kummitus

Suomi

Katso artikkeli Kummitus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

kummitus (39)

1. (taruolento) kuolleen ihmisen sielu

Ääntäminen

• IPA: /ˈkumːit̪us/
• tavutus: kum‧mi‧tus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kummitus	kummitukset
genetiivi	kummituksen	kummitusten kummituksien
partitiivi	kummitusta	kummituksia
akkusatiivi	kummitus; kummituksen	kummitukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	kummituksessa	kummituksissa
elatiivi	kummituksesta	kummituksista
illatiivi	kummitukseen	kummituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kummituksella	kummituksilla
ablatiivi	kummitukselta	kummituksilta
allatiivi	kummitukselle	kummituksille
muut sijamuodot
essiivi	kummituksena	kummituksina
translatiivi	kummitukseksi	kummituksiksi
abessiivi	kummituksetta	kummituksitta
instruktiivi	–	kummituksin
komitatiivi	–	kummituksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kummitukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kummitus-

Etymologia

• johdos sanasta kumma^[1]

Käännökset

1. kuolleen ihmisen sielu

englanti: ghost, spectre/specter espanja: fantomo, fantasma m., espectro m., espanto m. hollanti: spook n. ido: fantomo latina: larva f. palau: deléb

ranska: fantôme m., esprit m., apparition f. ruotsi: spöke n. saksa: Geist m., Gespenst n. tanska: spøgelse n. viro: kummitus, vaim, viirastus

Liittyvät sanat

• kummitella

Synonyymit

• (kuolleen ihmisen sielu) haamu, aave, henki

Yhdyssanat

• kummitusjuna, kummitusjuttu, kummitustalo, kummitustarina

Aiheesta muualla

• kummitus Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 1107, 1543 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa