hara

Suomi

Substantiivi

hara (9)

1. alun perin kaskiviljelyssä käytetty työväline, jossa on piikit maanpinnan tasoitukseen ja rikkaruohojen poistoon
2. maataloudessa käytetty vetojuhdan perässä vedettävä äkeen tapainen koje, jota käytetään nykyisin muun muassa ratsastuskenttien tasoittamiseen

Ääntäminen

• IPA: /ˈhɑrɑ/
• tavutus: ha‧ra

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	hara	harat
genetiivi	haran	harojen (harain)
partitiivi	haraa	haroja
akkusatiivi	hara; haran	harat
sisäpaikallissijat
inessiivi	harassa	haroissa
elatiivi	harasta	haroista
illatiivi	haraan	haroihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	haralla	haroilla
ablatiivi	haralta	haroilta
allatiivi	haralle	haroille
muut sijamuodot
essiivi	harana	haroina
translatiivi	haraksi	haroiksi
abessiivi	haratta	haroitta
instruktiivi	–	haroin
komitatiivi	–	haroine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	hara-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: harava
• verbit: harata, haria, haroa, harittaa, harottaa, haristaa, haristua

Yhdyssanat

• harajuuri, heilurihara

Aiheesta muualla

• hara Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 1078 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Kroatia

Verbi

hara

1. (taivutusmuoto) yksikön 3. persoonan preesens verbistä harati

Latina

Substantiivi

hara f. (genetiivi harae)

1. läävä