punta

Suomi

Substantiivi

punta (10)

1. joissakin maissa käytetyn rahayksikön nimi; Iso-Britannian punnan symboli on £
2. naula (painomitta)
3. ankkurikivi, nuotan paino

Ääntäminen

• IPA: /ˈpunt̪ɑ/
• tavutus: pun‧ta

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	punta	punnat
genetiivi	punnan	puntien (puntain)
partitiivi	puntaa	puntia
akkusatiivi	punta; punnan	punnat
sisäpaikallissijat
inessiivi	punnassa	punnissa
elatiivi	punnasta	punnista
illatiivi	puntaan	puntiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	punnalla	punnilla
ablatiivi	punnalta	punnilta
allatiivi	punnalle	punnille
muut sijamuodot
essiivi	puntana	puntina
translatiivi	punnaksi	punniksi
abessiivi	punnatta	punnitta
instruktiivi	–	punnin
komitatiivi	–	puntine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	punna-
vahva vartalo	punta-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

skandinaavinen laina << keskiajan latinan sanasta pondo^[1]

Käännökset

1. rahayksikkö

englanti: pound espanja: libra f. hollanti: pond n. italia: sterlina f. kroatia: funta f. puola: funt m.

ruotsi: pund saksa: Pfund n. tšekki: libra f. venäjä: фунт m. viro: nael

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: punnus

Sanueen sanat

• substantiivit: puntari

Aiheesta muualla

• punta Kielitoimiston sanakirjassa

Espanja

Substantiivi

punta f. (monikko puntas)

1. pää, kärki (esineen)

   la punta de lanza – keihäänkärki

2. (maantiede) kärki (niemen tms.)
3. (sanonnoissa) pyssynpiippu

   votar a punta de fusil – äänestää pyssyllä uhattuna

Idiomit

• poner los pelos de punta – nostattaa karvat pystyyn

Verbi

punta

1. indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä puntar
2. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä puntar

Italia

Substantiivi

punta f. (monikko punte[luo])

1. pää, kärki

   Colpisci la palla con la punta delle dita.

   L'ho tolto con la punta del coltello.

Verbi

punta

1. indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä puntare
2. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä puntare