kimalle

Suomi

Substantiivi

kimalle (48-I)

1. (ainesana) pieni kimaltava silppu, jota käytetään koristeena
2. kimallus

Ääntäminen

• IPA: /ˈkimɑlːeˣ/
• tavutus: ki‧mal‧le

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kimalle	kimalteet
genetiivi	kimalteen	kimalteiden kimalteitten
partitiivi	kimalletta	kimalteita
akkusatiivi	kimalle; kimalteen	kimalteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	kimalteessa	kimalteissa
elatiivi	kimalteesta	kimalteista
illatiivi	kimalteeseen	kimalteisiin kimalteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kimalteella	kimalteilla
ablatiivi	kimalteelta	kimalteilta
allatiivi	kimalteelle	kimalteille
muut sijamuodot
essiivi	kimalteena	kimalteina
translatiivi	kimalteeksi	kimalteiksi
abessiivi	kimalteetta	kimalteitta
instruktiivi	–	kimaltein
komitatiivi	–	kimalteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kimaltee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kimallet-

Etymologia

• verbi kimaltaa (heikko vartalo kimalla- ) + johdin -e

Käännökset

1. pieni kimaltava silppu, jota käytetään koristeena

englanti: glitter

Aiheesta muualla

• kimalle Kielitoimiston sanakirjassa