taite

Suomi

Substantiivi

taite (48-C)

1. taitettaessa syntynyt levymäisen esineen viivamainen taittuman kohta
2. (musiikki) sikermän perusosa

   Taitteeseen sisältyy tavallisesti yksi lauseke mahdollisine kertauksineen ja muunteluineen.

3. (ajasta) kahden eri ajanjakson siirtymävaihe

   Realismi hivuttautui Suomeen vasta norjalaisen Henrik Ibsenin näytelmien kautta 1880-luvun taitteessa.

   Teollisuudeksi laskettavaa toimintaa ei 1800-ja 1900-luvun taitteessa Kannaksella ollut kovin paljon.

Ääntäminen

• IPA: /ˈt̪ɑi̯t̪eˣ/
• tavutus: tai‧te

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	taite	taitteet
genetiivi	taitteen	taitteiden taitteitten
partitiivi	taitetta	taitteita
akkusatiivi	taite; taitteen	taitteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	taitteessa	taitteissa
elatiivi	taitteesta	taitteista
illatiivi	taitteeseen	taitteisiin taitteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	taitteella	taitteilla
ablatiivi	taitteelta	taitteilta
allatiivi	taitteelle	taitteille
muut sijamuodot
essiivi	taitteena	taitteina
translatiivi	taitteeksi	taitteiksi
abessiivi	taitteetta	taitteitta
instruktiivi	–	taittein
komitatiivi	–	taitteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	taittee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	taitet-

Etymologia

verbi taittaa (heikko vartalo taita- ) + johdin -e

Liittyvät sanat

• falssi
• käänne
• laskos
• lauseke
• polveke
• taitos
• taitto
• taittuma
• taivutus
• taive

Johdokset

• adjektiivit: taitteinen

Yhdyssanat

kuvetaite, selkätaite, sisätaite, taiteaika, taitekatto, taitekerroin, taitekohta, taitekulma, taiteovi, taitepapu, taitesuhde, ulkotaite

Aiheesta muualla

• taite Kielitoimiston sanakirjassa