puoli
From Wiktionary, the free dictionary
Remove ads
Suomi
Adjektiivi
puoli
- ajanilmauksissa, yms.
- Kello on puoli viisi.
Käännökset
Aiheesta muualla
Numeraali
puoli
- (kardinaaliluku) luku yksi jaettuna kahdella, 1/2
- puoli miljoonaa
Huomautukset
usein käytetään virheellisesti kertolaskuissa ilmaisemaan kaksinkertaista
- olla puolta enemmän on +50 % enemmän, eli esimerkiksi 10 kappaleen sijaan 15 kappaletta
- ei siis ilmaise kaksinkertaista eli 20 kappaletta
- puolta vahvempi lääke on +50 % vahvempi, eli esimerkiksi 400 milligramman sijaan 600 milligramman lääke
- ei siis ilmaise kaksinkertaista eli 800 milligrammaa
Käännökset
Liittyvät sanat
Yhdyssanat
Aiheesta muualla
- puoli Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi
puoli (26)
- jonkin kokonaisuuden osa; toinen kahdesta; yksi useasta
- Katso paperin toiselle puolelle.
- Täällä sataa, mutta järven vastakkaisella puolella paistaa aurinko.
- (kuvaannollisesti) näkökanta, näkökohta
- Oletkohan aivan varmasti pohtinut asian kaikkia puolia?
- yhdyssanan osana ilmaisee kaksiosaisen kokonaisuuden toista puolta
- sivu, sivusta
- Tältä puolelta talo on kuin linna.
- Vastakkaiselta puolelta alkavat vanhenemisen merkit jo erottua.
- ajankohta täysien tuntien keskivälillä
- Tavataan puolelta.
- Kello on kohta puoli.
Ääntäminen
- IPA: /ˈpuoli/
Taivutus
Käännökset
Liittyvät sanat
Johdokset
- adjektiivit: puolinainen, puolinen
- adverbit: puolittain
- postpositiot: puolitse
- substantiivit: puolikas, puoliso, puolue, ulkopuoli
- verbit: puoliintua, puolittaa, puolittua, puoltaa, puolustaa
Yhdyssanat
aamupuoli, alapuoli, alkupuoli, debetpuoli, ehtoopuoli, eteläpuoli, etupuoli, haittapuoli, häntäpuoli, iltapuoli, isäpuoli, itäpuoli, jalkapuoli, jälkipuoli, kahtapuolin, kakkospuoli, karvalakkipuoli, kotipuoli, kämmenpuoli, käsipuoli, kääntöpuoli, laitapuoli, lapsipuoli, lihapuoli, loppupuoli, länsipuoli, mahapuoli, maksupuoli, martiopuoli, menopuoli, miehenpuoli, mielipuoli, miinuspuoli, muotopuoli, naisenpuoli, osapuoli, peräpuoli, pintapuoli, pluspuoli, pohjoispuoli, poikapuoli, puolenkymmentä, puolentuhatta, puoliaalto, puoliaika, puolialaston, puolialushame, puoliapina, puoliaskel, puoliautomaatti, puoliavoin, puolihame, puolihiljaa, puolihoito, puolihullu, puolihuolimaton, puolihöperö, puolijalokivi, puolijaloste, puolijohde, puolijoukkue, puolijumala, puolijuoksua, puolikaari, puolikansi, puolikarhu, puolikarkea, puolikenkä, puolikerros, puolikiiltävä, puolikiinteä, puolikova, puolikuiva, puolikuu, puolikuuro, puolikypsä, puolilainausmerkki, puolilihava, puolimaileri, puolimakea, puolimatka, puolimatruusi, puolimetalli, puolimätä, puolinelson, puolinuotti, puoliorpo, puolipallo, puolipeite, puolipellava, puoliperävaunu, puolipimeä, puolipiste, puolipitkä, puolipohjaus, puolipullo, puolipuomi, puolipylväs, puolipyöreä, puolipäivä, puoliraaka, puoliryhmä, puolisalaa, puolisokea, puolisormikas, puolisukka, puolisuora, puolisuppea, puolisuunnikas, puolisäde, puolisäilyke, puolisävelaskel, puolitakki, puolitauko, puolituhma, puolitunti, puoliturkki, puolituttu, puolivalmis, puolivalmiste, puolivalo, puolivarjo, puolivarjoisa, puoliverho, puolivokaali, puolivoltti, puolivuotias, puoliväkisin, puoliväli, puolivälierä, puoliympyrä, puoliyö, päiväpuoli, päällyspuoli, päänpuoli, pääpuoli, riitapuoli, rystypuoli, saranapuoli, savipuoli, selkäpuoli, silmäpuoli, sisarpuoli, sisäpuoli, sopijapuoli, sopimuspuoli, sukupuoli, suojanpuoli, suupuoli, syksypuoli, takapuoli, tupakkapuoli, tuulenpuoli, tytärpuoli, tyvipuoli, työnantajapuoli, ulkopuoli, varjonpuoli, varjopuoli, vastaajapuoli, vastapuoli, vatsapuoli, velipuoli, voittopuoli, yöpuoli, äitipuoli
Aiheesta muualla
- puoli Kielitoimiston sanakirjassa
Verbi
puoli
Remove ads
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads