kimallus

Suomi

Substantiivi

kimallus (39)

1. välke, säihke, hohde, loiste, kimmellys, kimmelle, kimmeltely, kimalle

Ääntäminen

• IPA: /ˈkimɑlːus/
• tavutus: ki‧mal‧lus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kimallus	kimallukset
genetiivi	kimalluksen	kimallusten kimalluksien
partitiivi	kimallusta	kimalluksia
akkusatiivi	kimallus; kimalluksen	kimallukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	kimalluksessa	kimalluksissa
elatiivi	kimalluksesta	kimalluksista
illatiivi	kimallukseen	kimalluksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kimalluksella	kimalluksilla
ablatiivi	kimallukselta	kimalluksilta
allatiivi	kimallukselle	kimalluksille
muut sijamuodot
essiivi	kimalluksena	kimalluksina
translatiivi	kimallukseksi	kimalluksiksi
abessiivi	kimalluksetta	kimalluksitta
instruktiivi	–	kimalluksin
komitatiivi	–	kimalluksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kimallukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kimallus-

Etymologia

• verbi kimaltaa (heikko vartalo kimalla- ) + johdin -us

Aiheesta muualla

• kimallus Kielitoimiston sanakirjassa