Komparatiivi

Komparatiivi (vanhoissa suomen oppikirjoissa myös voittoaste) on useiden etenkin eurooppalaisten kielten kieliopeissa tunnettu adjektiivin (esimerkiksi kissa on isompi kuin hiiri) tai adverbin (esimerkiksi lentäen pääsee nopeammin kuin junalla) vertailuaste. Se ilmaisee ominaisuuden suurempaa määrää johonkin muuhun verraten.^[1]

Tämä artikkeli käsittelee adjektiivien vertailuastetta. Muutamissa kielissä on myös komparatiivi-niminen sijamuoto, josta on eri artikkeli.

Komparatiivi ja muut vertailun ilmaukset

Useissa Euroopan kielissä komparatiivimuoto kuuluu osana kolmen vertailuasteen sarjaan (perusaste eli positiivi – komparatiivi – superlatiivi), mutta tällaista kolmiasteista järjestelmää ei suinkaan käytetä kaikkialla. Monet maailman kielet ilmaisevat vertailua erilaisilla kieliopillisilla sanoilla tai lauserakenteilla (esimerkiksi ”kissa on enemmän iso kuin hiiri”, ”kissa ylittää hiiren isoudessa”, ”kissa on iso, hiiri ei”, ”kissa on hiirestä iso”),^[2] ja Grambank-tietokannan kielistä vain noin neljäsosa – ennen kaikkea Euroopassa – merkitsee komparatiivia ominaisuussanaan liitettävällä affiksilla.^[3]

Komparatiivi uralilaisissa kielissä

Suomen (-mpi) ja sen lähisukukielten sekä unkarin (-bb) komparatiivintunnus palautuvat yhteiseen kantamuotoon. Sillä on samojedikielissä asti vastine, joka ei kuitenkaan muodosta varsinaisia komparatiiveja vaan moderatiiviadjektiiveja (esim. tundranenetsin sǝwampoj° ’aika hyvä’, ”somahko”). Tämä lienee ollut sen alkuperäinen tehtävä.^[4] Useimmissa muissa uralilaisissa kielissä vertailua ilmaistaan toisin, esimerkiksi toisella suffiksilla tai lauserakenteen avulla. Esimerkiksi pohjoismansissa vertailua on vanhastaan ilmaistu ablatiivirakenteella: taw ānumnəl jōr ’hän on minua vahvempi’, kirjaimellisesti ”hän minusta vahva”. Venäjän vaikutuksesta on nyttemmin ruvettu käyttämään komparatiivin tehtävässä moderatiivijohdinta: taw ānumnəl jōrnuw(e) ”hän minusta vahvahko”.^[5]

Komparatiivi suomen kielessä

Suomen kielessä komparatiivin muodostus sijoittuu sananjohdon ja taivutuksen rajamaille. Taivutusta se muistuttaa siinä, että komparatiivin muodostus on täysin produktiivista (komparatiiveja voidaan muodostaa kaikista merkityksensä puolesta vertailtavissa olevista adjektiiveista, joskus substantiiveistakin) ja säännöllistä. Komparatiiveja (toisin kuin esimerkiksi sijamuotoja) ei kuitenkaan voi muodostaa kaikista nomineista, ja sanan sisällä komparatiivin tunnus käyttäytyy johtimen tapaan eli sijoittuu heti sanavartalon jälkeen ennen muita suffikseja (suure-mm-i-ssa).^[6]

Komparatiivin tunnus on -mpi, joka taivutussuffiksien edellä saa loppuvokaalin a (suure-mpa-a) ja osallistuu astevaihteluun (suure-mma-ssa). Komparatiivin suffiksin edellä kaksitavuisten a- tai ä-vartaloisten sanojen vartalovokaali vaihtuu e:ksi (vanhempi, syvempi), puhekielessä näin voi käydä myös useampitavuisille konsonanttiin ja a- tai ä-vokaaliin päättyville sanoille (matalempi, mukavempi).^[7]

Komparatiiviset adverbit sisältävät yleensä komparatiivin tunnuksen lisäksi adverbinjohtimen (hullummasti, lähemmäs) tai adverbiaalisen sijapäätteen (instruktiivi: nopeammin; translatiivi: lähemmäksi; allatiivi: syvemmälle; alkuperäisessä ”separatiivisessa” merkityksessä käytetty partitiivi: kauempaa; alkuperäisessä ”lokatiivisessa” merkityksessä käytetty essiivi: ta(a)empana).^[8]

Komparatiiveja voidaan suomen kielessä (kuten sukukielissäkin) muodostaa myös merkitykseltään sopivista substantiiveista, etenkin sijaintia tai ajankohtaa ilmaisevista: syksymmällä, rannempana.^[9]

Ns. absoluuttista komparatiivia eli komparatiivimuotoa ilman vertailukohtaa (vanhempi herrasmies, kun tarkoitetaan yleisesti ’vanhaa’ tai ’vanhahkoa’ eikä johonkuhun verraten ’vanhempaa’) on suomalaisessa kielenhuollossa vanhastaan pidetty svetisisminä ja yritetty torjua. Absoluuttisia komparatiiveja tavataan kuitenkin etenkin vakiintuneissa sanonnoissa ja termeissä (ei hassumpaa, vanhempi lehtori) sekä affektiivisissa kin-liitteen sisältävissä rakenteissa (se ojentaa minullekin [vettä] kuin kyseessä olisi hienompikin tervetuliaismalja).^[9][10]

Komparatiivi indoeurooppalaisissa kielissä

Indoeurooppalaiseen kantakieleen voidaan palauttaa kaksikin komparatiivin suffiksia: *-i̯os, jonka jatkaja näkyy esimerkiksi latinan muodossa senior ’vanhempi’, ja *-tero-, jolla alun perin ilmaistiin kahden vertailtavan välistä vastakohtaa ja jonka jatkaja näkyy esimerkiksi englannin muodossa farther ’kauempi, kauemmas’.^[11] Germaanisiin kieliin periytyi *-i̯os-suffiksin heikko vartalo *-is-, jonka rinnalle kehittyi variantti *-ōz-. Sen jatkajia ovat esimerkiksi ruotsin -(a)re (dyrare ’kalliimpi’, högre ’korkeampi’) ja englannin -er (dearer ’rakkaampi’, higher ’korkeampi’).^[12]

Monissa Länsi-Euroopan kielissä alkuperäisten komparatiivin suffiksien tilalle tai rinnalle on kehittynyt komparatiivia ilmaisevia itsenäisiä kieliopillisia sanoja. Romaanisissa kielissä latinan ior-suffiksi on enimmäkseen jäänyt käytöstä, ja sen sijaan komparatiivisuutta ilmaistaan irrallisella komparatiivipartikkelilla, esim. ranskan plus tai italian più.^[13]

Katso myös

• Komparatiivi (sija)