loitto
From Wiktionary, the free dictionary
Remove ads
Suomi
Adjektiivi
loitto (1-C) (komparatiivi loitompi, superlatiivi loitoin) (taivutus[luo])
- (vanhentunut) kaukainen, etäällä oleva[1]
- (murteellinen) loiva [2]
- Tuo mäki on loitto.
- (murteellinen) (vaatteesta) pituudeltaan suuri; tilava, väljä
- Mekko, jota käytit eilen, oli loitto.
- (vanhaa kirjasuomea) (erityisesti tiestä) hankala- tai vaikeakulkuinen[3]
Ääntäminen
- IPA: ['lo̞i̯t̪.t̪o̞]
Etymologia
- [1]: Ensi kerran mainittu ’kaltevan’ merkityksessä Daniel Jusleniuksen sanakirjassa 1745 ja ’kaukaisen’ merkityksessä vuoden 1785 almanakassa adessiivimuodossa loitolla. Sanalla on vastineita itäisissä lähisukukielissä.[4]
Liittyvät sanat
Johdokset
Yhdyssanat
Substantiivi
- (kirjapaino) lyijystä tai raudasta valmistettu sokeistokappale, jota käytetään suurimpien aukkojen täyttämiseen ladonnassa [5]
- 3–6 parren muodostama ala riihessä tai sinne mahtuva viljamäärä; ahdannainen, kanko
- (murteellinen) tuho
- Hän teki paljon loittoa ('tuhoa').
- (länsimurteellinen) riihen parsien yläpuolinen orsi, jonne lyhteet voivat nojata; loitto-orsi, loittoparsi, loittopuu
Taivutus
Idiomit
- saada/antaa loittoon, 'saada/antaa selkäsaunaa'
Remove ads
Meänkieli
Adverbi
loitto
Substantiivi
loitto
Viitteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads