kaanon

kaanon (6)

(kristinusko) kirjoitukset, jotka jokin yleisesti arvossa pidetty kristillinen toimielin, varsinkin kirkolliskokous, on hyväksynyt Raamattuun kuuluviksi
(roomalaiskatolisuus) katolisuudessa vanhastaan pyhimpänä pidettävä messun osa
(musiikki) melodian toistaminen kaikuna: sama melodia aloitetaan (varsinkin eri äänialoissa) eri aikoihin, ja toistot seuraavat toisiaan tietyn aikavälin etäisyydellä toisistaan
(kuvataide) ihanteellisina pidetyt ihmis- tai eläinruumiin mitat

samaa tarkoittavasta ruotsin kielen sanasta kanon < muinaisranskan sanasta canon < latinan sanasta canōn muinaiskreikan sanasta κανών (kanṓn, ’mittasauva’; ’vakio’)

Lisätietoja Taivutus, sijamuoto ...

1. Raamattuun kuuluviksi hyväksytty kokoelma kirjoituksia

2. musiikki

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kaanon	kaanonit
genetiivi	kaanonin	kaanonien kaanoneiden kaanoneitten
partitiivi	kaanonia	kaanoneita kaanoneja
akkusatiivi	kaanon; kaanonin	kaanonit
sisäpaikallissijat
inessiivi	kaanonissa	kaanoneissa
elatiivi	kaanonista	kaanoneista
illatiivi	kaanoniin	kaanoneihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kaanonilla	kaanoneilla
ablatiivi	kaanonilta	kaanoneilta
allatiivi	kaanonille	kaanoneille
muut sijamuodot
essiivi	kaanonina	kaanoneina
translatiivi	kaanoniksi	kaanoneiksi
abessiivi	kaanonitta	kaanoneitta
instruktiivi	–	kaanonein
komitatiivi	–	kaanoneine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kaanoni-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Suomi