dis

Suomi

Substantiivi

dis (5)

1. (musiikki) ylenetty d-sävel, enharmoninen sävelen es kanssa

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	dis	disit
genetiivi	disin	disien (disein)
partitiivi	disiä	disejä
akkusatiivi	dis; disin	disit
sisäpaikallissijat
inessiivi	disissä	diseissä
elatiivi	disistä	diseistä
illatiivi	disiin	diseihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	disillä	diseillä
ablatiivi	disiltä	diseiltä
allatiivi	disille	diseille
muut sijamuodot
essiivi	disinä	diseinä
translatiivi	disiksi	diseiksi
abessiivi	disittä	diseittä
instruktiivi	–	disein
komitatiivi	–	diseine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	disi-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Latina

Adjektiivi

dīs

1. rikas

Etymologia

supistuma sanasta dīves^[1]

Substantiivi

dīs

1. monikon datiivimuoto sanasta dus
2. monikon ablatiivimuoto sanasta dus

Liittyvät sanat

Rinnakkaismuodot

• deīs, diīs

Ranska

Verbi

dis

1. indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä dire
2. indikatiivin preesensin yksikön 2. persoonan muoto verbistä dire
3. indikatiivin yksinkertaisen perfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä dire
4. indikatiivin yksinkertaisen perfektin yksikön 2. persoonan muoto verbistä dire
5. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä dire

Ruotsi

Substantiivi

dis n. (yks. määr. diset [luo], ei monikkoa)

1. usva, utu