Maria Stuart
Skotlannin kuningatar From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Maria I eli Maria Stuart (gael., skott., engl. Mary Stuart); (8. joulukuuta 1542 Linlithgow’n palatsi, Länsi-Lothian, Skotlannin kuningaskunta – 8. helmikuuta 1587 Fotheringhayn linna, Northamptonshire, Englannin kuningaskunta) oli Skotlannin kuningatar ja hallitsija vuosina 1542–1567.[1][2] Hän oli myös Ranskaa vuosina 1559–1560 hallinneen kuningas Frans II:n puoliso ja Ranskan kuningatar.
Aateliston kapina syöksi Maria Stuartin vallasta, jonka jälkeen hän eli maanpaossa Englannissa. Useat katolilaisten salaliitot yrittivät nostaa hänet Englannin hallitsijaksi protestanttisen kuningatar Elisabet I:n tilalle, joten Elisabet järjesti hänet lopulta tuomituksi kuolemaan. Maria oli myös Englannin kruununperillinen, sillä hänen isänsä, Skotlannin kuningas Jaakko V, oli Elisabet I:n serkku. Maria Stuart avioitui kolme kertaa ja hänen ainoasta lapsestaan tuli Englannin kuningas Jaakko I (Skotlannin kuninkaana Jaakko VI) kuningatar Elisabet I:n kuoltua vuonna 1603.
Remove ads
Lapsuus
Maria Stuartin vanhemmat olivat Stuart-sukuun kuulunut Skotlannin kuningas Jaakko V ja ranskalaiseen Guisen mahtisukuun kuulunut kuningatar Maria Guise.[1] Maria Stuart oli sukua myös Englantia hallinneelle Tudor-dynastialle, sillä hänen isänsä äiti Margareeta Tudor oli Englannin kuningas Henrik VIII:n sisar.[3]
Maria syntyi kuninkaallisessa Linlithgow’n palatsissa 8. joulukuuta 1542.[1][2] Hänen kaksi vanhempaa veljeään olivat kuolleet lähes yhtä aikaa jo alle vuoden ikäisinä.[3] Marialla oli myös ainakin kuusi isänsä muista suhteista syntynyttä aviotonta sisaruspuolta, kuten Morayn jaarli James Stewart, sekä velipuoli äitinsä aiemmasta avioliitosta.[4]
Kun Jaakko V kuoli yllättäen vain 30-vuotiaana 14. joulukuuta äkilliseen sairauteen masennuttuaan skottien tappiosta englantilaisille Solway Mossin taistelussa,[1][2] vastasyntynyt tytär oli ainoa laillinen perillinen.[3] Maria tulikin Skotlannin hallitsijaksi vain kuuden päivän ikäisenä.[1][2] Hänet kruunattiin alle vuoden ikäisenä 3. syyskuuta 1543 Stirlingin linnassa.[4]
Maria Stuart tuli valtaan aikana, jolloin Englannin sekaantuminen Skotlannin asioihin oli lisääntymässä. Henrik VIII oli jo toteuttanut uskonpuhdistuksen Englannissa, mutta Skotlanti oli yhä katolinen maa, vaikka protestanttisuus alkoi levitä jo sinnekin. Kruunun siirtymistä tyttölapselle jo valmiiksi vaikeana aikana pidettiin suurena vastoinkäymisenä Skotlannille. Holhoojahallitsijaksi Maria Stuartin alaikäisyyden ajaksi määrättiin aluksi hänen lähin miespuolinen sukulaisensa, protestantti Arranin jaarli James Hamilton, vaikka myös katolinen arkkipiispa David Beaton yritti saada tehtävän itselleen.[2]
Arranin jaarli James Hamilton solmi vuonna 1543 Englannin kanssa Greenwichin rauhansopimuksen, jonka mukaan Maria tulisi kihlata Henrik VIII:n pojan, kruununprinssi Edvardin kanssa. Henrik VIII pyrki näin yhdistämään Englannin ja Skotlannin. Arranin jaarli kuitenkin ilmoitti pian hylkäävänsä epäsuositun kihlaussopimuksen, sillä hän tarvitsi liittolaisia pyrkimyksessään päästä itse Skotlannin valtaistuimelle. Hänen kilpailijakseen oli ilmaantunut katolinen Lennoxin jaarli Matthew Stewart, joka oli Stuartien naislinjainen jälkeläinen.[2]
Muutto Ranskaan
Leskikuningatar Maria Guise sai Skotlannissa enemmän vaikutusvaltaa, kun Arranin jaarli James Hamilton menetti suosionsa Skotlannin kärsimien uusien sotilaallisten vastoinkäymisten vuoksi ja kun arkkipiispa David Beaton murhattiin vuonna 1546. Maria Guise järjesti sopimuksen, jonka mukaan Maria Stuart kihlattaisiin Ranskan kuningas Henrik II:n ja kuningatar Katariina de’ Medicin pojan, kruununprinssi Fransin kanssa.[2] Näin Skotlanti vahvistaisi liittolaissuhdettaan Ranskan kanssa ja saisi turvaa Englantia vastaan.[3] Skotlannin parlamentti hyväksyi sopimuksen heinäkuussa 1548, ja viisivuotias Maria Stuart lähetettiin saman tien kasvatettavaksi Ranskan hoviin.[5][2] Hänen mukanaan lähetettiin hänen leikkitovereikseen ”neljä Marya”: aatelisneidot Mary Beaton, Mary Fleming, Mary Livingston ja Mary Seton.[6]
Maria varttui Ranskassa Henrik II:n, Katariina de’ Medicin ja Guise-suvun valvonnassa.[1] Hänen kasvatustaan johti Henrik II:n nuorin sisar, prinsessa Marguerite de Valois (1523–1574), uskonnollisen ja poliittisen kasvatuksen osalta hänen enonsa kardinaali, Lorrainen herttua Charles Guise sekä äidinäiti, Guisen leskiherttuatar Antoinette de Bourbon (1494–1583) toimi pääneuvonantajana. Runoilija Pierre de Ronsard kuului myös Marian opettajiin.[2]
Maria oppi useita kieliä: ranskaa, josta tuli hänen äidinkielensä, italiaa, espanjaa ja latinaa sekä tytölle poikkeuksellisesti myös kreikkaa. Hän säilytti myös skotin kielen taitonsa.[2] Maria oli musikaalinen. Hänen lauluääntään kuvailtiin hyväksi, ja hän soitti luuttua, sisteriä, virginaalialähde?, harppua ja cembaloa. Lisäksi Maria osasi kirjontaa, tanssia, ratsastaa sekä metsästää haukoilla.[7][8]
Ensimmäinen avioliitto
Maria Stuart ja kruununprinssi Frans menivät kihloihin 19. huhtikuuta 1558 Louvressa vain muutamaa päivää ennen hääjuhlaa. Kihlausta juhlistettiin tanssiaisilla.[9] Heidät vihittiin avioliittoon loisteliain menoin[9] 24. huhtikuuta 1558 Nôtre-Damen katedraalissa Pariisissa. Maria oli innoissaan häistään ja hääpäivän aamuna kuvaillut itseään yhdeksi maailman onnellisimmista naisista[7]. Maria oli 15-vuotias, sujuvasanainen ja 180 cm pitkä, kun taas Frans oli 14-vuotias, poikkeuksellisen lyhyt ja änkytti.[3][2] Maria oli kuitenkin tykästynyt Fransiin jo lapsuudessaan ja piti häntä rakastavana ja huomaavaisena.[7] Nuoret tulivat heti hyvin toimeen keskenään.[3][2]
Ranskan prinsessana Maria keskittyi harrastuksiinsa eikä osoittanut kiinnostusta politiikkaa kohtaan.[7]
Puoli vuotta häiden jälkeen Englannin hallitsijaksi kohosi Henrik VIII:n viimeinen elossa ollut lapsi Elisabet I, minkä seurauksena Maria Stuartista tuli ensimmäinen Englannin kruununperimysjärjestyksessä. Elisabet oli protestantti, eikä katolinen kirkko tunnustanut Henrik VIII:n avioeroa ensimmäisestä puolisostaan Katariina Aragonialaisesta ja avioliittoa Elisabetin äidin Anna Boleynin kanssa. Monet katoliset pitivätkin Elisabetia aviottomana lapsena, jolla ei ollut oikeutta kruunuun, ja Maria Stuartia Englannin laillisena hallitsijana. Ranskan kuningas Henrik II vaati Englannin kruunua alaikäisen miniänsä nimissä, ja tämä julistettiin Ranskassa Englannin ja Irlannin hallitsijaksi.[1][3]
Kun Henrik II kuoli 6. heinäkuuta 1559, Frans II:sta tuli Ranskan kuningas ja Mariasta Ranskan kuningatar.[2] Kruunajaiset järjestettiin 18. syyskuuta 1559.[10] Hovin vahvoiksi miehiksi kohosivat Marian enot Charles ja François de Guise, joista jälkimmäinen oli edellisvuonna vallannut Calais’n englantilaisilta.[11]
_-_Google_Art_Project.jpg)
Ajatus joutumisesta Ranskan valtapiirin ei ollut suosittu Skotlannin aateliston parissa. Ärsyttäväksi koettiin varsinkin Maria Stuartin avioliittoon liittynyt määräys (crown matrimonial), jonka mukaan Frans II perisi Skotlannin kruunun, mikäli eläisi puolisoaan pidempään.[2] Lisäksi ranskalaisia nimitettiin moniin korkeisiin virkoihin Skotlannissa.[5] Skotlannin ylimystö alkoi kääntyä saarnaaja John Knoxin johtaman protestanttisen liikkeen tukijoiksi. Vuoden 1559 aikana protestanttikapinalliset ottivat vallan Skotlannissa, toteuttivat uskonpuhdistuksen ja pakottivat leskikuningatar Maria Guisen luopumaan sijaishallitsijuudesta. Ranska lähetti seuraavana vuonna Skotlantiin sotajoukkoja kukistamaan kapinaa, ja Elisabet I lähetti vuorostaan Englannin joukot protestanttien tueksi. Tilanne ratkesi, kun Maria Guise yllättäen kuoli kesäkuussa 1560. Heinäkuussa Englannin ja Ranskan välillä solmittu Edinburghin sopimus määräsi molemmat maat vetämään joukkonsa pois Skotlannista ja samalla Ranskan tunnustamaan Elisabet I:n Englannin lailliseksi hallitsijaksi.[2] Maria Stuart ei tunnustanut sopimusta ja piti kiinni vaatimuksestaan Englannin kruunuun.[5][2] Ranskalaisten poistuttua maasta Skotlannin parlamentti hyväksyi protestanttisen uskontunnustuksen, mikä sinetöi maan uuden valtionuskonnon.[2]
Vain hieman yli vuoden hallinnut Frans II kuoli 16-vuotiaana korvatulehdukseen 5. joulukuuta 1560, jolloin Maria Stuartista tuli vain 18-vuotiaana leski ja hän menetti asemansa Ranskan kuningattarena. He eivät ehtineet saada lapsia lyhyen avioliittonsa aikana[2], joskin Maria oli oman arvionsa mukaan kahdesti raskaana: ensin elokuussa 1559 ja toisen kerran kesällä 1560[13]. Myös Guise-suku menetti valtansa Ranskan hovissa, kun leskikuningatar Katariina de’ Medici alkoi tosiasiassa johtaa maata Fransin nuoremman veljen Kaarle IX:n sijaishallitsijana. Seuraavana vuonna Maria Stuart päätti palata hallitsemaan Skotlantia.[2][1][5][6]
Remove ads
Paluu Skotlantiin
Maria Stuart palasi Skotlantiin elokuussa 1561. Englannin laivasto yritti huonolla menestyksellä estää paluumatkan.[2][1] Maria otti Skotlannissa ollessaan yhdeksi tärkeimmäksi neuvonantajakseen velipuolensa Morayn jaarli James Stewartin.[6]
Suhde Elisabetiin
Heti saapumisensa jälkeen syyskuussa Maria lähetti Lontooseen William Maitlandin, jonka oli määrä neuvotella Elisabetin kanssa siitä, että Elisabet tunnustaisi Marian kruununperijäkseen. Elisabet ei tahtonut nimetä itselleen kruununperijää, joskin hän harkitsi hetkellisesti Edinburghin sopimuksen ehtojen muokkaamista siten, että Marian ei tarvitsisi kokonaan luopua vaatimuksestaan kruunuun. Elisabet selitti kantansa sillä, että jos hän nimeäisi Marian kruununperijäkseen, heidän suhteensa huononisi.[14] Hän ei suostunut tunnustamaan Mariaa kruununperijäkseen siinäkään tapauksessa, että Maria ratifioisi Edinburghin sopimuksen tai naisi Elisabetin suositteleman sulhasehdokkaan.[2][6]
Kevään ja kevätkesän 1562 aikana Marian ja Elisabetin suhde parani huomattavasti. He alkoivat käydä keskenään kirjeenvaihtoa ja sopivat tapaavansa tulevana syksynä henkilökohtaisesti Yorkissa, vaikka Elisabetin neuvonantajat eivät pitäneet sitä viisaana. Kirjeissä Elisabet korosti serkusten välistä sukulaissuhdetta. Maria oli iloinen sovittelun mahdollisuudesta ja lähetti Elisabetille rakkauden ja ystävyyden merkiksi teetetyn sydämenmuotoisen timanttisormuksen, jonka sisällä oli kokoelma pieniä muotokuvia. Elisabet lähetti yhden vastalahjan kesäkuussa 1562 ja toisen seuraavana vuonna.[15]
Ranskassa oli huhtikuussa syttynyt sisällissota protestanttien ja katolilaisten välille. Hetkellisen aselevon rikkouduttua Elisabet päätti siirtää serkusten tapaamisen ajankohtaa vuoden myöhemmäksi. Maria oli asioiden kulkusuunnasta hyvin pettynyt ja järkyttynyt.[15]
Uskontopolitiikka
Katolisten tukijoidensa pettymykseksi Maria ei yrittänyt käynnistää vastauskonpuhdistusta ja esiintyi uskontokysymyksessä sovittelevasti. John Knox ja protestanteiksi kääntyneet skottiylimykset suhtautuivat epäluulolla katoliseen hallitsijaan, mutta Marian tulo valtaistuimelle ei nostattanut laajempaa vastarintaa, ja hän onnistui hallitsemaan muutamia vuosia menestyksekkäästi.[2][1] Huntlyn jaarli George Gordon yritti tosin nostaa kuningatarta vastaan aseellisen kapinan, mutta se kukistui heti alkuunsa lokakuussa 1562. Maria piti kiinni oikeudestaan järjestää katolisia messuja hovissa, mutta kunnioitti parlamentin tahtoa kieltää ne kaikkialla muualla maassa.[2]
Avioliittohanke
Vuonna 1563 Maria alkoi suunnitella toista avioliittoaan. Tammikuussa Englannin parlamentti alkoi valmistella Elisabetille esitettävää vetoomusta, jonka mukaan Maria tulisi poistaa Englannin kruunun perimysjärjestyksestä. Elisabet päätyi lopulta torjumaan ehdotuksen, mutta Maria oli ehtinyt tehdä päätöksensä jo vetoomuksesta kuultuaan. Hän alkoi heti etsiä miestä, jonka avulla hän voisi turvata oman perimysoikeutensa kruunuun välittämättä siitä, olisiko mies Elisabetin mieleen.[16]
Avioliittoneuvottelut alkoivat helmikuussa.[16] Ensimmäinen sulhasehdokas oli Espanjan henkisesti epävakaa kruununprinssi infante Don Carlos, mutta hanke kariutui seuraavana vuonna[16] tämän isän Filip II:n torjuntaan.[5][6] Muita ehdokkaita olivat Ranskan kuningas Kaarle IX ja Itävallan arkkiherttua Kaarle.[16] Useat ulkomaiset prinssit sekä Ruotsin ja Tanskan kuninkaat Eerik XIV ja Fredrik II kosivat Mariaa, mutta hän torjui kosinnat.[2][6]milloin?
Kesällä 1563 Elisabet ilmoitti Marialle, että heistä tulisi vihollisia, jos Maria menisi naimisiin ranskalaisen, espanjalaisen tai itävaltalaisen miehen kanssa. Sen sijaan hän suositteli Mariaa valitsemaan puolisokseen englantilaisen ja protestanttisen aatelismiehen ehdottamatta kuitenkaan ketään tiettyä miestä. Elisabetin oman suosikin eli Robert Dudleyn nimi oli kuitenkin ollut esillä jo edellisvuoden keväästä lähtien.[16] Vuonna 1564 Dudley sai jaarlin arvonimen osittain siksi, jotta hän olisi sopivampi sulhasehdokas Marialle. Dudley oli kuitenkin jo pyrkinyt huonolla menestyksellä Elisabet I:n puolisoksi, ja Maria piti loukkauksena, että Elisabet tarjosi hänelle miestä, jonka oli itse torjunut. Myöskään Robert Dudley ei ollut halukas naimaan Maria Stuartia.[17] Maria kuitenkin harkitsi tarjousta vakavasti.[16] Robert Dudleyta koskevat avioliittoneuvottelut ja neuvottelut perimysjärjestyksestä jatkuivat aina maaliskuuhun 1565 asti, jolloin Elisabet ilmoitti, ettei hän tunnustaisi Mariaa kruununperijäkseen sittenkään, jos hän menisi naimisiin Dudleyn kanssa. Maria ei enää harkinnut Dudleyta sulhasedokkaaksi.[18]
Remove ads
Toinen avioliitto
Maria oli tavannut serkkunsa lordi Darnley Henry Stuartin (1545–1567) ensimmäisen kerran jo vuonna 1560 Ranskassa. Toisen kerran he tapasivat helmikuussa Skotlannissa, jolloin Maria ihastui häntä pidempään ja käytökseltään hurmaavaan nuoreen mieheen. Nuoret alkoivat viettää enemmän aikaa yhdessä, ja toukokuuhun mennessä Maria oli päättänyt mennä hänen kanssaan naimisiin. Mariasta ja Henrystä tuli läheisiä etenkin siksi, koska Henry sairastui huhtikuussa pahasti, ja Maria piti hänestä sairausaikana huolta. Toukokuussa Henry lyötiin ritariksi ja nimitettiin Ardmannochin paroniksi ja Rossin jaarliksi tulevan kihlauksen valmistelemiseksi.[19]
Poliittisesti avioliitto vahvistaisi Marian vaatimusta Englannin kruunuun,[19] sillä Lordi Darnley oli Lennoxin jaarli Matthew Stewartin poika sekä Margareeta Tudorin tyttärenpoika ja siten Englannin kruununperimysjärjestyksessä seuraavana Marian itsensä jälkeen.[2][3][6] Elisabet oli avioliittosuunnitelmaan vihainen ja tyytymätön, koska hän pelkäsi, että liitto oli oikeastaan osa salaliittoa, jonka tarkoitus oli suistaa hänet vallasta.[19]
Maria nai lordi Darnley Henry Stuartin 29. heinäkuuta 1565 Holyroodin palatsissa. He olivat menneet salaa kihloihin kolme viikkoa aiemmin, vaikka paavilta ei oltu saatu lupaa serkusavioliittoon.[6] Henry oli ilmeisesti katolilainen, vaikka hän olikin Englannissa oleillessaan osallistunut protestanttisiin kirkonmenoihin.[19] Itse hääseremonia oli lyhyt. Sitä seurasi katolinen messu, johon Henry ei osallistunut siinä pelossa, että se loukkaisi Skotlannin protestantteja. Hääjuhla kesti kolme päivää ja koostui tanssiaisista ja muusta viihteestä.[20]
Maria ja Henry halusivat hallita valtakuntaa yhdessä. Avioliiton kunniaksi vuonna 1565 teetetyssä kolikossa, muotokuvassa ja joissain virallisissa julistuksissa Henry mainitaan poikkeuksellisesti ennen Mariaa, vaikka hän oli oikeastaan arvojärjestyksessä Mariaa alempana. Maria oli kuitenkin suostunut siihen, että avioliiton myötä arvojärjestystä muutettaisiin käytännössä toisinpäin.[21] Lordi Darnleylle myönnettiin skottien kuninkaan ja Albanyn herttuan arvonimet, mutta ei crown matrimonial -asemaa eikä siis perimysoikeutta Skotlannin kruunuun.[2][3][6]
Etääntyminen
Henry paljastui pian luonteeltaan epävakaaksi, juonittelevaksi ja julmaksi, minkä lisäksi hän herätti kohua juopottelullaan ja elostelullaan. Hän oli tyytymätön rooliinsa kuningaspuolisona ja vaati crown matrimonial -asemaa itselleen.[22] Aseman myöntämiseksi Maria tarvitsi parlamentin luvan, mutta ajan myötä hän ei itsekään enää ollut varma siitä, kannattiko miehelle myöntää asemaa.[21] Myös Elisabet I alkoi nyt suhtautua Mariaan entistä kielteisemmin, samoin monet skotit, ja jopa Marian velipuoli Morayn jaarli James Stewart kääntyi häntä vastaan, koska ei hyväksynyt Lennoxin suvun nousua vallan keskukseen. Morayn jaarli nostatti kapinan, jonka sisarpuoli Maria kukisti. Maria Stuart johti henkilökohtaisesti armeijaa, joka ajoi kapinalliset rajan yli Englantiin.[2][1]
Vuoden 1565 loppuun mennessä Marian ja Henryn suhde oli muuttunut etäiseksi.[2] Myös pariskunnan välinen arvojärjestys alkoi taas vaihtua toisinpäin. Henryä suututti hänen omassa asemassaan tapahtunut muutos, eikä hän viettänyt enää hovissa yhtä paljon aikaa.[23] Kun Maria Stuart otti henkilökohtaiseksi sihteerikseen ja suosikikseen David Rizzio (Riccio) -nimisen italialaisen hovimiehen, joukko protestanttisia aatelisia uskotteli Marian mustasukkaiselle puolisolle lordi Darnleylle, että Rizzio olisi kuningattaren tuolloin vielä syntymättömän lapsen todellinen isä sekä paavi Pius V:n agentti. Maaliskuussa 1566 nämä aatelismiehet puukottivat David Rizzion kuoliaaksi kesken illallisten raskaana olevan Marian läsnäollessa ja lordi Darnleyn estäessä puolisoaan puuttumasta tapahtumiin.[2][1][22]
Maria alkoi epäillä, että salaliittolaiset aikoivat tappaa hänetkin.[2][1][22] Kaksi päivää murhan jälkeen hän taivuttelikin miehensä pakenemaan kanssaan Dunbarin linnaan, josta he palasivat pääkaupunki Edinburghiin vasta viikon kuluttua koottuaan tuekseen uskollisia joukkoja.[6][22] Poikansa Jamesin synnyttyä kesäkuussa Maria alkoi vältellä lordi Darnleyta ja suunnitella tästä eroon hankkiutumista.[2][1] Morayn jaarli James Stewart ja muut kapinajohtajat saivat luvan palata Skotlantiin.[5]
Henry vannoi olevansa syytön David Rizzion kuolemaan. Maria uskoi häntä, kunnes muut salaliittolaiset paljastivat hänelle totuuden. Sen jälkeen Maria alkoi kokea miestään kohtaan inhoa ja epäluottamusta.[24] Maria ei koskaan antanut miehelleen anteeksi sitä, että hän oli järjestänyt murhan.[2] Kun pariskunnalle syntyi 19. kesäkuuta 1566 Edinburghin linnassa poika, josta olisi sittemmin tuleva kuningas Jaakko I,[2][1] Maria alkoi ottaa Henrystä lopullisesti etäisyyttä. Hän vihjasi neuvonantajilleen, ettei halunnut enää tavata miestä.[2] Lokakuusta 1566 lähtien Maria ja lordi Darnley elivät suurimmaksi osin erillään.[25]
Lordi Darnleyn kuolema
Syksyllä 1566 Maria nosti uudeksi suosikikseen Bothwellin jaarli James Hepburnin (n. 1535–1578),[2] joka oli auttanut häntä vuoden 1565 kapinan kukistamisessa ja Edinburghin haltuunotossa David Rizzion murhan jälkeen.[6] Marian vastustajien myöhemmin levittämän väitteen mukaan hän olisi aloittanut salaisen suhteen Bothwellin jaarlin kanssa jo lordi Darnleyn eläessä ja syyllistynyt siten aviorikokseen. Todisteena tästä on käytetty niin sanottuja lipaskirjeitä (casket letters), eli kahdeksaa rakkauskirjettä ja runoa, jotka Marian väitetään kirjoittaneen Bothwellin jaarlille. Nykyajan historiantutkijoiden mukaan näiden kirjeiden alkuperä on niin epäluotettava, ettei niillä ole historiallista todistusvoimaa.[1][2] Alkuperäiset kirjeet ovat olleet kadoksissa vuodesta 1584 saakka ja vain kopiot neljästä kirjeestä ovat säilyneet,[6] pääosin käännöksinä ranskasta skotiksi, joten niitä ei voi analysoida esimerkiksi käsialantutkimuksen keinoin.[2]
Kuningaspuoliso lordi Darnley Henry Stuart murhattiin epäselvissä oloissa 9.–10. helmikuuta 1567 välisenä yönä Edinburghin lähellä sijainneessa Kirk o’Fieldin kuninkaallisessa residenssissä, jossa hän oli toipumassa sairastamastaan isorokosta tai kupasta. Keskellä yötä koko talo tuhoutui suuressa räjähdyksessä, ja räjähdyksestä vahingoittumattomina selvinneet 21-vuotias lordi Darnley ja hänen miespalvelijansa löydettiin talon puutarhasta kuoliaaksi kuristettuina. Murhaa ei saatu selvitettyä, ja se synnytti jo aikanaan paljon salaliittoteorioita. Syylliseksi epäiltiin yleisimmin Bothwellin jaarlia, ja jotkut väittivät myös Marian tienneen murhasuunnitelmasta etukäteen.[22][2][1]
Maria oli murhailtana vieraillut puolisonsa lordi Darnleyn luona, mutta palannut Holyroodin palatsiin juhlimaan kamaripalvelijansa häitä.[22] Erään tiedon mukaan Bothwellin jaarli olisi yrittänyt jo aiemmin tilata lordi Darnleyn murhan samoilta miehiltä, jotka olivat murhanneet David Rizzion.[2] Myöhemmin on esitetty myös teoria, jonka mukaan lordi Darnley itse asiassa valmisteli puolisonsa Marian murhaamista ja lankesi vahingossa itse virittämäänsä ansaan.[1] Maria Stuart pyrki suojelemaan Bothwellin jaarlia murhaoikeudenkäynniltä, mikä lisäsi epäilyjä Marian omasta osallisuudesta. Lordi Darnleyn isä Lennoxin jaarli Matthew Stewart sai lopulta aikaan syytteiden nostamisen Bothwellin jaarlia vastaan, mutta oikeus vapautti tämän todisteiden puuttuessa 12. huhtikuuta 1567.[2]
Remove ads
Kolmas avioliitto
Marian ollessa paluumatkalla Stirlingistä Edinburghiin 24. huhtikuuta Bothwellin jaarli järjesti kuningattaren – oletettavasti lavastetun – sieppauksen ja vei tämän Dunbarin linnaan. He menivät naimisiin 15. toukokuuta protestanttisessa hääseremoniassa, kun Bothwellin jaarlin edellinen avioliitto oli ensin mitätöity.[2][22][6] Maria Stuart väitti myöhemmin joutuneensa aidosti Bothwellin jaarlin sieppaamaksi, raiskaamaksi ja pakotetuksi avioliittoon.[2] Toisaalta Marian yllättävää tekoa on pidetty osoituksena hänen epätoivostaan.[1]
Skotlannin ylimystö oli täysin tyrmistynyt tiedosta, että kuningatar oli varoittamatta nainut epäillyn kuninkaanmurhaajan. Mortonin jaarlin johdolla koottiin armeija, joka lähti vangitsemaan Bothwellin jaarlia.[2] Sotajoukot kohtasivat 15. kesäkuuta Carberry Hillissä, jolloin Maria Stuartille tarjottiin viimeistä mahdollisuutta erota Bothwellin jaarlista, mutta hän kieltäytyi. Sen jälkeen käydyssä taistelussa Bothwellin jaarlin joukot kärsivät tappion. Maria Stuart jäi vangiksi, mutta Bothwellin jaarli onnistui pakenemaan maasta. Maria järjesti avioliiton virallisesti puretuksi vuonna 1570[26]. James Hepburn kuoli vuonna 1578 vankeudessa Tanskassa.[2][1]
Remove ads
Pako Englantiin
Mortonin jaarlin joukot vangitsivat Maria Stuartin Loch Levenin linnaan. Heinäkuussa 1567 hän sai keskenmenon, jolloin ilmeni, että hän oli ollut raskaana ja odottanut kaksosia, jotka oli siitetty ennen viimeisintä avioliittoa. Maria Stuart joutui lopulta 24. heinäkuuta 1567 luopumaan virallisesti kruunusta. Kuninkaaksi julistettiin hänen yksivuotias poikansa Jaakko VI, jonka sijaishallitsijaksi tuli Marian velipuoli Morayn jaarli James Stewart.[2]
Maria onnistui pakenemaan Loch Levenistä toukokuussa 1568 ja kokoamaan noin 5 000 miehen sotajoukon aikomuksenaan palata valtaan, mutta vain 11 päivää myöhemmin Morayn jaarlin joukot löivät hänen joukkonsa Langsiden taistelussa.[2][1] Maria Stuart pakeni Englantiin ja anoi turvapaikkaa kuningatar Elisabet I:lta.[2]
Elisabet tiesi, että hänen katoliset vastustajansa olivat edelleen kiinnostuneita Mariasta, mutta halusi toisaalta periaatteellisista syistä kunnioittaa Marian asemaa laillisena, ”Jumalan asettamana” hallitsijana. Elisabet ei halunnut auttaa Mariaa takaisin valtaan Skotlannissa, mutta tätä ei kannattanut myöskään ohjata Englannin vihollisten syliin.[5] Elisabet suostui aluksi antamaan Marialle turvapaikan sillä ehdolla, että tämä jäisi Pohjois-Englannissa olevaan Carlislen linnaan, kunnes hänen syyttömyytensä toisen puolisonsa, lordi Darnleyn kuolemaan olisi osoitettu, eikä pyytäisi apua Ranskasta.[2]
Lordi Darnleyn murhasta järjestettiin Englannissa uusi tutkinta. Tutkimuskomissio kokoontui ensin Yorkissa loka–marraskuussa 1568 ja sitten Hampton Courtin palatsissa Lontoossa tammikuuhun 1569 asti.[5][6] Morayn jaarli James Stewart saapui kuultavaksi ja esitti todisteeksi Marian syyllisyydestä edellä mainitut rakkauskirjeet,[2] joiden väitettiin löydetyn Marian kolmannen puolison, Bothwellin jaarli James Hepburnin palvelijalta kesäkuussa 1567 takavarikoidusta hopealippaasta.[6] Elisabet I ei pitänyt kirjeitä vakuuttavana todisteena Maria Stuartin syyllisyydestä, koska niissä ei mainittu mitään murhahankkeesta. Tutkijakunta ilmoitti, ettei kumpikaan osapuoli ollut onnistunut todistamaan väitteitään, joten Mariaa ei julistettu syylliseksi mutta ei syyttömäksikään.[2] Elisabetin neuvonantajat, kuten William Cecil, varoittivat luottamasta Mariaan.[3] Vuoden 1569 alussa Elisabet päätti asettaa Marian kotiarestiin Tutburyn linnaan Staffordshiressa.[2][5]
Remove ads
Vankeusaika
Maria Stuart vietti lopun elämänsä Englannissa arestissa eri paikoissa, jotka kaikki sijaitsevat sisämaassa, Skotlannin ja Lontoon puolivälissä ja kaukana merestä. Hän käytti aikaansa kirjonnan kaltaisiin harrastuksiin ja vetosi toistuvasti turhaan Elisabet I:een arestin lopettamiseksi.[1][2] Maria Stuart sai edelleen käyttää kuninkaallisia tunnuksia, hänen käyttöönsä tarjottiin Englannin kruunun kustannuksella 30–40 hengen palvelusväki ja hän sai yhä Ranskasta leskikuningattaren eläkettä. Hän osallistui julkisesti anglikaanisiin kirkonmenoihin, mutta piti salaa yhteyttä katolisiin liittolaisiin Englannissa ja mannermaalla. Hän saattoi vielä elätellä toivoa valtaanpaluusta, sillä Skotlannissa jatkui sisällissota, jonka toisena osapuolena olivat hänet kannattajansa.[2]
Maria Stuartilla oli lupa käyttää omaa palvelusväkeä, jota ei koskaan ollut vähemmän kuin 16 ihmistä. Hän tarvitsi 30 hevoskärryä kuljettaakseen tavaroitaan paikasta toiseen. Hänen huoneensa oli koristeltu hienoilla seinävaatteilla ja matoilla, sekä valtaistuimen katoksella eli baldakiinilla, joihin oli kirjailtu ranskalainen sanonta En ma fin est mon commensment (suom. "Minun lopussani on alkuni"). Hänen vuodevaatteensa vaihdettiin päivittäin, ja hänen omat kokkinsa valmistivat aterioita, joissa oli valittavana 32 ruokalajia hopealautasilla. Hänet päästettiin toisinaan ulos tiukan valvonnan alaisena ja hän vietti seitsemän kesää Buxtonin kylpyläkaupungissa Derbyshiressä ja käytti suuren osan ajastaan kirjontaan. Hänen terveytensä heikkeni, mahdollisesti porfyrian tai liikunnan puutteen vuoksi. 1580-luvulle mennessä hänellä oli vaikea reuma raajoissaan, mikä teki hänestä liikuntaesteisen.[4]
Marian vartioinnista vastasivat aluksi Shrewsburyn jaarli George Talbot ja tämän puoliso Elizabeth Hardwick.[2][3] Vuonna 1569 Maria siirrettiin Tutburyn linnasta Wingfieldin kartanoon Derbyshireen.[6] Hän siirtyi pian mukavampaan Chatsworthin kartanoon, jossa hän eli varsin vapaasti kuluttaen vapaa-aikansa ratsastukseen, haukkametsästykseen, jousiammuntaan ja puistoissa ja puutarhoissa käyskentelyyn. Shrewsburyn jaarli antoi oman huonon vointinsa seurauksena Marian vartioinnin lievetä. Kartano sijaitsi kaukana asutuksesta, joten pakomahdollisuuksia ei juuri ollut. Marian luona kävi kuitenkin vierailulla useita ystäviä ja katolinen pappi. Maria lähetti myös salaa kirjeitä Espanjan kuningas Filip II:lle ja Alvan herttualle.[28]
Vuoden 1569 aikana Maria ja Norfolkin herttua alkoivat suunnitella keskinäistä avioliittoa. Herttua oli englantilainen ja protestantti, ja Maria toivoi, että mies olisi hänen tiensä vapauteen. Kun Elisabet sai elokuussa 1569 tietää suunnitelmasta, vaati hän sekä herttuaa että avioliittoa tukenutta Robert Dudleyta kertomaan asiasta kaiken tietämänsä. Kuningatar päätyi lopulta lokakuussa vangitsemaan Norfolkin herttuan Lontoon Toweriin.[28]
Kun Morayn jaarli James Stewart murhattiin vuonna 1570, Elisabet I yritti neuvotella sovintoa, jonka nojalla Maria Stuart olisi palannut Skotlantiin ja jakanut poikansa sijaishallitsijuuden Lennoxin jaarli Matthew Stewartin kanssa. Elisabet muutti mielensä ja veti tukensa hankkeelta, kun paavi julisti hänet erotetuksi kirkosta ja samoihin aikoihin paljastui häntä vastaan tähdätty salaliitto Marian hyväksi.[2]
Salaliitot
.jpg)
Maria Stuartin arestivuosina Englannissa syntyi useita katolisten aatelisten salaliittoja, joiden pyrkimyksenä oli nostaa hänet Englannin valtaistuimelle. Vuonna 1569 eräät pohjoisenglantilaiset jaarlit kehittivät suunnitelman, jonka mukaan Marian tulisi naida Englannin mahtavimpiin ylimyksiin kuulunut Norfolkin herttua Thomas Howard, minkä jälkeen heidät nostettaisiin kaappauksella valtaan. Juoni paljastui ennen aikojaan, jolloin Elisabet I vangitutti Norfolkin herttuan, siirrätti Maria Stuartin toiseen arestipaikkaan Coventryyn ja lähetti armeijan kukistamaan kapinallisten joukot Yorkshiressa.[2][3] Vuoden 1570 aikana Maria siirrettiin edelleen Sheffieldin linnaan ja sitten Chatsworth Houseen Derbyshiressa.[6] Norfolkin herttua vapautettiin, mutta hän jäi myöhemmin kiinni osallisuudesta niin sanottuun Ridolfi-salaliittoon, jonka tarkoituksena oli nostaa Maria Stuart Elisabet I:n tilalle Espanjan invaasion tuella. Norfolkin herttua Thomas Howard teloitettiin maanpetoksesta vuonna 1572. Elisabet rankaisi nyt myös Mariaa julkistamalla tämän toisen puolison lordi Darnley Henry Stuartin murhatutkinnan aineistoa, mukaan lukien 'lipaskirjeet'. Englannin parlamentti julisti Maria Stuartin poistetuksi perimysjärjestyksestä ja vaati tälle kuolemantuomiota, mutta Elisabet I ei hyväksynyt päätöksiä.[2][3]
Sisällissota Skotlannissa päättyi vuonna 1573 Maria Stuartin kannattajien viimeisen tukikohdan Edinburghin linnan antautuessa. Maria pani tämän jälkeen toivonsa siihen, että hänen poikansa Jaakko VI kutsuisi äitinsä ennen pitkää takaisin Skotlantiin. Kun täysi-ikäiseksi tullut Jaakko teki vuonna 1585 sopimuksen Elisabet I:n kanssa, pettynyt Maria päätti jättää poikansa perinnöttömäksi ja laati uuden testamentin, jossa määräsi perillisekseen Espanjan kuningas Filip II:n.[2]
Elisabet I kiristi arestissa olleen Maria Stuartin vartiointia 1580-luvun alussa, kun paavi oli yllyttänyt katolisia surmaamaan Elisabetin. Mariaa vahtimaan Tutburyn linnaan Staffordshireen määrättiin Amias Paulet, joka onnistui paljastamaan ja katkaisemaan Marian salaiset viestiyhteydet.[2]
Vankeuspaikat
Remove ads
Viimeiset vuodet
Vuonna 1583 Elisabetin neuvonantaja Francis Walsingham paljasti Throckmorton-salaliiton, joka tähtäsi Elisabetin syrjäyttämiseen Ranskan tuella. Salaliiton johtaja Francis Throckmortonilta pidätettäessä löydetyt salakirjoitukset viittasivat siihen, että Maria oli ollut yhteydessä salaliittolaisiin. Voidakseen todistaa sen Walsingham järjesti Marian lähipiiriin vakoojan, joka luki tämän kirjoittamia kirjeitä ja vahvisti tiedon.[3] Samana vuonna Maria Stuart siirrettiin uudelleen Wingfieldiin ja kaksi vuotta myöhemmin takaisin Tutburyyn.[6] Vuonna 1585 Englannin parlamentti hyväksyi Maria Stuartia vastaan suunnatun ”lain kuningattaren turvallisuudesta”, jonka nojalla kruunua vastaan suunnattuun salaliittoon osalliselta henkilöltä voitaisiin poistaa kruununperimysoikeus pysyvästi ja Elisabet I:n henkeä vastaan juonittelevat henkilöt tulisi automaattisesti tuomita kuolemaan.[3]
Vuonna 1586 Francis Walsingham sai vihiä jälleen uudesta salahankkeesta, Babington-salaliitosta, ja halusi mustaa valkoisella Maria Stuartin osallisuudesta.[3] Marian uudeksi salaiseksi yhteyshenkilöksi tarjoutui Gilbert Gifford -niminen mies, joka todellisuudessa oli jo etukäteen paljastunut ja pakotettu toimimaan Walsinghamin kaksoisagenttina. Marian kirjeitä liittolaisilleen alettiin Giffordin järjestämänä salakuljettaa Marian uudesta arestipaikasta Chartleyn linnasta Staffordshiresta oluttynnyreihin kätkettyinä, mutta ennen eteenpäin toimittamista kaikki kirjeet avattiin ja kopioitiin.[2][3] Kun salaliiton johtaja Anthony Babington kirjoitti suunnitelmasta, johon sisältyi Elisabet I:n salamurha, Maria vastasi kannattavansa hanketta, mutta ei kommentoinut vastauskirjeessään salamurha-ajatusta. Babington ja muut salaliittolaiset vangittiin, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin syyskuussa 1586. Oikeudenkäynnissä Anthony Babington kertoi auliisti Maria Stuartin osuudesta ja todisti kopion tämän kirjeestä sisällöltään aidoksi.[2]
Oikeudenkäynti
,_f.569*_-_BL_Add_MS_48027.jpg)
Babington-salaliiton paljastumisen jälkeen parlamentti vaati Maria Stuartin asettamista oikeuden eteen, ja Elisabet I taipui. Maria siirrettiin Fotheringhayn linnaan Northamptonshireen, jossa oikeudenkäynti alkoi 15. lokakuuta 1586. Tuomioistuin muodostui 36 englantilaisesta pääristä, valtaneuvoksesta ja tuomarista. Maria hoiti itse oman puolustuksensa, ja vetosi siihen, että vieraan valtion suvereenina hallitsijana hän ei ollut Englannin lain alainen. Hän vetosi myös sairauksiinsa ja kiisti tienneensä aikeesta murhata Elisabet.[2]
Kaksitoista päivää kestäneen prosessin jälkeen oikeusistuin kokoontui uudelleen Westminsterin palatsissa ja totesi Maria Stuartin syylliseksi. Parlamentti vaati jälleen teloitusta, mutta Elisabet I epäröi ja viivytteli asiaa kolmen kuukauden ajan, luultavasti peläten kansainvälistä reaktiota.[2] Elisabetin neuvonantajat William Cecil ja Francis Walsingham painostivat häntä toimimaan asiassa.[3]
Elisabet I allekirjoitti lopulta Maria Stuartin kuolemantuomion 1. helmikuuta 1587, mutta pyysi toisaalta Amias Pauletia järjestämään Marian murhatuksi vankilassa, mistä Paulet kieltäytyi. Kun Elisabet yhä viivytteli, hänen sihteerinsä William Davison toimitti omavaltaisesti teloitusmääräyksen valtaneuvoston vahvistettavaksi.[2] William Cecil ja Francis Walsingham päättivät järjestää teloituksen mahdollisimman pikaisesti Elisabetin tietämättä.[3] Kuultuaan tästä Elisabet raivostui ja määräsi Davisonin vangittavaksi Lontoon Toweriin.[2][5]
Kuolema
Maria Stuart teloitettiin mestaamalla Fotheringhayn linnan suuressa salissa 8. helmikuuta 1587 noin 300 ihmisen läsnäollessa.[2][1] Hän oli pukeutunut punaiseen liiviin,[3] toisten tietojen mukaan hänen pukunsa irtohihat olivat karmiininpuna-ruskeat. Maria Stuartin viimeiset sanat latinaksi olivat: ”In manus tuas, Domine, commendo spiritum meum" (”Sinun käsiisi, Herrani, luotan sieluni").[2] Pyöveli onnistui teloituksessa vasta kolmannella kirveeniskulla, sillä ensimmäinen osui Marian takaraivoon ja toinen ei irrottanut päätä aivan kokonaan.[2][3] Pään irrottua pyöveli nosti sen maasta huutaen ”God save the Queen!” (Jumala suojelkoon kuningatarta!), jolloin Marian harmaa lyhythiuksinen pää putosi lattialle ja pyövelin käteen jäi vain tämän kastanjanruskea pitkähiuksinen peruukki.[2] Maria Stuart oli kuollessaan 44-vuotias.[1] Teloituksen jälkeen hänen pieni lemmikkikoiransa ilmestyi näkyviin hänen hameittensa alta, jossa se oli ollut piiloutuneena.[4]
,_RP-P-OB-66.565.jpg)
Francis Walsinghamin määräyksestä Maria Stuartin mestauspölkky, vaatteet, kaikki esineet, joissa oli hänen vertaan sekä henkilökohtaiset tavarat poltettiin, jottei niistä tulisi hänen kannattajiensa pyhäinjäännöksiä. Maria Stuartille suoritettiin ruumiinavaus, ruumis balsamoitiin ja haudattiin lyijyarkussa heinäkuussa 1587 läheiseen Peterborough’n katedraaliin.[3] Sisäelimet haudattiin salaa Fotheringhayn linnaan. Jaakko VI ei esittänyt äitinsä kuolemantuomiosta vastalausetta,[1] mutta tultuaan Englannin kuninkaaksi Elisabet I:n kuoltua, hän järjesti lokakuussa 1612 Maria Stuartin uudelleenhautauksen alabasteriseen hautamonumenttiin Lontoon Westminster Abbeyhin Henrik VII:n Lady Chapel -hautakappeliin,[3][6] vastapäätä Elisabet I:n hautaa.
Maria Stuart ja Elisabet I eivät koskaan tavanneet kasvotusten.[2]
Remove ads
Henkilökuva
Olemukseltaan Maria Stuartia pidettiin aikansa ihanteellisena renessanssiajan ylhäisönaisena. Häntä kuvattiin pitkäksi ja kuvankauniiksi, hän oli hyvä ratsastamaan ja tanssimaan, ja oli kiinnostunut musiikista ja runoudesta. Marian vetoavalla persoonalla on sanottu olleen tärkeä rooli siinä, että Skotlannin protestantit hyväksyivät hänen paluunsa hallitsijaksi vuonna 1561.[2][1][3] Eräät tunnetuimmista häntä esittävistä muotokuvista ovat Englannin arestivuosilta, jolloin hän oli jo lihonut ja alkanut menettää kauneuttaan.[1]
Maria I sekoitetaan helposti isänsä serkkuun Maria Veriseen eli Maria Tudoriin, joka eli samoihin aikoihin.[31]
Remove ads
Populaarikulttuurissa
Maria Stuartin traaginen elämäntarina on innoittanut monia kirjailijoita, säveltäjiä ja elokuvantekijöitä. Hänestä kertovia kaunokirjallisia teoksia ovat muun muassa Lope de Vegan runoelma Corona trágica (1628), Vittorio Alfierin näytelmä Maria Stuarda (1778), Friedrich Schillerin näytelmä Maria Stuart (1800), Walter Scottin romaani Abbott (1820), Juliusz Słowackin näytelmä Maria Stuart (1830), Bjørnstjerne Bjørnsonin näytelmä Maria Stuart Skotlannissa (Maria Stuart i Skottland, 1864), Theodor Lindhin näytelmä Maria af Skottland (1865) sekä Algernon Charles Swinburnen näytelmätrilogia Chastelard (1869), Bothwell (1874) ja Mary Stuart (1881).[6] Gaetano Donizetti sävelsi Schillerin näytelmän pohjalta oopperan Maria Stuarda (1835). Stefan Zweig kirjoitti Maria Stuartin elämäkerran nimellä Maria Stuart.lähde?
Maria Stuartista kertovia elokuvia ovat muun muassa John Fordin ohjaama Maria Stuart (1936, pääosassa Katharine Hepburn), Charles Jarrottin Maria, skottien kuningatar (1971, pääosassa Vanessa Redgrave) ja Josie Rourken Kaksi kuningatarta (2018, pääosassa Saoirse Ronan). Maria Stuartista kertoo myös vuosina 2013–2016 tehty televisiosarja Valtiatar (pääosassa Adelaide Kane).[32][33]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads