Kuningatar

kuningaskunnan naispuolinen valtionpäämies tai kuninkaan puoliso From Wikipedia, the free encyclopedia

Kuningatar
Remove ads

Kuningatar on monarkiassa naispuolinen hallitsija tai hallitsijana toimivan kuninkaan puolisosta käytetty nimitys.[1] Esimerkiksi Elisabet II oli kuningatar, mutta niin on myös Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan vaimo Silvia.

Thumb
Yksi historian vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kuningattarista, Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Viktoria, valtaistuimella vuosina 1837–1901.
Thumb
Silvia, Ruotsin kuningatar vuodesta 1976, jolloin hän meni naimisiin kuningas Kaarle XVI Kustaan kanssa.
Tämä artikkeli kertoo kuninkaan puolisosta ja kuningaskunnan naismonarkista. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.

Perinteisen käytännön mukaan monarkin miespuolisilla perillisillä on ollut etuoikeus valtaistuimeen. Joissain monarkioissa nainen voi periä kruunun vain siinä tapauksessa, että monarkilla ei ole eläviä miespuolisia sukulaisia. Nykyaikana monissa maissa on kuitenkin siirrytty sukupuolesta riippumattomaan kruununperimykseen, joten hallitsevien kuningattarien tulo on entistä todennäköisempää (esim. Norjassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Alankomaissa). Nykyisin kuningatar, samoin kuin kuningas, on usein muodollinen ja symbolinen valtionpäämies, jonka tehtävät ovat lähinnä edustuksellisia ja seremoniallisia. Yleensä ylintä poliittista valtaa käyttää silloin pääministeri.

Monet kuningatarpuolisot ovat toimineet holhoojahallitsijana miehensä kuoltua. Esimerkiksi Ranskassa kuningatar Anna Itävaltalainen toimi holhoojahallitsijana, kunnes hänen poikansa Ludvig XIV täytti 18 vuotta.

Leskikuningatar on kuninkaan puolisona ollut kuningatar, jonka aviopuoliso (kuningas) on kuollut.

Kuningataräiti on entisen kuninkaan leski tai joskus entinen hallitsija, jonka lapsi on noussut valtaistuimelle.

Viimeksi mainittu nimitys on ollut erityisenä arvona esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Ranskassa. Toisia arvon veroisia on kuitenkin kutsuttu historiassa vain leskikuningattariksi tai kuningattariksi.

Remove ads

Luettelo kuningattarista

Hallitsevat kuningattaret

Skotlanti/Englanti/Iso-Britannia/Yhdistynyt kuningaskunta

Thumb
Maria Stuart.
  • Matilde (vallassa 1141)
  • Margareeta (vallassa 19. marraskuuta 1286 – 26. syyskuuta 1290)
  • Maria Stuart (vallassa 14. joulukuuta 1542 – 24. heinäkuuta 1567)
  • Lady Jane Grey (vallassa 10.–19. heinäkuuta 1553)
  • Maria I (vallassa 19. heinäkuuta 1553 – 17. marraskuuta 1558)
  • Elisabet I (vallassa 17. marraskuuta 1558 – 24. maaliskuuta 1603)
  • Maria II (vallassa 13. helmikuuta 1689 – 28. joulukuuta 1694)
  • Anna (vallassa 8. maaliskuuta 1702 – 1. elokuuta 1714)
  • Viktoria (vallassa 20. kesäkuuta 1837 – 22. tammikuuta 1901)
  • Elisabet II (vallassa 6. helmikuuta 1952 – 8. syyskuuta 2022)

Alankomaat

Thumb
Alankomaiden Vilhelmiina, 1909.
  • Vilhelmiina (vallassa 23. marraskuuta 1890 – 4. syyskuuta 1948)
  • Juliana (vallassa 4. syyskuuta 1948 – 30. huhtikuuta 1980)
  • Beatrix (vallassa 30. huhtikuuta 1980 – 30. huhtikuuta 2013)

Ruotsi

Tanska

Thumb
Margareeta I.

Kastilia/Espanja

Portugali

Unkari ja Böömi

Thumb
Maria Teresia.

Muinainen Egypti

Kuningatarpuolisoja (esimerkkejä)

Kuningataräitejä (esimerkkejä)

Thumb
Kuningatar Margherita.
Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads