istuin

Katso artikkeli Istuin Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

istuin (33)

1. istumiseen tarkoitettu väline

Ääntäminen

• IPA: /ˈist̪ui̯n/
• tavutus: is‧tuin

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	istuin	istuimet
genetiivi	istuimen	istuimien istuinten
partitiivi	istuinta	istuimia
akkusatiivi	istuin; istuimen	istuimet
sisäpaikallissijat
inessiivi	istuimessa	istuimissa
elatiivi	istuimesta	istuimista
illatiivi	istuimeen	istuimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	istuimella	istuimilla
ablatiivi	istuimelta	istuimilta
allatiivi	istuimelle	istuimille
muut sijamuodot
essiivi	istuimena (istuinna)	istuimina
translatiivi	istuimeksi	istuimiksi
abessiivi	istuimetta	istuimitta
instruktiivi	–	istuimin
komitatiivi	–	istuimine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	istuime-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	istuin-

Etymologia

verbi istua + johdin -in

Käännökset

1. istumiseen tarkoitettu väline

englanti: seat espanja: asiento m.

ruotsi: säte, sittplats

Liittyvät sanat

divaani, jakkara, kanapee, keinu, penkki, palli, piitta, satula, sohva, rahi, teljo, tuoli, tuhto

Yhdyssanat

WC-istuin, etuistuin, heittoistuin, istuinkaukalo, istuinkyhmy, istuinlaatikko, istuinlauta, istuinluu, istuinosa, istuinpaikka, istuinpenkki, istuinrivi, istuintyyny, istuinvyö, katapultti-istuin, keisarinistuin, kuninkaanistuin, lastenistuin, lisäistuin, lämpöistuin, oikeusistuin, paavinistuin, pesuistuin, piispanistuin, plyysi-istuin, takaistuin, tuolinistuin, tuomioistuin, turvaistuin, valtaistuin

Aiheesta muualla

• istuin Kielitoimiston sanakirjassa
• istuin Suomen murteiden sanakirjassa
• istuin Suomen etymologisessa sanakirjassa
• Artikkeli 762 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Verbi

istuin

1. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä istua