luonne

Suomi

Substantiivi

luonne (48-J)

1. (psykologia) jonkun henkiset ominaispiirteet

Ääntäminen

• IPA: /ˈluonːe/
• tavutus: luon‧ne

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	luonne	luonteet
genetiivi	luonteen	luonteiden luonteitten
partitiivi	luonnetta	luonteita
akkusatiivi	luonne; luonteen	luonteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	luonteessa	luonteissa
elatiivi	luonteesta	luonteista
illatiivi	luonteeseen	luonteisiin luonteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	luonteella	luonteilla
ablatiivi	luonteelta	luonteilta
allatiivi	luonteelle	luonteille
muut sijamuodot
essiivi	luonteena	luonteina
translatiivi	luonteeksi	luonteiksi
abessiivi	luonteetta	luonteitta
instruktiivi	–	luontein
komitatiivi	–	luonteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	luontee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	luonnet-

Etymologia

oppitekoinen johdos;^[1] johdos sanasta luonta^[2][3] tai sen kantasanasta luoda (vartalo luo- + johdin -nne)^[4]

Käännökset

1. jonkun henkiset ominaispiirteet

englanti: character, personality, nature hollanti: aard m., inborst japani: 性格 puola: charakter m. ranska: caractère m., personnalité f. romania: caracter n.

ruotsi: kynne, karaktär saksa: Charakter m. unkari: jellem venäjä: характер m. viro: iseloom

Liittyvät sanat

• luonteva
• persoonallisuus

Johdokset

• adjektiivit: luonteeton, luonteikas, luonteinen

Yhdyssanat

erakkoluonne, ihmisluonne, kansanluonne, luonnehäiriö, luonnekomedia, luonnekomiikka, luonnekuva, luonneneuroosi, luonnenäytelmä, luonnenäyttelijä, luonneosa, luonnerooli, luonnetutkielma, luonnetyyppi, luonnevika, luonteenheikkous, luonteenkuvaus, luonteenlaatu, luonteenomainen, luonteenpiirre, peluriluonne, perusluonne, taistelijaluonne, taiteilijaluonne, yleisluonne

Aiheesta muualla

• luonne Kielitoimiston sanakirjassa
• Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Luonne ja luonto. Kotimaisten kielten keskus