silmu

Suomi

Substantiivi

silmu (1)

Katso artikkeli Silmu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

1. (kasvitiede) versokasvien kehityksensä alussa oleva verso
2. (murteellinen) nahkiainen

Ääntäminen

• IPA: /ˈsilmu/
• tavutus: sil‧mu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	silmu	silmut
genetiivi	silmun	silmujen
partitiivi	silmua	silmuja
akkusatiivi	silmu; silmun	silmut
sisäpaikallissijat
inessiivi	silmussa	silmuissa
elatiivi	silmusta	silmuista
illatiivi	silmuun	silmuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	silmulla	silmuilla
ablatiivi	silmulta	silmuilta
allatiivi	silmulle	silmuille
muut sijamuodot
essiivi	silmuna	silmuina
translatiivi	silmuksi	silmuiksi
abessiivi	silmutta	silmuitta
instruktiivi	–	silmuin
komitatiivi	–	silmuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	silmu-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

johdos sanasta silmä^[1]

Käännökset

1. versokasvien kehityksensä alussa oleva verso

englanti: bud turkki: göz, tomurcuk

viro: pung

Liittyvät sanat

• hibernaakkeli
• kukka-aihe
• silmuri
• silmuttaminen
• tukilehti
• turio
• urpu
• verso
• versokasvi
• vivipaattinen

Johdokset

• verbit: silmuttaa

Yhdyssanat

alkeissilmu, hankasilmu, itusilmu, juurisilmu, jälkisilmu, kukkasilmu, lehtisilmu, leposilmu, makusilmu, päätesilmu, silmuaste, silmulimitys, silmumutaatio, silmusuomu, sirkkasilmu, talvehtimissilmu, talvisilmu

Aiheesta muualla

• silmu Kielitoimiston sanakirjassa
• silmu Tieteen termipankissa