kauna

Suomi

Substantiivi

kauna (9)

1. (kasvianatomia) heinäkasvien kukassa sisähelpeiden sisäpuolella oleva pieni lehtimuodostuma

   Turvotessaan kaunat työntävät helpeet toisistaan erilleen ja aukaisevat siten rukiin kukan.

2. jyvästä jauhettaessa irtoava kuori

   Kaunat erotetaan seulomalla.

3. (kuvaannollisesti) hitunen, muru

   Taivaalta putoilee hiljalleen lumen kaunoja.

   Sinussa ei ole järjen kaunaakaan.

4. itsepintainen katkera, kateellisuus, kostonhimoinen vihantunne jtk. kohtaan, salaviha, närä

   Kantaa kaunaa

Ääntäminen

• IPA: [ˈkɑ̝unɑ̝]

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kauna	kaunat
genetiivi	kaunan	kaunojen (kaunain)
partitiivi	kaunaa	kaunoja
akkusatiivi	kauna; kaunan	kaunat
sisäpaikallissijat
inessiivi	kaunassa	kaunoissa
elatiivi	kaunasta	kaunoista
illatiivi	kaunaan	kaunoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kaunalla	kaunoilla
ablatiivi	kaunalta	kaunoilta
allatiivi	kaunalle	kaunoille
muut sijamuodot
essiivi	kaunana	kaunoina
translatiivi	kaunaksi	kaunoiksi
abessiivi	kaunatta	kaunoitta
instruktiivi	–	kaunoin
komitatiivi	–	kaunoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kauna-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

vanha germaaninen laina^[1]

Käännökset

1. lehtimuodostuma

ruotsi: hyllefjäll, kronfjäll

2. akana

ruotsi: agn

3. kuvaannollinen kauna

ruotsi: smula, grand

2. tunne

englanti: grudge

ruotsi: groll, animositet

Liittyvät sanat

• akana
• helve
• kaunata
• ruumen
• siikanen
• vihne

Johdokset

• adjektiivit: kaunainen

Yhdyssanat

• vihankauna

Idiomit

kantaa kaunaa

olla (usein kätketysti) katkera ja vihainen

Aiheesta muualla

• kauna Kielitoimiston sanakirjassa
• kauna Tieteen termipankissa