Islam
monoteistinen abrahamilainen uskonto From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Islam (arab. الإسلام, al-ʾislām, ’alistuminen [Jumalan tahtoon]’[1][2][3]) on monoteistinen, Lähi-idässä syntynyt uskonto. Islaminuskoisia eli muslimeja on noin kaksi miljardia eli 25 prosenttia maailman väestöstä.[4] Islam on maailman toiseksi suurin uskonto kristinuskon jälkeen. Se jakautuu kahteen pääsuuntaukseen: sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen. Noin 90 prosenttia muslimeista on sunnalaisia ja noin 10 prosenttia šiialaisia.[5]
Islamin perustajana pidetään profeetta Muhammedia. Sen pyhä kirja on Koraani, jonka sanotaan koostuvan Muhammedin saamista ilmestyksistä. Toinen ohjenuora on perimätieto, joka kuvaa profeetan toimintaa ja opetuksia.[6] Islamin ytimen ilmaisee sen lyhyt uskontunnustus: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä.” Uskontunnustuksen alkuosa ilmaisee uskoa yhteen Jumalaan, jolla ei ole vertaista. Loppuosa kertoo, että kaikki Jumalaa ja hänen tahtoaan koskeva tieto tulee Muhammedin välityksellä. Šiiat voivat lisätä uskontunnustukseen sanat ”ja Ali on Jumalan ystävä”.[7][8][9][10] Lisäys korostaa Ali ibn Abi Talibin asemaa Muhammedin oikeana seuraajana.
Islamin mukaan tuomiopäivänä oikeamieliset palkitaan kuolemanjälkeisessä elämässä paratiisissa ja väärämieliset tuomitaan ikuiseen kärsimykseen helvettiin. Ihminen voi pelastua noudattamalla Jumalan lakia.[11][12] Islamilainen laki kattaa lähes kaikki elämän osa-alueet. Uskonnonharjoituksen keskeisiä velvollisuuksia kutsutaan islamin viideksi pilariksi. Ne ovat uskontunnustus, rukoukset, almuvero, paasto ramadan-kuukauden aikana sekä pyhiinvaellus Mekkaan. Rukous toimitetaan viidesti päivässä. Rukouspaikaksi tehtyä rakennusta kutsutaan moskeijaksi.[13][14]
Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan Muhammed eli 600-luvulla Arabian niemimaan Mekassa ja Medinassa. Islamin kehittymiseen vaikuttivat muun muassa muinaisarabialainen uskonto, juutalaisuus ja kristinusko.[6] Abbasidien kalifaatin aikana eli vuosina 750–1258 islamilainen hallinto ulottui Pohjois-Afrikasta Indusjoelle. Nykyisin suurin osa muslimeista asuu Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Islam on nopeimmin kasvava maailmanuskonto, mikä johtuu pääasiassa korkeasta syntyvyydestä ja nuoresta väestörakenteesta muslimienemmistöisissä maissa. Suomessa muslimeja ja muslimitaustaisia henkilöitä on arviolta yli 120 000[15][16].
Remove ads
Islamin synty ja kehitys
- Pääartikkeli: Islamin historia
Muslimit uskovat, että islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin saamien ilmestysten ja hänen elämänsä pohjalta vuosina 610–632. Muhammedin välittämä tieto Jumalasta jakautuu kahteen osaan: ilmestyksiin ja profeetan antamaan esikuvaan eli sunnaan. Muhammedin ilmestykset on koottu Koraaniin. Perinteisen sunnalaisen käsityksen mukaan Koraani on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse. Valtaosa islamilaisesta opetuksesta ja šariasta eli islamilaisesta laista on peräisin sunnasta. Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulta alkaen hadith-kokoelmiksi. Koraanin rinnalla ne kuuluvat islamin pyhiin kirjoituksiin.[17]
Islamilainen kirjallisuus ja viittaukset Koraaniin yleistyivät 800-luvulta lähtien.[18] Edeltävää aikaa eli 600- ja 700-lukuja kutsutaan islamin ”formatiiviseksi vaiheeksi”, ja siitä tiedetään vain vähän.[19] Islamin luovan kehityksen vaihe jatkui 1300-luvulle asti, jolloin vakiintui niin sanottu klassinen islam lakikirjoineen.[20]
Islam kehittyi arabikalifaatin valtionuskontona ja levisi sen alueella Iberian niemimaalta Afganistanin vuorille. Kesti silti satoja vuosia, ennen kuin väestön enemmistö oli kääntynyt muslimeiksi.[21] Islam jatkoi leviämistä myös Saharan eteläpuolelle, Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Intiaan se levisi valloitusten myötä,[22] mutta Saharan eteläpuolelle lähinnä kauppiaiden mukana.[23]
Remove ads
Islamin suuntaukset ja tasot
Uskontojen tutkimuksessa voidaan uskonnosta erottaa kolme tasoa: pyhät kirjoitukset, niiden teologinen tulkinta ja tavallisten ihmisten uskonnonharjoitus.[24] Pyhien tekstien suhteen islamin suuntauksilla on pieniä eroja. Kaikille Koraani on tärkein teos, mutta pyhiä ovat myös profeetan esikuvasta kertovat hadith-kokoelmat. Sunnalaiset ja šiialaiset käyttävät osittain eri hadith-kokoelmia.[25][26]
Toinen taso koskee pyhien tekstien lainopillista (fiqh) ja teologista (kalam) tulkintaa. Niiden pohjalta syntyivät 800-luvulla islamin lakikoulukunnat. Nykyisin sunnalaisuudessa on neljä koulukuntaa (hanafi, maliki, shafi’i ja hanbali). Šiialaisuudessa merkittävin koulukunta on ja’fari. Lisäksi on pienempiä koulukuntia, kuten sunnalainen zahiri ja šiialainen zaidi. Koulukuntien erot eivät ole suuria, ja erojen merkitys on nykyisin vähentynyt.[27]
Kolmas taso on tavallisten ihmisten ”eletty uskonto”. Muslimien enemmistön käsitykset islamin keskeisistä uskonkappaleista ovat hyvin yhteneväisiä. Tutkija Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islam on jopa muita uskontoja yhtenäisempi oppi.[28] Toisaalta esiintyy myös eroja, kun vertaillaan Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Balkanin asukkaita.[29] Muslimiryhmien väliset uskonnolliset kiistat ovat ajoittain kärjistyneet väkivaltaisiksi, esimerkiksi Pakistanissa.[30][31][32] Vuonna 2012 Pohjois-Afrikassa 40–50 prosenttia sunneista oli sitä mieltä, että šiiat eivät ole oikeita muslimeja.[33]
Islamin keskeisin jakolinja on sunnien ja šiiojen välinen. Šiialaisuus jakautuu valtavirtaan eli kaksitoistašiialaisuuteen sekä seitsemänšiialaisuuteen ja Jemenissä esiintyvään zaidilaisuuteen. Sunnien ja šiiojen lisäksi on pieni erillinen ryhmä, ibadiitit, joita on noin 2,5 miljoonaa ja jotka asuvat pääosin Omanissa.[34] Toinen jakolinja liittyy islamilaisiin lakikoulukuntiin. Kolmas jakolinja koskee teologisia suuntauksia, joista merkittävimpiä ovat ašarilaisuus ja maturidilaisuus. Historiallisesti merkittävä oli myös mu’tazililaisuus.[27]
2000-luvun näkyvin yritys määritellä islamin yhteistä sisältöä on Ammanin julistus, joka hyväksyttiin vuonna 2004.[35] Julistusta täydentävän asiakirjan mukaan henkilö on muslimi, jos hän seuraa jotakin neljästä islamilaisen lain sunnikoulukunnasta (hanafi, maliki, shafi`i tai hanbali), kahdesta šiiakoulukunnasta (ja`fari tai zaidi) tai kuuluu ibadi-koulukuntaan tai zahiri-koulukuntaan. Lisäksi todetaan, että ašarilaisuus, suufilaisuus tai salafismi eivät ole uskosta luopumista. Ammanin julistus korostaa, että suuntausten yhtäläisyydet ovat suurempia kuin niiden erot.[36]
Remove ads
Uskonnon lähteet
Muhammed
- Pääartikkeli: Muhammed
Jumalan lähettiläs ja hänen elämäkertansa
Islamin keskeisin hahmo on profeetta Muhammed. Hän on esikuvallinen henkilö, jota perinteisesti pidetään synnittömänä ja erehtymättömänä Jumalan sanan välittäjänä.[37] Hänen ilmestystensä välityksellä ihmiskunta sai Koraanin, ja profeetan teot ja puheet tarjosivat tiedot Jumalan laista eli šariasta. Muhammed on islamissa keskeinen ja kunnioitettu hahmo. Islamilaisessa perinteessä profeetan nimen yhteyteen liitetään siunauskaavat, kuten ”rauha hänelle”.[38]
Muhammedista ei ole säilynyt aikalaistietoa, ja Koraanikaan ei kerro hänestä juuri mitään ilman eksegeettistä tulkintaa.[39] Muhammedia koskeva tieto onkin peräisin islamilaisesta perimätiedosta, joka sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia hänen elämästään. Tutkijat suhtautuvat tähän tietoon kuitenkin kriittisesti. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Muhammedista tiedetään yllättävän vähän.[40]
Muhammedista kertovat tiedot islamilaisissa lähteissä alkavat vakiintua vasta noin 150–200 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Arabistien Andreas Görken, Harald Motzkin ja Gregor Schoelerin mukaan nämä lähteet ovat historiallisina tietolähteinä ongelmallisia. Heidän mukaansa kertomukset profeetasta pohjautuvat Koraanin eksegeettisiin ja spekulatiivisiin tulkintoihin, jotka heijastavat myöhempiä teologisia, juridisia ja poliittisia kiistoja. Ne sisältävät myös ristiriitaisuuksia ajoitusten, henkilöiden ja tapahtumien suhteen. Lisäksi perimätiedon esittämille asioille ei löydy riippumatonta vahvistusta muista lähteistä.[41] Muhammedista kertovaa perimätietoa arvosteltiin jo varhain siitä, että tarinoita keksittiin tukemaan omia mielipiteitä.[42] Vielä nykyäänkin hadith-lähteisiin saattaa ilmestyä uusia versioita profeetan puheista.[43]
Varhaisimmat profeetta Muhammedia koskevat kertomukset löytyvät 800-luvulla kirjoitetuista teoksista, joista varhaisin on Ibn Hishamin (k. 833) Sírat Rasúl Alláh (suom. Profeetta Muhammedin elämäkerta).[44] Tämä teos perustuu Ibn Ishaqin (k. 767) aikaisempaan, kadonneeseen elämäkertaan.[45][46] Nykyiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja Muhammedin elämästä ja häneen liittyvien kertomusten historiallisesta luotettavuudesta.[47]
Muhammed Mekassa
Ibn Hisham kertoo Muhammedin syntyneen nykyisessä Saudi-Arabiassa sijaitsevassa Mekan kaupungissa ja kuuluneen quraiš-heimoon.[48] Mekassa sijaitsi Kaaban temppeli, joka oli arabien pyhiinvaelluksen keskus.[49] Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammedin syntymää edelsivät ihmeet, jotka todistivat hänen tulevasta suuruudestaan.[50]
Aikuistuttuaan Muhammed ryhtyi karavaanikauppiaaksi ja avioitui työnantajansa Khadijan kanssa.[51] Muhammedilla oli elämänsä aikana kaikkiaan 13 vaimoa, sillä hän oli saanut Jumalalta erioikeuden vaimojen lukumäärän suhteen. Lisäksi hänellä oli lukuisia jalkavaimoja.[52][53][54] Muhammedin lapsista vain naispuoliset (Zainab, Ruqayya, Umm Kulthum ja Fatima) elivät aikuisikään, ja heistä ainakin Fatima sai omia lapsia.[55] Šiialaisuudessa Fatiman lapsista alkoi imaamien ketju.[56]
Vuoden 610 tienoilla eli suunnilleen 40-vuotiaana Muhammed näki nukkuessaan enkeli Gabrielin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksensä.[57] Aluksi Muhammed kutsui ihmisiä uuteen uskoon vain salassa, mutta kolmen vuoden kuluttua hän alkoi levittää islamia julkisesti.[58] Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammed teki myös ihmeitä, kuten matkasi yöllä Jerusalemiin ja sieltä taivaaseen[59] sekä halkaisi kuun kahtia.[60] Mekkalaiset arvostelivat Muhammedia siitä, että tämä soimasi esi-isiä, moitti mekkalaisten uskontoa ja pilkkasi heidän jumaliaan.[61] Profeetan tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui pakenemaan yöllä naapurikaupunki Medinaan, mihin hänen kannattajistaan oli jo siirtynyt. Pako (arab. hijra tai hidžra[a]) tapahtui vuonna 622.[62] Tämä tapahtuma merkitsee islamilaisen ajanlaskun alkua.[63]
Muhammed Medinassa
Medinassa Muhammed otti vallan ja perusti umman eli uskovien yhteisön. Vainottu profeetta muuttuu nyt myös maalliseksi vallankäyttäjäksi.[64][65] Ibn Hisham kertoo Medinan vaiheesta asioita, joista arabisti Hans Jansenin mukaan länsimaiset Muhammed-elämäkerrat hienotunteisesti vaikenevat.[66] Ibn Hisham esimerkiksi kertoo, että Muhammed aloitti kauppakaravaanien ryöstämisen[67], oli sukupuoliyhteydessä vaimokseen ottamansa lapsen kanssa[52], anasti ottopoikansa vaimon (Koraani 33:37–40)[68], kidutti ja tappoi vankeja, määräsi poltettavaksi ihmisiä täynnä olevan moskeijan,[69] käski tappaa häntä pilkanneet naiset[70] ja järjesti Medinassa juutalaisten joukkomurhan.[71]
Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää toisten alaisuudessa.[72] Sota Mekkaa vastaan päättyi vuonna 630, jolloin Muhammed valtasi kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa.[73] Muhammedin jäähyväissaarna on eräänlainen profeetan testamentti.[74] Ibn Hisham kertoo, että Muhammed kuoli kaksi vuotta Mekan valtauksen jälkeen vuonna 632. Al-Tabarin mukaan Muhammed oli kuollessaan joko 60-, 63- tai 65-vuotias.[75]
Koraani
- Pääartikkeli: Koraani
Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin kautta. Muhammed ei ollut ainoa profeetta, vaan islamilaisen käsityksen mukaan ihmiskunnalla oli ollut 124 000 profeettaa, joista Muhammed kuitenkin oli viimeinen, ”profeettojen sinetti.”[76] Aadamista alkaneiden aikaisempien profeettojen viesti oli sama kuin Muhammedilla, mutta heidän kirjansa olivat historian mittaan turmeltuneet.[77] Koraani on 800-luvulta alkaen vakiintuneen sunnalaisen käsityksen mukaan ymmärretty kirjaksi, jota ei luotu, vaan joka on aina ollut olemassa[78] ja on itsessään ihme (i’jaz).[79]
Perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksiään kirjattiin epäsäännöllisesti tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Enkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella.[80] Ilmestysten kokoaminen tuli ajankohtaiseksi hänen kuolemansa jälkeen. Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammedilla oli sihteereitä, jotka kirjoittivat ylös hänen ilmestyksiään.[81] Koraanin kokoaminen kirjaksi alkoi perimätiedon mukaan vasta hänen kuolemansa jälkeen, kun kalifi Abu Bakr määräsi sen koottavaksi. Seuraava kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen, sillä sanamuodoista oli syntynyt erimielisyyttä. Perimätiedon mukaan Uthmanin käskystä muut Koraanin versiot poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen.[82]
Koraanin kirjoitusasu
Koraanin teksti oli aluksi epätarkkaa konsonanttikirjoitusta.[83] Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta 700-luvulla.[84] Teksti on jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan se on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen laitos, johon on edelleen tehty korjauksia.[85] Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on julkaistu muun muassa Saudi-Arabiassa.[86] Koraanista ei ole toistaiseksi tehty kriittistä laitosta, johon kaikki poikkeamat ja versiot olisi koottu yhteen.[87] Teksti on vanhaa, ja sitä pystytään ymmärtämään vain osittain kirjoitusmerkkien monitulkintaisuuden takia.[88]
Koraani jakautuu 114 pituuden mukaan järjestettyyn suuraan. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura. Viimeinen, Ihmisten suura sisältää vain 6 jaetta. Suurat sisältävät harvoin yhtenäisiä kertomuksia. Yleensä ne koostuvat lyhyistä katkelmista.[89] Koraanin suurat on islamilaisen perimätiedon varassa jaettu Mekan ajan suuriin, jotka Muhammedin uskotaan vastaanottaneen Mekassa, ja myöhempiin Medinan suuriin, jotka hänen uskotaan vastaanottaneen Medinassa.[90][91]
Koraanin sisältö
Koraanissa toistuva teema on yksijumalaisuus[92] ja se, että uskovat pääsevät kuoltuaan Paratiisiin (arab. جنّة, janna), kun taas vääräuskoiset joutuvat Helvettiin (arab. جهنم, jahannam). Koraani antaa yksityiskohtaisia kuvauksia Helvetissä odottavista kärsimyksistä. Luomiskertomuksen mukaan maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu Helvetistä ja seitsemästä taivaasta. Maailman asujaimet jaetaan viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (jinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana viettelee ihmisiä pahaan.[93]
Koraanin lyhyet suurat ovat runomuotoista tekstiä tai uskonnollisia hymnejä, pidemmät on koottu proosakatkelmista. Ne sisältävät yleensä Raamatun Mooseksen kirjoissa olevien kertomusten suppeampia muunnelmia. Yleisimmin mainittu profeetta on Mooses (136 kertaa).[94] Tavallista on asioiden kertautuminen, esimerkiksi profeetta Nooaa ja vedenpaisumusta käsitellään monta kertaa. Koraanissa on myös tekstejä, jotka eivät mahdu juutalaisuuden tai kristinuskon kehyksiin. Näitä ovat lainopilliset ohjeet esimerkiksi avioliitosta tai perinnönjaosta. Sellaisia ovat myös pyhään sotaan kannustavat kohdat, kuten tunnettu ”miekkajae” (9:5).[95]
Richard Bellin mukaan Koraanin kertomusten perusyksikkö on lyhyt, temaattinen kertomus. Se alkaa usein puhuttelulla, kuten ”uskovaiset!”, jatkuu aiheen esittelyllä, ja päättyy ratkaisuun. Kokonaisuuden päättää johtopäätös, joka usein koskee Jumalaa: ”Jumala on Tietävä, Viisas”. Pidemmät suurat on koottu tällaisista palasista ilman, että ne liittyisivät toisiinsa.[96]
Sunna
- Pääartikkeli: Sunna
Koraanin jälkeen tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit.[97] Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia.[98]
Muhammedia koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista.[97] Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alussa on joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn).[99] Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah eli ’kuusi kirjaa’). Ne saavuttivat kanonisen aseman 1100-luvulla.[100][101] Šiiat nojautuvat etenkin ”puhdistettuun” profeetan sunnaan (Ahl al-Bayt, Muhammedin talonväki)[102][103] Kutub al-Sittah hyväksytään myös šiialaisuudessa siltä osin kuin sisältö ei ole ristiriidassa šiialaisen perinteen kanssa.[103][26]
Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi 800-luvun alkupuolella syntyi käytäntö, jossa hadithien luotettavuutta alettiin perustella niihin liittyvien kertojaketjujen avulla. Todistajaketjujen käytön aloitti Muhammad al-Shafi‘i vuoden 815 tienoilla. Se oli omaperäinen yritys vastata hadithien luotettavuuteen kohdistuneeseen arvosteluun.[104] Teorian mukaan perimätiedon välittäjät olivat opetelleet ulkoa paitsi itse tarinan, myös siihen liittyvän todistajaketjun.[105]
Esimerkiksi suura 80 alkaa sanoilla ”Hän rypisti otsaansa ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen”. Koraanin kuvaama kohtaaminen oli islamilaisen käsityksen mukaan todellinen ja tapahtui 600-luvun alkupuolella. Sille antoi selityksen imaami Malik ibn Anas noin 200 vuotta myöhemmin hadith-kokoelmassaan Muwatta. Hän kertoi, että Koraanin ”hän” on todellisuudessa Muhammed, kun taas sokea mies oli Abdullah ibn Umm Maktum.[106] Tiedon varmistaa Malikin antama todistajaketju: imaamille oli asian kertonut Yahua, joka oli kuullut sen Malikilta, joka oli kuullut sen Yahya ibn Saidilta. Said oli vuonna 820 kuollut orja, jonka tiedonantoja pidettiin luotettavina.[107]
Orientalisti Joseph Schachtin mukaan kertojaketjut ulottuivat aluksi Muhammedin seuraajiin, mutta kasvoivat myöhemmin taaksepäin Muhammedin kumppaneihin ja lopulta häneen itseensä.[108] Imaami al-Shafi‘i katsoi luotettavuuden vaativan, että isnad päättyy Muhammediin itseensä. Hänen vaikutuksestaan ketjut alkoivatkin pidentyä.[109]
Islamin varhaisvaiheiden tutkimista on rajoittanut aikalaislähteiden puute. Nykyaikaan säilyneet islamilaiset lähteet kuvaavat satoja vuosia aikaisemmin esiintyneitä tapahtumia.[110] Lähteissä mahdollisesti esiintyvää aitoa ainesta on sen takia ollut mahdoton erottaa kirjoittamisajan tarpeiden ja uskomusten synnyttämästä materiaalista.[97][111] Haditheihin liitetyt kertojaketjut eivät Joseph Schachtin mukaan auttaneet asiaa, sillä hänen mukaansa myös monet kaikkein luotettavimpina pidetyt ketjut olivat sepitettyjä.[112]
Remove ads
Šaria
- Pääartikkeli: Šaria
Islamin ytimenä on monoteismin ohella šaria eli islamilainen laki.[113][12] Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus, jonka noudattamista valvotaan ”hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen” periaatteen mukaisesti.[114] Islamissa moraalinen pohdiskelu tapahtuu juridisen selvittelyn muodossa, jossa hankitaan tietoa Jumalan lain sisällöstä kussakin tilanteessa.[115] Šarian sisältö määritellään Koraanin ja hadith-kokoelmiin kootun profeetan elämäntavan eli sunnan pohjalta. Sunnalaisessa islamissa näiden lisäksi apuna ovat uskonoppineiden yksimielisyys (ijma) ja analoginen päättely (qiyas).[116]
Perinteisen käsityksen mukaan šaria edustaa Jumalan lakia, joka on ensisijainen, ikuinen ja muuttumaton.[117] Tämän on katsottu tarkoittavan, että islam on paitsi uskonto myös poliittinen järjestelmä, jonka tavoitteena on Jumalan lain toteutuminen koko maailmassa.[118][119][120] Aktiivista poliittista pyrkimystä šarian laajempaan yhteiskunnalliseen soveltamiseen kutsutaan islamismiksi. Sen radikaaleja ja väkivaltaisia muotoja kutsutaan jihadismiksi. Käytännössä myös kaikki islamilaiset maat soveltavat maallista lainsäädäntöä, ja šarian soveltamisalue on eri tavoin rajoitettu.[121]
Kun ihminen toimii Jumalan lain mukaisesti, hän hankkii ansioita, joilla toivotaan pääsevän Paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa viimeisellä tuomiolla Helvetin tuli. Mikään ei silti ole varmaa, sillä Jumalan tahto ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa. Huolimatta siitä, että Koraani puhuu ihmisille annetuista varoituksista ja ohjauksesta, jokaisen kohtalo on ennalta määrätty.[122] Islamiin kuuluvaa ennaltamääräämistä kuvaa arabiankielinen lausahdus ’in šā’a llāh (jos Jumala suo).[123][124] Ilmaisu esiintyy myös Koraanissa Luolan suurassa: ”Älä sano mistään ’teen sen huomenna’ lisäämättä: ’Jos Jumala niin tahtoo’.” (Koraani 18:23–24).
Joseph Schachtin mukaan šaria sisältää kattavasti kaikki uskonnolliset velvollisuudet, jotka ohjaavat jokaisen muslimin elämää kaikissa asioissa; se sisältää yhtä lailla rituaaliset ohjeet ja politiikkaa sekä lakia koskevat säännöt.[113] Ajatollah Khomeinin mukaan ”ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään.”[125]
Koraani Jumalan lain lähteenä
Koraani on islamissa Jumalan puhetta, ja sen katsotaan olleen olemassa Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Koraanin uskotaan olevan kirjoitettu alun perin arabiaksi, ja sen käännöksiä pidetään vain tulkintoina, joilta puuttuu alkuteoksen arvovalta.[126] Oppi Koraanista ikuisena ja luomattomana Jumalan sanana vakiintui 800-luvulla. Kun kristinuskossa Jeesus on Jumalan sanan inkarnaatio eli lihaksi tullut muoto, islamissa Koraanilla on vastaava asema Jumalan luomattomana sanana. Profeetan elämän esimerkillä eli haditheilla on samankaltainen rooli kuin Raamatun kertomuksilla kristinuskossa.[127]
Koraanin tulkinnasta käytetään nimitystä tafsír.[128] Se tarkoittaa Koraanin sisällön selittämistä sanojen merkityksen sekä tekstin historiallisten yhteyksien ja teologisen sisällön pohjalta. Kirjaimellisen tulkinnan lisäksi Koraania tulkitaan vertauskuvallisesti (ta'wíl). Sitä on harrastettu islamilaisen mystiikan ja suufilaisuuden piirissä.[129] Koraani on arvovaltaisin šarian lähde. Kirjan sisältämä lainsäädännöllinen aines on kuitenkin vähäistä. Tärkeämmäksi šarian lähteeksi on siksi tullut sunna eli Muhammedin antama esimerkki.[130]
Hadith-kokoelmat Jumalan lain lähteenä
- Pääartikkeli: Hadith
Paksut hadith-kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaiset uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Šarian tärkein sisältö on niissä.[131] Sunnalaisille muslimeille vakiintui 1100-luvulle mennessä kuusi arvovaltaista hadith-kokoelmaa,[101] joista arvostetuimmat ovat Sahih al-Bukhari kokoajana Muhammad al-Bukhari (k. 870) sekä Sahih Muslim kokoajana Muslim ibn al-Hajjaj (k. 865). Eri kokoelmien sisällöt vaihtelevat, ja kertomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia myös saman kokoelman sisällä.[132] Kuusi kanonisoitua sunni-kokoelmaa ovat yhteisnimitykseltään al-kutub as-sittah (’kuusi kirjaa’).[133] Niiden lisäksi on muitakin kokoelmia, varhaisimpana Ahmad ibn Hanbalin (k. 855) Musnad.[133][134] Maliki-koulukunnan oma kokoelma on nimeltään Muwatta Malik.[135]
Šiiat nojautuvat ”puhdistettuun” profeetan sunnaan, joka on koottu heidän omiin hadith-kokoelmiinsa. Ne korostavat Ahl al-Baytin (’Profeetan huonekunnan’) auktoriteettia.[102][103]
Yksimielisyys (ijmá) ja analogia (qiyas)
- Pääartikkeli: Ijma
Kun riita-asiaa ratkotaan uskonnollisessa oikeudessa, tuomari (qadi) muodostaa siitä tulkinnan (fiqh). Tällöin hän järkeilee (ijtihad) islamilaisten lähteiden pohjalta ja luo oman mielipiteensä (ra’y). Tuomarilla on tässä apuna kaksi periaatetta. Hän kiinnittää huomiota oppineiden yksimielisyyteen (ijma) kustakin asiasta, mikä varmentaa tulkinnan luotettavuuden. Toiseksi hän päättelee analogian (qiyas) avulla, jos vastaan tulee täysin uusia asioita.[136] Oma mielipide ei koske itse šarian sisältöä, vaan lain tulkintaa kussakin erikoistapauksessa. Itse laki on muuttumaton. Alun pitäen yksimielisyyden periaatetta käytettiin myös täydentämään šarian sisältöä tapauksissa, joissa Koraani tai profeetan sunna eivät tarjonneet vastauksia. Perinteen mukaan itsenäisen oikeudellisen järkeilyn eli ijtihadin aikakausi kuitenkin päättyi 900-luvulla.[137]
Analogia tarkoittaa täysin uusien tilanteiden rinnastamista sellaisiin, joista on šariassa säädöksiä. Koraani tai sunna eivät esimerkiksi mainitse kokaiinia, koska tätä päihdettä ei tunnettu. Analogian perusteella lainoppinut voi kieltää sen käytön, koska päihdyttävän viinin nauttiminen on muslimeilta kiellettyä.[138]
Lakikoulukunnat
- Pääartikkeli: Madhhab
Islamissa on useita lainopillisia koulukuntia. Klassisen sunnalaisen islamin neljä tärkeintä koulukuntaa ovat hanafi, maliki, shafi’i ja hanbali.[139] Noin 75 prosenttia niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle.[140] Šiialaisten suurin lakikoulukunta on ja`fari. Zaidilaisuus muodostaa oman koulukuntansa. Ammanin julistuksen lisäpöytäkirjan mukaan myös ibadi-koulukunta ja zahiri-koulukunta edustavat puhdasoppista islamia.[36] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan šiialainen koulukunta ei paljon eroa sunnalaisesta laintulkinnasta.[141]
Šarian tulkinta (fiqh)
- Pääartikkeli: Fiqh
Tavallinen muslimi ei voi itse tulkita Koraania tai šariaa, sillä siitä vastaavat uskonnolliset oppineet eli ulama, ”viisaat miehet”. Maallikon on käännyttävä jonkin hyväksyttyä lakikoulua edustavan uskonoppineen puoleen saadakseen tietää, mikä on islamilainen käsitys.[142][20][143][144][145] Vaikka omat johtopäätökset eivät ole sallittuja, arabiankielisen Koraanin ääneen lukeminen on tärkeää jokaiselle muslimille. Sitä arvostetaan rituaalisena toimena, jossa tarkoituksena ei ole tekstin ymmärtäminen. Melkein kaikille muslimeille se onkin mahdotonta, sillä Koraanin teksti on muinaisarabiaa.[146]
Šarian sisällöstä voi kysyä islamilaiselta uskonoppineelta, esimerkiksi imaamilta, joka johtaa rukouksia moskeijassa tai kirjallisesti muftilta, joka on šariaan syvällisesti perehtynyt oppinut. Perinteisesti kysymyksiin on vastattu perjantairukouksen jälkeen, jolloin lainoppineen avustajat keräävät paperilapulle kirjoitetut kysymykset.[147] Nykyisin on perustettu fatwa-neuvostoja, jotka toimivat myös internetissä. Kun vaikeasta asiasta kysytään neuvoa muftilta, tämä antaa kirjallisen lausunnon. Ensin mufti lainaa asiaan liittyviä pyhien tekstien kohtia, minkä jälkeen hän esittää oman kantansa. Lausunto päätyy toteamukseen ”Jumala tietää parhaiten”. Muftin lainopillinen mielipide eli fatwa on hänen oma tulkintansa, mutta sen katsotaan silti edustavan yleispätevää tulkintaa šariasta. Mufti voi myös muuttaa mieltään ja antaa jopa kaksi keskenään ristiriidassa olevaa fatwaa. Tällöin molemmat ovat yhtä päteviä, ja uskova voi valita niiden välillä.[148]
Ongelmia uskonoppineille aiheuttaa se, että šarian määräykset voivat olla ristiriitaisia jopa yksittäisen hadith-kokoelman sisällä. Lisäksi mielipide-eroja syntyy siitä, kuinka vahvoiksi tai heikoiksi uskonoppineet arvioivat yksittäisiin haditheihin liittyvät todistajaketjut eli isnadit. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy ”aina muutamia epäilyttäviä perimätietoja”.[149] Sellaisia ei kuitenkaan ole katsottu mahdolliseksi poistaa, koska 800-luvulta alkaen tapahtui järjen (ijtihad) porttien sulkeminen, jolloin lain sisältö vakiintui.[150] Professori Ella Landau-Tasseron on todennut, että islamin pyhien kirjoitusten lukeminen ja tulkinta on pakosta valikoivaa, mistä tuloksena ovat loputtomat erimielisyydet eri tulkintojen välillä.[151]
Vaikka šaria on muuttumaton laki, Pew-tutkimuslaitoksen asennetutkimukset osoittavat, että tavalliset muslimit suhtautuvat yleensä valikoiden sen noudattamiseen. Muslimien asenteet vaihtelevat varsinkin eri maiden ja maanosien välillä.[152]
Islamin viisi pilaria
- Pääartikkeli: Islamin viisi peruspilaria
Sunni-islamissa šarian tärkeimmän sisällön muodostavat niin sanotut islamin viisi pilaria (arkan)[153] tai peruspilaria.[154] Oppi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim.[155] Muun muassa imaami al-Nawawi (k. 1277) vahvisti niiden olevan tärkeimmät kuuliaisuuden vaatimukset islamissa.[156] Šiialaisuudessa pilareita on enemmän. Sunni-islamin ”viidestä pilarista” neljä koskee uskonnollisia rituaaleja ja viides almuveron (zakat) maksamista. Rituaalit ovat usein julkisia, sillä rukoilu tapahtuu mielellään yhdessä muiden kanssa ja näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja kehonhoito ovat säänneltyjä.[157]
- Šahada eli uskontunnustus on islamissa hyvin lyhyt. Se koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin yksijumalaiseksi, ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskontunnustukseen lauseen ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[9]
- Salat eli rukous koostuu 2–4 liikesarjasta (rak’a), joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina.[158]
- Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin eli pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Jokainen paastopäivä alkaa aamiaisella ennen valoisaa aikaa ja päättyy illalliseen pimeän tultua.[159]
- Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan. Almuverojen käyttökohteet on määritelty islamin opissa.[160]
- Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden 8.–12. päivinä.[161]
Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen
- Pääartikkeli: Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen islamissa
Šariaan kuuluu Koraanissa mainittu hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen.[162] Se tarkoittaa, että jos muslimi näkee vääryyden tapahtuvan eli šariaa rikotun, hänen tulee myös yksityishenkilönä puuttua asiaan. Al-Ghazali (1057–1111) kirjoitti, että tämä on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi.[162][163] Al-Ghazali esitteli väliintulossa kahdeksan tasoa. Niistä ensimmäinen oli rikkomuksen luotettava todentaminen ja kahdeksas aseellinen väkivalta.[164] Kunniaväkivalta on Ayaan Hirsi Alin mukaan tämän periaatteen soveltamista.[165]
Jihad
- Pääartikkeli: Jihad
Islamin klassinen valtioteoria ja oppi kalifaatista kehittyivät 800-luvulla. Niiden mukaan islamilaisen yhteisön eli umman velvollisuus oli kalifin (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko rauhanomaisesti tai voimakeinoin niin, että šaria lopulta vallitsee kaikkialla.[166] Islamilainen valtioteoria jakoi maailman rauhan alueeseen (Dár as-Salám) ja sodan alueeseen (Dár al-Harb).[167] Islam rauhan uskontona tarkoitti, että muslimit voivat tarvittaessa käyttää väkivaltaa ”sodan alueen” kukistamiseksi.[168] Patricia Cronen mukaan jihad oli sotaa, jonka syyksi riitti uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomat oli alistettava muslimien valtaan, jolloin he saivat valita joko kuoleman, kääntymisen tai dhimmiksi alistumisen.[169] Dhimmit saivat pitää uskontonsa, mutta joutuivat maksamaan jizya-veroa, joka useimpien lakikoulukuntien mukaan piti periä dhimmiä nöyryyttäen, kuten Koraanissa säädettiin.[170] Kääntyminen islamiin oli vapaaehtoista, sillä perinteisessä islamissa ei ole ollut kristillisen lähetystyön kaltaista toimintaa.[171]
Islamin toisessa pääsuuntauksessa šiialaisuudessa hyökkäyssodan julistaa imaami, mutta hän on ollut kätkeytyneenä 800-luvulta lähtien. Hänen velvollisuutensa siirtyivät lakia tulkitseville faqih-oppineille lukuun ottamatta hyökkäyssotaa, jota imaamin kätkeytymisen takia ei voida toistaiseksi julistaa.[172] Periaatteessa šiialaisuus jakaa näkemyksen siitä, että islam tulee lopulta hallitsemaan koko maailmaa, vaikka tämän tavoitteen toteutuminen onkin siirtynyt odottamaan lopun aikoja.[172] Ajatollah Khomeini on todennut, että sodan ”lopullisena tarkoituksena on saattaa Koraanin laki ulottumaan maailman laidasta laitaan.”[173]
Jihadista puhutaan myös vertauskuvallisesti eli henkisenä kamppailuna.[174] Suufilaisuuden piirissä kehittyi 1000-luvulla oppi, jonka mukaan ”sisäinen jihad” eli henkinen kilvoittelu on ”suurempaa jihadia” (jihad al-akbar), ja aseellinen jihad on ”pienempää jihadia”.[175][176][177] Aiheesta kirjoitti etenkin al-Ghazali.[178] Hän ei pitänyt suurta jihadia pienen vastakohtana, vaan liitti sen hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen periaatteeseen. Suurempi jihad ei ollut väkivallattomuutta, vaan henkistä kamppailua oman itsensä kanssa. Sellaista harjoitti myös jihadisti, joka henkensä uhraten aiheutti vastustajalle tappioita. Islamilaiset terroristit ovatkin vedonneet al-Ghazalin kirjoituksiin.[179]
Länsimaiset lähteet korostavat usein, että jihad tarkoittaa ensisijaisesti väkivallatonta itsensä kehittämistä tai puolustussotaa.[180][181] Historioitsija David Cook pitää väitettä virheellisenä. Hänen mukaansa klassinen islamilainen kirjallisuus sisältää satoja teoksia sotaisesta jihadista, kun taas henkisestä hän on löytänyt vain yhden kirjan, ajatollah Khomeinin teoksen Jihade akbar eli ’suurempi jihad’.[182] Myös keskiaikainen šafi’i-koulukunnan šarialakikirja, al-Misrin (1302–1367) Umdat al-salik tuntee vain sotaisen jihadin.[183]
Tavallisen muslimin elämässä jihad tarkoittaa nykyisin lähinnä itsensä kehittämistä.[184] Rauhallinen henkinen kilvoittelu on jokaisen muslimin velvollisuus ja sisältää ajatuksen Jumalan lakiin alistumisesta.[185] Nykyiset uskonoppineiden mielipiteet jihadista vaihtelevat puolustussodasta terrorin oikeuttamiseen.[151]
Remove ads
Islamilainen teologia
Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin ”kuusi uskonkappaletta”. Ne perustuvat niin sanottuun Gabrielin hadithiin, joka on al-Bukharin ja Muslim ibn al-Hajjajin kokoelmissa 800-luvulta.[186][187] Sen mukaan oikeaan uskoon kuuluvat seuraavat kuusi asiaa:[188]
- Usko Jumalaan.
- Usko enkeleihin.
- Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin.
- Usko profeettoihin ja sanansaattajiin.
- Usko tuomiopäivään ja ylösnousemukseen.
- Usko kohtaloon.
Tämä jaottelu muodostaa yhä islamilaisen teologian perustan. Teologiset asiat ovat kuitenkin islamissa toissijaisia verrattuna šariaan ja sen käytännön soveltamiseen. Islamissa pelastukseen liittyy sekä oikea usko että käytännön kuuliaisuus šarialle, toisin kuin joissakin kristinuskon suuntauksissa, joissa usko yksin riittää pelastukseen.[189] Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin ”viitenä pilarina”.[190]
Remove ads
Islamin suhde valtioon
Islamin pääsuuntaukset sunnalaisuus ja šiialaisuus sisältävät erilaisen käsityksen uskonnon suhteesta valtiovaltaan. Sunnalaisuudessa ihanteena on historiallisesti ollut kalifaatti, jonka alaisuudessa koko muslimiyhteisö eläisi. Kalifi on uskonnon suojelija, mutta uskonnon sisältö kuuluisi ulaman päätösvaltaan. Ulama tulkitsee Jumalan lakia, jonka ohjauksessa islamilaisessa valtiossa eletään. Šiialaisuudessa on säilynyt ihanne Muhammedin ajan johtajuudesta, jossa uskonnollinen ja poliittinen valta yhdistyivät. Koska Muhammed oli viimeinen profeetta, šiialaisuudessa uskonnollinen johtajuus jatkui imaamin virassa, yhdistäen siihen myös maallisen johtajuuden. Imaamin tuli polveutua profeetta Muhammedin suvusta. Šiiat kuitenkin katsovat, että profeetan jälkeläisten polveutuminen katkesi jo varhain. Koska maailma ei toisaalta koskaan ole ilman imaamia, he uskovat viimeisen imaamin vain kätkeytyneen.[191][192]
Tavallisesti katsotaan, että länsimainen sivilisaatio eroaa islamilaisesta maailmasta pyhän ja maallisen lainsäädännön erottelussa. Käytännössä islamilaisessa maailmassa niiden täydellinen yhtenäisyys on pikemminkin esiintynyt ihanteena, joka toteutui vain oikeaan johdettujen kalifien aikana. Toisaalta myös länsimaissa on esiintynyt erilaisia maallisen lain ja Jumalan lain yhdistelmiä.[193]
Remove ads
Yhtäläisyydet muihin uskontoihin
Islamilla on yhtäläisyyksiä etenkin juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa, koska islam kehittyi niiden pohjalta. Koraani sisältää monia tarinoita, jotka muistuttavat Mooseksen kirjoista löytyviä kertomuksia, ja myös Jeesus mainitaan siinä usein. Islamilaisen käsityksen mukaan nämä yhtäläisyydet selittyvät sillä, että islam on ihmiskunnan alkuperäinen uskonto, jonka Jumala ilmoitti jo Aadamille. Tämän näkemyksen mukaan juutalaisuus ja kristinusko ovat myöhempiä ja vääristyneitä muotoja tästä alkuperäisestä ilmoituksesta. Tämän takia islamiin kääntyminen on palaamista ihmiskunnan alkuperäiseen uskoon.[194]
Eniten yhtäläisyyksiä islamilla on juutalaisuuden kanssa.[195] Muslimit pitävät tätä osoituksena siitä, että Toora ennusti Muhammedin tuloa. Juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen esikuvansa seuraaminen tarjoavat uskoville ohjeet kaikkeen elämään. Molemmissa esiintyy ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan laki. Kristinuskossa ja islamissa on samanlainen lineaarinen historiankäsitys, jossa Vanhan testamentin profeettojen kautta ilmoitus täydellistyy joko Jeesuksessa tai Muhammedissa. Viimeisellä tuomiolla ihmiset osoitetaan joko Helvettiin tai Paratiisiin. Kristillisen lähetyskäskyn vastineena islamissa voidaan nähdä ajatus Jumalan sanan levittämisestä kaikkialle maailmaan. Eräiden tulkintojen mukaan tämä tarkoittaa pyrkimystä maailmanlaajuiseen kalifaattiin, jossa Jumalan laki ulottuu kaikkialle.[196][197]
Islam muovautui omaksi uskonnokseen Lähi-idän kalifaatissa, jonka runsasväkisin ja kehittynein osa oli Persia. Tämän seurauksena islamissa on paljon yhtymäkohtia iranilaisiin uskontoihin, eli zarathustralaisuuteen ja manikealaisuuteen. Esimerkiksi oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan (sirat) ylittäminen, tulee zarathustralaisuudesta.[198][199] Persian itäosissa arabit olivat tekemisissä myös buddhalaisten kanssa. Ignaz Goldziherin mukaan buddhalaisuus vaikutti islamiin etenkin pyhiinvaellukseen liittyvien tapojen osalta.[200] Markus Groß on esittänyt, että Koraanin Uskottomien suura (Al-Kafirun, suura 109) olisi muunnelma buddhalaisesta mieterunosta.[201]
Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islamissa on jälkiä myös arabien pakanallisista uskomuksista.[202] K.-H. Ohlig on tarjonnut siitä esimerkeiksi jinnit, taikuuden, alemmat jumaluudet (saatanalliset säkeet) sekä paimentolaisyhteiskuntien sosiaaliset normit.[203] Lisäksi Kaaban mustaan kiveen kohdistuva kunnioitus muistuttaa Itä-Roomassa esiintynyttä meteoriittien palvontaa ja Lähi-idän betyyleihin eli kivipatsaisiin kohdistunutta riittiä.[204] Islamin varhainen kehitysvaihe, jossa ei ollut uskonoppineiden luokkaa, on saattanut vaikuttaa siihen, että islamin etiikka korostaa tekojen merkitystä pelastuksessa, jossa pääsy Paratiisiin perustuu yksinkertaiseen hyvien ja pahojen tekojen yhteenlaskuun.[203]
Toisinaan muilta uskonnoilta saadut vaikutteet kääntyivät vastakkaisiksi erottautumistarkoituksessa. Kun zarathustralaiset arvostivat koiria, islamissa koiriin alettiin suhtautua varauksellisemmin.[199] Kalliomoskeijan friisikirjoitus vuodelta 691 korosti voimakkaasti sitä, että Jumalalla ei voi olla poikaa. Tällä tehtiin ero Bysantin Nikean uskontunnustukseen. Ibn Hisham kuvaa, kuinka rukouskutsuna kokeiltiin ensin juutalaisten käyttämää pasuunaa ja sitten kristittyjen käytössä ollutta läppäintä, kunnes lopulta otettiin käyttöön huutamalla tehty islamilainen rukouskutsu (adhaan).[205]
Remove ads
Historia
- Pääartikkeli: Islamin historia
Islamin formatiivinen vaihe 600- ja 700-luvuilla
- Pääartikkeli: Futuh
622–632 profeetta Muhammedin aika
Muslimit uskovat, että islam syntyi profeetta Muhammedin saamina ilmestyksinä vuosina 610–632 Arabian niemimaalla. Sitä ennen vallitsi ”tietämättömyyden aika” (jahiliyyah), jota leimasivat paheet. Muslimit uskovat myös, että Muhammed valloitti koko Arabian niemimaan, minkä jälkeen Muhammedia seurasi umman johtajina neljä ”oikeaanjohdettua” kalifia: Abu Bakr (632–634), Umar (634–644), Uthman (644–656) ja Ali (656–661). Alin salamurhan jälkeen islamin katsotaan jakautuneen sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen.[206] Oikeaan johdettuja kalifeja seurasi umaijadien dynastia (660–750), jota luonnehti perimätiedon mukaan luopuminen islamista.[207] Asiat korjautuivat, kun Muhammedille sukua oleva abbasidien dynastia kukisti umaijadien vallan vallankumouksessa vuonna 750. Islamin syntyä seurasi perimätiedon mukaan menestyksekäs valloitussotien kausi, jolloin arabit levittivät valtansa koko Lähi-itään muutamassa kymmenessä vuodessa. Arabien sotaretket etenivät 700-luvulla Pohjois-Afrikasta Marokon kautta Espanjaan ja aina keskiseen Ranskaan asti.[208] Idässä valloitukset ulottuivat Iranin ylängöille, Keski-Aasiaan ja Afganistanin rajoille.[209]
Tutkijat kutsuvat islamin formatiiviseksi vaiheeksi aikaa, joka alkoi Muhammedista ja jatkui suunnilleen 800-luvun alkuun. Syynä on se, että tältä ajalta ei ole historiallisia lähteitä.[210] Pitkään historioitsijat[211] ja tietokirjailijat[212] ovat pääosin perustaneet kuvauksensa kahdesta ensimmäisestä islamilaisesta vuosisadasta 800-luvulta alkaen kirjoitettuihin islamilaisiin lähteisiin. Viime aikoina luottamus näihin lähteisiin on kuitenkin vähentynyt, kun tietoisuus lähdeaineiston myöhäisyydestä on lisääntynyt.[213]
Joidenkin revisionististen tutkimussuunnan edustajien mukaan Muhammed ja oikeaan johdetut kalifit voivat olla pitkälti kirjallisia henkilöitä.[214] Arabikalifaatti ei olisi syntynyt pelkästään ulkopuolisesta hyökkäyksestä, vaan myös samanaikaisten suurvaltojen romahduksen myötä syntyneestä valtatyhjiöstä.[215] Joidenkin revisionistien mukaan islam ei olisi syntynyt yhdellä kertaa Arabiassa, vaan se olisi alkanut kehityksensä Syyriassa kansanomaisena arabikristillisenä uskontona. Tämä uskonnollinen liike olisi muuntunut islamiksi vasta 800-luvun alkuun mennessä.[216][217][218] Günter Lülingin kiistanalaisen tulkinnan mukaan kolmasosa Koraanista olisi alun perin ollut kristillisiä liturgisia tekstejä tai hymnejä,[219] esimerkkeinä Norsun suura ja Niiniköyden suura.[220]
Islam 800- ja 900-luvuilla
Islamia koskevia tekstejä alkoi ilmestyä abbasidien kalifaatissa 800-luvun kuluessa, mitä helpotti uusi paperinvalmistuksen taito.[221] Abbasidien myötä kalifaattiin oli tullut vahva persialainen vaikutus, ja myös monet tärkeimmät uskonoppineet tulivat Persiasta. Varhaista kirjallisuuden muotoa edustivat profeetan elämäkerta (sirat) ja lainopillinen hadith-kirjallisuus. Tämän juridisen perimätiedon huomattavin järjestäjä oli imaami al-Shafi‘i (767–820), jonka ajatus oli, että jokaisen luotettavan hadithin tuli sisältää Muhammediin saakka ulottuva kertojaketju.[110] Vaikka muslimit uskovat, että islam oli täysin valmis jo Muhammedin kuollessa vuonna 632,[222] länsimaiset tutkijat katsovat, että sen aktiivinen kehitys ajoittui 800-luvulta 1200-luvulle.[223]
Kalifi al-Mamunin (813–833) aikana alkoi kalifien valtataistelu uskonnollisten oppineiden eli ulaman valtaa vastaan uskonasioissa. Kalifi asettui tukemaan sitä vastaan mu’taziliitteja ja perusti vuonna 827 inkvisition, mihnan, valvomaan, että ulama noudattaa sen oppeja. Pääasiaksi nousi kysymys siitä, oliko Koraani luotu (jolloin sitä voitiin järkiperäisesti arvioida) vai oliko se ollut aina olemassa. Ulama voitti kiistan vuonna 848, jolloin mihna lakkautettiin. Kalifi oli tuolloin jo menettänyt osan vallastaan omalle turkkilaisista sotilasorjista koostuneelle armeijalleen eli mamelukeille. Inkvisitio ehti kuulustella satoja uskonoppineita, joista monet kuolivat vankiloissa ja toiset saivat mainetta marttyyreina. Kuuluisin heistä oli islamilaisen hanbali-lakikoulukunnan perustaja Ahmad ibn Hanbal.[224][225] Mutaziliittien ajatukset eivät kokonaan kadonneet, vaan niitä on säilynyt šiialaisuudessa.[226]
800-luvulla alkanutta vaihetta kutsutaan usein länsimaissa islamin kulta-ajaksi. Sitä leimasi antiikin tieteiden nousu kukoistukseen Bagdadissa ja muissa islamilaisen maailman keskuksissa. Parinsadan vuoden kuluessa lähes kaikki kreikkalainen filosofinen ja tieteellinen kirjallisuus oli käännetty arabiaksi. Islamilaisen sivilisaation piirissä harjoitettu tiede kohosi Eurooppaa, Kiinaa ja Intiaa korkeammalle etenkin matematiikan, optiikan, fysiikan ja lääketieteen aloilla.[227] Tämä johtoasema säilyi satoja vuosia, kunnes 1400-luvulta alkaen islamilainen maailma alkoi jäädä jälkeen kilpailijoistaan.[228]
900-luvulla yhtenäisen kalifaatin periaate heikkeni, kun syntyi uusia ”kalifaatteja”. Näitä olivat šiialaisten fatimidien kalifaatti Pohjois-Afrikassa ja umaijadien kalifaatti Espanjassa.[229] Vuonna 945 Persiasta tulleet šiialaiset buijidit nousivat Bagdadissa valtaan ja tekivät abbasidikalifeista uskonnollisen keulakuvansa.[230]
Islam 1000-luvulta eteenpäin
1000-luvulla buijidien dynastia vaihtui turkkilaisten seldzukkien valtakuntaan, jonka rajat muistuttivat muinaista sassanidivaltiota. Lähi-idän valtioiden suhteellinen voima eurooppalaisiin verrattuna oli taantunut, mikä näkyi ristiretkeläisten menestyksenä seldzukkeja vastaan. Seldzukkien sotilaallista kykyä oli heikentänyt iqta’-järjestelmä, joka muistutti eurooppalaista feodalismia.[231] Myös islamilaiset emiraatit Sisiliassa kukistettiin 1000-luvun aikana. Abbasidikalifaatti poliittisena valtana kukistui lopullisesti, kun mongolit hävittivät Bagdadin vuonna 1258. Abbasidien kalifaatti jatkoi olemassaoloaan vielä seremoniallisena instituutiona Kairossa mamelukkisulttaanien alaisuudessa. Lähi-idässä muslimit kukistivat ristiretkistä syntyneet kristilliset valtiot 1200-luvun loppuun mennessä. Tärkeimmäksi islamilaiseksi voimaksi nousi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918), joka laajeni myös Eurooppaan ja eteni Wienin porteille vuonna 1529.[232] Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kaukoitään aina Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni Saharan eteläpuolelle.[233]
Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islamin kehitys uskontona pysähtyi 1200-luvun jälkeen, ja uskonoppineet tyytyivät lähinnä seuraamaan ja järjestelemään aikaisemmin esitettyjä ajatuksia.[234] Keskiajalla eläneillä oppineilla on islamissa edelleen erittäin merkittävä auktoriteetti.[235]
1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä suurta islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi.[236]
Remove ads
Islamilainen sivilisaatio
- Katso myös: Luettelo muslimienemmistöisistä valtioista
Islam syntyi yhteisössä, jossa paimentolais- ja klaaniperinteet olivat vahvoja.[237][238] On väitetty, että islam muokkautui palvelemaan yhteiskuntaa, jossa heimokulttuuri oli vahvasti läsnä ja jossa keskusvalta oli keskittynyt yhdelle ryhmittymälle. Antropologi Philip C. Salzman pitää islamia eräänlaisena superklaanina, joka kohosi perinteisten heimorakenteiden yläpuolelle.[239] Historioitsija Patricia Crone katsoo, että islamin tausta yhteiskunnassa, joka toimi ilman vahvaa keskusvaltaa, näkyy sen luottamuksessa yksilöiden itsehallintoon ja myös oman käden oikeuteen rikkomusten oikaisemiseksi.[240] Islam levisi myös kauas alkuperäisten rajojensa ulkopuolelle ja vakiintui alueille, joissa sen katsottiin tarjoavan hyödyllisiä vastauksia yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Tällaisia olivat paimentolaiskulttuurit ja niiden perustalle rakentuneet valtiot. Orientalisti Joseph Schacht totesi, että vaikka islamilainen laki heijasti varhaisen abbasidivaltakunnan sosiaalisia ja taloudellisia tarpeita, se joutui myöhemmin yhä enemmän ristiriitaan yhteiskuntien kehityksen kanssa.[241]
Nykyään islam on maailman toiseksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen ja valtauskonto lukuisissa valtioissa. Se on myös nopeimmin kasvava uskonto.[242] Kasvu johtuu ensisijaisesti korkeasta syntyvyydestä.[5] Muslimien lukumääräksi on arvioitu kaksi miljardia ihmistä vuonna 2025.[243][4] Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Eniten muslimeita on Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä on yli 15 prosenttia kaikista. Noin 18 prosenttia asuu arabimaissa, 20 prosenttia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 prosenttia Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on lisäksi merkittävät muslimivähemmistöt.[5]
Vain noin joka viides muslimi puhuu äidinkielenään arabiaa. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt merkittävän henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena erityisesti šiialainen Iran.[244]
Šaria islamilaisissa maissa
Islamin poliittisen luonteen takia selvästi sekulaareja muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi erotettu toisistaan, on vähän. Poikkeuksia ovat Senegal, Bosnia ja Hertsegovina ja Azerbaidžan. Sekularismi on vaikuttanut myös Turkissa ja Syyriassa.[245] Vanhoillisissa islamilaisissa maissa, kuten Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Maallistuneimpia muslimienemmistöisiä maita ovat Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja muut entiset sosialistimaat, kuten Albania tai entisen Jugoslavian alueen valtiot. Tämä näkyy niiden muslimiväestöjen šariaa koskevissa mielipiteissä.[5]
Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja, joiden tavoitteena on usein islamilaisen valtion eli kalifaatin perustaminen. Jihadistien mukaan aseellinen jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa. Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa.[246] Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet ja aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamin suuntauksiin. Näitä suuntauksia ovat wahhabismi tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetukset. Rauhanomaisempaan tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana.[247]
Islamilainen koulujärjestelmä
Keskiajalta alkaen islamilaisissa maissa yleistyivät koraanikoulut alkeisopetuksen muotona. Niissä lähes yksinomaisena oppiaineena oli arabiankielisen Koraanin ulkoa opettelu.[248] Opetuksen painottuminen koraanikouluihin on ollut tärkeä syy islamilaisten maiden laajaan lukutaidottomuuteen, sillä Koraanin klassinen arabia ei riittänyt modernimman arabian tarpeisiin.[249] 1000-luvulta lähtien korkeammaksi opetuksen muodoksi kehittyi sunni-islamissa madrasa, joka palveli uskonoppineiden ja virkamiehistön koulutusta. Myös madrasoissa opetusmenetelmänä korostui ulkoa oppiminen.[250]
Islamin suuntaukset
- Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen: sunnalaisuuteen (nykyisin noin 87–90 prosenttia) ja šiialaisuuteen (noin 10–13 prosenttia maailman muslimeista).[251][252] Niiden suhteellinen asema on vaihdellut historiassa, ja esimerkiksi vielä 900-luvulla näytti siltä, että valtavirtasuuntaukseksi olisi noussut šiialaisuus.[232] Sunnalaisuuden ja šiialaisuuden välit ovat nykyään kireät etenkin Libanonissa, Pakistanissa, Afganistanissa ja Irakissa.[253]
Sunnalaisuuden sisällä ei ole virallisia alasuuntauksia, mutta laintulkinta on keskittynyt neljään pääasialliseen koulukuntaan: hanafi, shafi’i, maliki ja hanbali. Jaosta huolimatta sunnalaiset lakikoulukunnat tunnustavat toistensa pätevyyden.[251] Šiialaisuus taas jakautuu edelleen pienempiin alasuuntauksiin, joista suurin on kaksitoistašiialaisuus.[252] Sunnalaisuuden ja šiialaisuuden näkyvin ero on, että šiiat korostavat Muhammedin serkun ja vävyn, Alin, asemaa ja hänestä polveutuvien imaamien erikoisasemaa umman johtajina. Myös Alin poika Husain on šiialaisuudessa suuren huomion kohteena. Šiiat viettävät hänen muistokseen ašura-juhlaa, joka on yksi šiiojen tärkeimmistä vuosittaisista juhlista.[254][255]
Sunnimuslimit nojautuvat sunnan tulkinnassa Koraaniin ja profeetta Muhammedin sunnaan, kun taas šiiat hyväksyvät myös imaamien sunnan jumalallisen lain lähteeksi. Sunnalaisuudessa šarian tulkinta kuuluu periaatteessa tasapuolisesti uskonoppineille. Šiialaisuus on hierarkkisempi niin, että uskonoppineiden hierarkian huipulla ovat ajatollahit, ja kaikkein korkeimpana pidetään kätkeytynyttä imaamia. Uskonnonharjoituksessa on pieniä eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, šiiat voivat yhdistää rukousajat kolmeksi päivittäiseksi rukoukseksi. Paaston ajoituksessa käytetty valoisuuden arviointi voi poiketa puolella tunnilla.[256] Sunnien ja šiiojen hadith-kokoelmat poikkeavat toisistaan, ja siksi myös šarian määräykset ovat osittain erilaisia.[257][258]
Šiialaisuudella on vahvin asema Iranissa, jossa se on ollut valtionuskonto 1500-luvulta lähtien. Muita merkittäviä šiiaenemmistöisiä alueita ovat Irak ja Bahrain. Šiiat ovat myös merkittävä vähemmistö Libanonissa, Intiassa ja Jemenissä.[259]
Suufilaisuus on islamin suuntaus, jonka seuraajia on molemmissa pääsuuntauksissa.[260] Se syntyi 900-luvulla uudistavana liikkeenä, jonka tarkoitus oli turvata islamin ydin ja henki. Suufit korostivat henkilökohtaista puhtautta, jatkuvaa tietoisuutta ja itsetuntemusta pyrittäessä sisäiseen tietoon ja Jumalan tuntemiseen.[261] Länsimaiset kirjoittajat kutsuvat suufilaisuutta usein ”islamilaiseksi mystiikaksi”. 1100-luvulla alkoi syntyä suufi-veljeskuntia (tariqah), mutta kaikki suufit eivät kuulu niihin.[260] Eräät islamin historian huomattavimmista oppineista ja imaameista ovat suufeja.lähde?
Sunnalaisten ja šiialaisten lisäksi islamissa on pienempiä suuntauksia, kuten ibadilaisia (noin 3 miljoonaa).[262][263][264] On myös ryhmiä, joiden asema islamissa on kiistanalainen tai jotka ovat erkaantuneet siitä, kuten ahmadiyyalaiset (noin 10 miljoonaa)[265] ja druusit (noin 1 miljoona).[266]
Mekka
- Katso myös: Mekka
Saudi-Arabiassa sijaitsevalla Mekan kaupungilla on erityisasema islamin pyhänä paikkana. Kaupunkiin pääsy on kielletty ei-muslimeilta. Islamilaisen perinteen mukaan Mekassa vaikuttivat Muhammedin lisäksi myös Aadam ja Abraham, ja jokaisen muslimin tulisi tehdä sinne pyhiinvaellus. Käytännössä silti vain muutama prosentti maailman muslimeista tekee eläessään pyhiinvaelluksen Mekkaan.[267] Myös muslimien päivittäisten rukousten rukoussuunta on Mekkaan.[268]
Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä.[269]
Islamismi
- Katso myös: Islamismi
Islamismi eli poliittinen islam tarkoittaa liikkeitä, jotka islamin nimissä ajavat poliittisia tavoitteita.[270] Islamistisiksi liikkeiksi on lueteltu muun muassa Muslimiveljeskunta, Al-Qaida, Isis ja Taliban. Wahhabismi on vaikuttanut moniin islamistisiin liikkeisiin.[271]
Islaminuskoon sisältyy yhteiskunnan poliittista järjestystä koskevia näkemyksiä, jotka on kirjattu šariaan. Suomen islamilaisen yhdyskunnan (1993) mukaan islamilainen valtio ei ole ”demokratia tavanomaisessa merkityksessä, vaan jotain aivan muuta”. Keskiajalta periytyvän šarialain mukaan ”islamilaisessa valtiossa ylin valta ei kuulu johtajille eikä edes kansalle. Se kuuluu Jumalalle.”[272] Hänen lakiaan tulkitsee ulama, ja lailista järjestystä suojelee kalifi, jota kutsutaan ”uskovien puolustajaksi” ja ”Jumalan sijaiseksi”. Vaikka šaria sisältää tarkkoja vaatimuksia kalifin persoonasta, se ei kerro, miten kalifi käytännössä tulisi valita.[273] Kalifin velvollisuutena oli taistella juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia vastaan, elleivät he kääntyneet islamiin tai maksaneet jizya-veroa.[274] Kaikkia muita vastaan kalifin on sodittava, kunnes he kääntyvät muslimeiksi, sillä muiden kohdalla jizya-vero ei käy vaihtoehtona.[275] Keskiajalla vakiintuneeseen islamilaiseen oppiin kuului siten ajatus koko maailman alistumisesta Jumalan lakiin eli šariaan.[276] Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: ”islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Jumalaa ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan”.[277]
Vaikka laki on keskeisessä asemassa islaminuskossa, käytännössä šaria ei ole edes muslimimaissa ainoa käytössä oleva laki.[278] Ainoastaan Isisin lyhytikäinen ja vaille kansainvälistä tunnustusta jäänyt valtio vuosina 2014–2019 on 2000-luvulla ollut esimerkki ”kalifaatista”, jossa kaikki vallankäyttö on pyritty perustamaan yksinomaan islamilaiseen lakiin.[279][280] Kuitenkin myös siellä vanhaa lakiperinnettä jouduttiin täydentämään uusilla säädöksillä, kuten esimerkiksi liikennesäännöillä.[279] Freedom Housen asiantuntija Adrian Karatnyckyn mukaan muslimienemmistöiset maat eroavat silti jyrkästi muusta maailmasta vähemmän vapaina yhteiskuntina. 2000-luvun alussa tehdyissä arvioissa hänen mukaansa vain yksi 47 muslimienemmistöisestä maasta, Mali, luokiteltiin ”vapaaksi”. Kehitys 1900-luvun lopulla vei myös eri suuntiin: muslimienemmistöisissä maissa kohti suurempaa autoritaarisuutta, kun taas muussa maailmassa kohti demokratiaa. Arabisti Bernard Lewisiin vedoten Karatnycky selittää tätä osaltaan sillä, että islamilaisessa perinteessä ei tehdä eroa uskonnon ja politiikan välillä.[281] Mohammed Ayyob toteaa, että politiikan ja uskonnon yhdistäminen vaihtelee symboleihin tyytymisestä radikaaliin vaatimukseen islamilaisesta teokratiasta.[270]
Remove ads
Islam Suomessa
- Pääartikkeli: Islam Suomessa
Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvun lopulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulta alkaen.[282] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui vain muutama tuhat muslimia. Nykyisin muslimeja ja muslimitaustaisia henkilöitä on Suomessa arviolta 120 000 – 130 000.[15][16][283]
Remove ads
Katso myös
Huomautukset
- Arabian merkki ج lausutaan [d͡ʒ], kuten englannin kielen J nimessä ”John”.
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads