranskan kanssa. Ongelmia oli myös aiheutunut Katariinan myötäjäisten maksusta. Miespuolisen perijän puuttuessa Henrik alkoi uskoa, että hänen avioliittonsa oli kirottu, ja etsi vahvistusta Kolmannesta Mooseksen kirjasta, jossa sanottiin, että jos mies nai veljensä lesken, avioliitto on tuomittu jäämään lapsettomaksi. Henrik päätti uskoa, että Katariina oli valehdellut sanoessaan, ettei tämän avioliittoa hänen vanhemman veljensä, prinssi Arthurin kanssa oltu pantu täytäntöön. Näin ollen Henrikin ja Katariinan avioliitto oli väärin Jumalan silmissä. Vuonna 1527 Henrik pyysi paavi Klemens VII:ää mitätöimään heidän avioliittonsa.[1]
Paavi viivytteli asiassa seitsemän vuotta tekemättä mitään päätöstä toisaalta siksi, että mitätöidessään liiton hän myöntäisi samalla myös kirkon erehtyneen, ja toisaalta siksi, että hän oli käytännössä Rooman valloittaneen Katariinan sisarenpojan Kaarle V:n vankina. Henrik erosi Katariinasta vuonna 1531. Parlamentti antoi vuonna 1533 lain muutoksenhausta (engl. Statute in Restraint of Appeals), jonka nojalla teologiset kiistat ratkaisi jatkossa Englannin kirkko eikä paavi. Tämä mahdollisti sen, että vihdoin Henrikin liittolainen Canterburyn arkkipiispa Thomas Cranmer pystyi julistamaan kuninkaan avioliiton kuningatar Katariinan kanssa mitättömäksi 23. toukokuuta 1533.[3][2]
Toinen puoliso 1532–1536
Vuoden 1532 lopulla kuningatar Katariinan entinen hovineito, ja Henrikin entisen rakastajattaren Mary Boleyn sisar, Anne Boleyn alkoi odottaa Henrikille lasta. Avioeroa Katariinasta tarvittiin nyt entistä kipeämmin: jos lapsi olisi poika, sen tulisi mahdollisena kruununperijänä syntyä avioliitossa. Henrik vihittiin salaa avioliittoon 14. marraskuuta 1532 Anne Boleynin kanssa:[4] virallinen avioliitto solmittiin 25. tammikuuta 1533. Toisten lähteitten mukaan salainen vihkiminen tapahtui noin 25. tammikuuta 1533 ja avioliitto julkistettin 23. toukokuuta.[5] Anne Boleyn kruunattiin Englannin kuningattareksi 1. kesäkuuta 1533 Westminster Abbeyssä.[3] Hän oli Henrik VIII:n puolisoista Katariina Aragonialaisen ohella ainoa, joka kruunattiin.[6]
Estääkseen Pyhää istuinta käsittelemästä asiaa, missä Katariina olisi lähes varmasti voittanut, hän laittoi parlamentin hyväksymään lain, joka kielsi paavin vallan Englannissa, teki kuninkaasta Englannin kirkon pään ja aloitti siten Englannin uskonpuhdistuksen.
Paavi vastasi tähän julistamalla ensin Canterburyn arkkipiispa Thomas Cranmerin ja sitten heinäkuussa 1533 Henrikin kirkonkiroukseen. Vuonna 1534 säädettiin laki ylivallasta (engl. Act of Supremacy), jossa määriteltiin, että "Englannin kirkon ainoa päämies oli Englannin kuningas". Saman vuoden laki valtionpetoksesta (engl. Treasons Act) teki kuninkaan tämän aseman vastustamisesta kuolemalla rangaistavan maanpetoksen. Parlamentti sääti 23. maaliskuuta 1534 lain kruununperimyksestä (engl. Act of Succession),[1][2] joka teki syyskuussa 1533 Annen vaikean raskauden jälkeen synnyttämästä tyttärestä Elizabethista kruununperijän. Samalla todellinen perillinen Mary, julistetiin äpäräksi.
Annen seuraavat kolme raskautta päättyivät keskenmenoon tai lapsen kuolemaan synnytyksen jälkeen. Poikaa kovasti halunnut Henrik syyttikin Annea uskottomuudesta, alkoi tapailla Jane Seymouria maaliskuussa 1536 ja 19. toukokuuta 1536 Anne Boleyn teloitettiin Lontoon Towerissa tuomittuna aviorikoksesta ja maapetoksesta,[1] koska aviorikos oli tehty hallitsijaa vastaan. Tämän jälkeen laki kruununperimyksestä kumottiin ja ainoan lapsen, prinsessa Elizabethin perimys kruunuun poistettiin.
Kolmas puoliso 1536–1537
Anne Boleynin teloituksen jälkeisenä päivänä Henrik kihlautui Jane Seymourin kanssa.[7] Heidät vihki kuningattaren yksityishuoneissa Whitehallin palatsissa, Lontoossa piispa Stephen Gardner kymmenen päivää myöhemmin, 30. toukokuuta 1536.[8] Lokakuussa 1537 Jane synnytti pojan, Edwardin.[1] Jane sairastui lapsivuodekuumeeseen eli synnytyksen jälkeiseen infektioon ja menehtyi 12 päivää synnytyksen jälkeen.[1][2] Koska Edward oli miespuolinen ja hänen molemmat sisarpuolensa oli poistettu kruununperimyksestä, hänestä tuli kruununperillinen.
Neljäs puoliso 1540
Henrik VIII nai saksalaisen prinsessa Anna Kleveläisen 6. tammikuuta 1540 Greenwichin palatsissa Lontoossa. Henrik oli kuitenkin pettynyt Annan ulkomuotoon ja olemukseen, joten Henrik erosi tästä jo 9. heinäkuuta 1540.[7] [1] Avioliittoa ei pantu täytäntöön, joten siitä ei syntynyt lapsia. Anna eli loppuelämänsä Englannissa hyvissä väleissä entisen puolisonsa ja tämän vanhimman tyttären Maria I:n kanssa ja kääntyi katoliseen uskoon.
Viides puoliso 1540–1542
Henrik VIII nai Catherine Howardin 28. heinäkuuta 1540 Oatlandsin palatsissa Surreyssa lähes välittömästi sen jälkeen, kun kuninkaan avioliitto Anna Kleveläisen kanssa oli mitätöity.
Henrik oli viidenteen, yli 30 vuotta nuorempaan vaimoonsa syvästi rakastunut, mutta mestautti tämän 13. helmikuuta 1542, koska Catherine oli ollut uskoton hallitsijalle eli tehnyt maanpetoksen.[2] Kuningas masentui tapauksen johdosta syvästi.[7][1] Catherine Howard oli kuollessaan alle 20-vuotias. Avioliitto oli lapseton.
Kuudes puoliso 1543
Henrik VIII meni naimisiin Catherine Parrin kanssa 12. heinäkuuta 1543[9] Hampton Courtin palatsissa. Lapseton avioliitto päättyi vuonna 1547 Henrikin kuolemaan.[7][1][2]
Remove ads
Elämän viimeiset vaiheet ja kuolema
Kuningas Henrik VIII oli viimeisinä vuosinaan erittäin ylipainoinen, sillä hän ahmi ruokaa jatkuvilla juhla-aterioilla eikä pystynyt liikkumaan. Kuninkaan on myös kerrottu kärsineen keripukista eli C-vitamiinin puutteesta, koska hän söi lähes yksinomaan lihaa, ja lisäksi hän joi valtavasti alkoholijuomia,[10] nähtävästi vaurioituneiden jalkojensa kipuun.[11]
Hän piti myös makeista leivonnaisista.[12] Hovissa oli oma sokerileipuri. Sokerista tuli pian tärkeä ainesosa Tudor-ajan lääkehoidoissa, ja sen uskottiin auttavan ruoansulatusvaivoihin. Muita ruokia, kuten hedelmiä, pidettiin vaikeammin sulavina, ja hedelmien puute aristokratian ruokavaliossa osaltaan aiheutti sairauksia, kuten kihtiä, josta Henrik VIII itse kärsi.[13]
Henrikin viimeinen haarniska vuodelta 1544, kolme vuotta ennen hänen kuolemaansa, viittaa siihen, että hän painoi ainakin 135 kiloa, ja hänen vyötärönsä oli laajentunut hyvin kapeasta 91 senttimetristä 152 senttimetriin. [11] Henrik oli yli 180 senttimetriä pitkä ja painoi parikymppisenä noin 84 kiloa, vyötärönympärys 81 cm ja rintakehä 99 cm. Viisikymmenvuotiaana hänen vyötärönsä oli kasvanut 132 senttimetriin, ja kuollessaan vuonna 1547 56-vuotiaana hänen uskotaan painaneen noin 123 kiloa.[12]
Ylipainon seurauksena kuninkaan liikkuminen hankaloitui, jonka taustalla oli aiempia vammoja. Ollessaan 44-vuotiaana jo varsin ylipainoinen hän jäi helmikuussa 1536 turnajaisonnettomuudessa kaatuneen haarniskoidun hevosen alle puristuksiin, jolloin hänen molempien jalkojensa verisuonet vaurioituivat. Hän sai pudotessaan ratsunsa selästä myös vakavan päävamman ja oli tajuttomana kaksi tuntia. Vasemmassa jalassa oli jo vuonna 1527 jeu de paume -tennispelissä saatu verisuonivamma, jolloin se oli hoidettu kuntoon,[11] aiheuttaen kuitenkin jalan turvotusta.[12]
Tapaturmassa vaurioitui molempien jalkojen verenkierto, mikä johti jatkuvaan kipuun ja tulehduksiin sekä lopulta toisessa jalassa märkivään säärihaavaan. Hänen mielialaansa heikensi huomattavasti liikuntaesteisyys, koska hän oli nauttinut metsästämisestä ja urheilusta.[14] Vuoteen 1546 mennessä Henrik VIII:sta oli tullut niin painava, että tarvittiin puisia tuoleja hänen kantamiseen ja nostolaitteita nostamiseen. Hänet piti nostaa hevosen selkään, ja hänen jalkansa heikkenivät jatkuvasti.[11]
Henrikin viimeiset päivät olivat täynnä äärimmäistä kipua; lääkärit joutuivat polttamaan hänen jalkavammojaan ja hänellä oli kroonista vatsakipua. Henrikille nousi korkea kuume, hän houraili ja kuoli 28. tammikuuta 1547 Whitehallin palatsissa Lontoossa munuaisten ja maksan vajaatoimintaan.[10][2][11]
Vihamiehet väittivät Jumalan rankaisseen kuningasta. Henrik haudattiin Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappelin holviin kolmannen vaimonsa Jane Seymourin rinnalle.[10]
Henrik VIII:lle ei koskaan ehditty rakentaa valmiiksi komeaa hautamonumenttia. Suunnitelmat olivat olemassa monumentille, jossa oli neljä valkoista marmoripylvästä, pronssisia enkeleitä, neljä luonnollisen kokoista pronssipatsasta kuninkaasta ja Jane Seymourista, kuninkaan ratsastajapatsas sekä yli sata pronssista pyhimyspatsasta. Kuningasta esittävä makaava pronssihautakuva ehdittiin valmistaa hänen elinaikanaan, mutta se myytiin tasavaltalaisaikana vuonna 1646 Windsorin linnan varuskunnan rahoittamiseen.[15][16] Sitä varten tehty musta marmorisarkofagi ja mustavalkoinen marmorijalusta siirrettin vuonna 1808 St Paulin katedraaliin lordi Nelsonin hautaa varten.[17][16]
Remove ads
Perintö
Henrikin jälkeen valtaan nousi hänen poikansa Edvard VI, joka kuitenkin kuoli jo 15-vuotiaana ja lapsettomana vuonna 1553.[2] Edvard oli nimennyt seuraajakseen lady Jane Greyn, jonka Edvardin sisarpuoli Maria I kuitenkin mestautti yhdeksän päivän vallassaolon jälkeen. Maria I kuoli vuonna 1558 lapsettomana, ja häntä seurasi sisarpuoli Elisabet.
Elisabet oli järkyttynyt isänsä ja sisarensa surullisista kokemuksista avioelämässä eikä koskaan mennyt naimisiin tai nimennyt seuraajaansa, mikä aiheutti seuraajaongelman. Elisabet oli mestauttanut Skotlannin kuningatar Maria Stuartin, jotta katolilaiset eivät olisi päässeet käsiksi valtaistuimeen. Lopulta Elisabetin seuraajaksi vuonna 1603 nousi Skotlannin Jaakko VI, Maria Stuartin poika, josta tuli Englannin ensimmäinen Stuart-sukuinen kuningas, Jaakko I.
Joidenkin mielestä Henrik VIII oli vahva ja armoton hallitsija, joka pakotti läpi muutoksia kirkon ja valtion suhteisiin, jotka sulkivat paaviuden pois ja toivat papiston hänen hallintaansa, vahvistaen siten kruunun asemaa ja hankkien luostarien vaurauden.[2]
Henrikin uskonpuhdistus oli kuitenkin aiheuttanut vaarallisia protestanttien ja roomalaiskatolisten välisiä erimielisyyksiä kuningaskunnassa. Luostarien varallisuus oli käytetty sotiin, ja se oli myös vahvistanut aristokratian ja muiden kreivikuntien sukujen taloudellista vahvuutta, mikä puolestaan rohkaisi kunnianhimoisia Tudor-hovin ryhmittymiä.[2]
Merkittävää oli, että parlamentin osallistuminen uskonnollisiin ja dynastisiin muutoksiin oli vakiintunut. Kaikesta huolestaan dynastiansa perustamisesta ja siitä seuranneesta uskonnollisesta mullistuksesta huolimatta Henrikin kuusi avioliittoa olivat tuottaneet yhden sairaalloisen pojan ja epävarman kruununperimysjärjestyksen kahden prinsessan Maryn ja Elizabethin varassa, jotka molemmat oli jossain vaiheessa julistettu aviottomiksi – kellään heistä ei tullut olemaan lapsia.[2]
Remove ads
Terveys
Cushingin oireyhtymä
Syypääksi Henrik VIII:n muutokseen menestyksekkäästä hallitsijasta hirmuvaltiaaksi on pitkään epäilty kuppaa, vaikka ei ole todisteita siitä, että hän sairasti sitä. Brittiläinen arkeologi ja historiantutkija Robert Hutchinson pitää kuitenkin todennäköisenä, että Henrik VIII sairasti harvinaista Cushingin oireyhtymää. Tässä oireyhtymässä yhteisenä piirteenä on lisämunuaisen kuorikerroksesta erittyvän kortisoli-hormonin liikatuotanto ja siitä aiheutuvat oireet.[18]
Henrik VIII:n muotokuvia tutkimalla voidaan huomata, että hänen kehossaan tapahtuneet muutokset sopivat yhteen Cushingin oireyhtymän ulkoisten oireiden kanssa. Henrik VIII:n vanhetessa hänen kasvonsa muuttuivat punertavaihoisiksi ”kuukasvoiksi”, hänen kaulansa ja niskansa paksuuntuivat, hänelle tuli selkään kyttyrä, hänen raajansa olivat ohuet ja maha oli iso.
Vähän yli 50-vuotiaana hän ei pystynyt liikkumaan omin neuvoin linnassa, ei saanut kruunua päähänsä eikä hänestä ollut kiipeämään hevosen selkään ilman apua, mitkä kaikki viittaavat lihasheikkouteen tai lihaskatoon. Lisäksi Henrikin erikoinen käyttäytyminen hänen vanhetessaan – eristäytyminen, vainoharhaisuus, epäluuloisuus läheisiään kohtaan, toimiminen usein päähänpistoista ja mielensä muuttaminen tämän tästä – sopivat Cushingin oireyhtymään vähintään yhtä hyvin kuin fyysiset oireet.
Ei ole kuitenkaan varmoja todisteita siitä, että Henrik VIII olisi sairastanut Cushingin oireyhtymää.
Muut terveyspulmat
Synnynnäistä kuppaa on epäilty syyksi siihen, että Henrik VIII sai vain vähän jälkeläisiä useista avioliitoistaan. Tutkijat pitävät myös ilmeisenä, että hän kärsi kroonisesta malariasta koko ikänsä, joka oli yleisesti levinnyt Englannin suoalueille vuoteen 1521 menessä.[12] Vuoden 1536 turnajaisonnettomuus, jolloin kuningas oli kaksi tuntia tajuttomana pudottuaan ratsunsa selästä ja jäätyään sen alle,[10] vaurioitti hänen molemmat jalkansa,[11] mikä johti myös lihomiseen. Aivojen vaurioituminen onnettomuudessa saattaa selittää myös persoonallisuuden muutoksia, kuten että hänestä tuli ailahteleva ja hyökkäävä.[10]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads