Helle

yli +25 °C lämpötila From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Helle vallitsee Suomessa silloin, kun päivän aikana mitattu ylin lämpötila on vähintään +25,1 celsiusastetta.[1]

Tämä artikkeli liittyy säähän. Muita merkityksiä on erillisellä täsmennyssivulla.

Helteiden määritelmät ja esiintyminen Suomessa

Thumb
Aurinko

Helleraja vaihtelee maittain; kun Suomessa ja muissa Pohjoismaissa määritelmän mukainen raja on +25 °C, luokitellaan esimerkiksi Espanjassa helteeksi vasta +30 °C:n ja Yhdysvalloissa +32 °C:n ylittävät päivälämpötilat.lähde?

Hellepäivien lukumäärä Suomessa vaihtelee paikkakunnittain ja vuosittain. Viikon yhtäjaksoinen helle ainakin yhdellä Suomen paikkakunnista yhden kesän aikana on yleistä, mutta ei suinkaan jokakesäistä. Kahden viikon hellejaksoja esiintyy vain keskimäärin noin kerran 5–10 vuodessa. Kolme viikkoa tai kauemmin jatkuva yhtämittainen helle on erittäin harvinaista ja poikkeuslaatuinen sääilmiö. Kuitenkin eri puolilla Suomea mitattuna kolmen viikon helleputkia voidaan mitata lähestulkoon minä tahansa kesänä.

Etelä-Suomessa on helteisiä päiviä yleensä 10–20 kesässä, keskimäärin 15, esimerkiksi Vantaalla. Kaakkois-Suomessa hellepäiviä on keskimäärin 17–18 kesässä. Ilmatieteenlaitoksen pitkäaikaisissa tilastoissa Utissa on keskimäärin 18 ja Lappeenrannassa 17 hellepäivää, itäsuomalaisilla paikkakunnilla saadaan keskimäärin 14 hellepäivää kesässä. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa hellepäiviä kertyy kesän aikana yleensä noin 10, esimerkiksi Oulussa on keskimäärin vain 9 hellepäivää kesässä, vuosittain kuitenkin yleensä noin puolet Etelä-Suomen määrästä. Lapissa, esimerkiksi Rovaniemellä, on tavattu keskimäärin 7 hellepäivää kesän aikana eli viikon verran. Pohjois-Lapissa hellepäiviä kertyy kesässä yleensä vain 2–3.

Vuosina 1961–2022 hellettä on mitattu Suomessa joka vuosi. Vuoden ylin lämpötila on kyseisellä jaksolla mitattu 25 vuotena Etelä-Suomessa, 15 vuotena Länsi-Suomessa, 9 vuotena Itä-Suomessa ja 13 vuotena Pohjois-Suomessa.[2]

Viime vuosina Suomen ja Skandinavian kesät ovat olleet yhtäjaksoisesti aikaisempia runsashelteisempiä, vaikka on tutkittu, ettei ilmastonmuutos vaikuta kesien säihin aivan yhtä paljon kuin talviin.

Remove ads

Helteiden ajoittuminen

Helteet ajoittuvat yleensä enimmäkseen toukokuun puolenvälin ja syyskuun puolenvälin väliselle, neljä kuukautta kestävälle ajanjaksolle. Helteisen sään mahdollisuus on todennäköisintä kuitenkin yleisimmin juhannuksesta elokuun puoleenväliin kestävällä ajanjaksolla. Jo huhtikuussa on Suomessa mitattu hellelukema +25,5 °C 27. huhtikuuta 1921 Jyväskylässä.[3] Kesäkauden myöhäisin hellelukema, +25,2 astetta, mitattiin 17. syyskuuta 1947 Tampereen Härmälässä ja Seinäjoella.[4]

Harvemmin joudutaan Suomessa odottamaan helteitä heinäkuulle saakka. Vuonna 2015 helleraja rikkoutui ensimmäisenä Varkaudessa 29. kesäkuuta 2015. Tätä aiemmin näin pitkään on helteitä saatu odottaa vuonna 1987, jolloin ensimmäinen hellepäivä Suomessa oli 6. heinäkuuta.[5][6]

Oulun pohjoispuolella hellepäivät ajoittuvat yleensä kesä–elokuuhun. Etelä-Suomessa niitä saadaan toisinaan touko- ja syyskuissakin. Kuitenkin yli +30 asteen lämpötiloihin on mahdollista päästä suomalaistyypillisesti lähinnä heinäkuun alkupuolella etelässä ja vähän myöhemmin pohjoisempana. Yli +33 asteen lämpötiloja mitataan Suomessa vain kerran 15–20 vuodessa, mutta +31 asteen lämpötiloja sen sijaan mitataan noin joka toinen vuosi, ja +30 asteeseen päästään yleensä lähes joka vuosi jossakin päin Suomea. 2010-luvulta alkaen yli +33 asteen lämpötilat näyttävät yleistyneen Suomessa. Vuosina 2018–2021 yli +33 asteen lämpötiloja mitattiin peräti neljänä perättäisenä vuotena.[2]

Vuosina 1961–2022 vuoden ylin lämpötila Suomessa on mitattu 2 vuotena toukokuussa, 17 vuotena kesäkuussa, 31 vuotena heinäkuussa ja 12 vuotena elokuussa.[2]

Remove ads

Helteen esiintymisten edellytyksistä

Helteiden lukumäärä riippuu vuodesta. Jos kesän vallitsevina ilmavirtauksina ovat kaakon- ja idänpuoleiset tuulet, hellepäiviä voi kertyä moninkertainen määrä kymmenien vuosien keskiarvoon verrattuna. Tällöin kyse on siitä, että helteet saapuvat Suomeen idästä, Venäjän mannerilmaston suunnalta. Tämä vaikutus tuntuu myös Lapin itäosissa, jonne Siperian suunnan kuumat ilmamassat saapuvat Kuolan niemimaan ylitse ilman, että Vienanmeri pääsee niitä kovin paljon viilentämään. Tämä voidaan havaita alla olevista taulukoista.

Sen sijaan lounaisvirtausten hallitessa kesän säätä hellepäiviä tulee yleensä satunnaisen keskimääräisesti tai jopa alle keskiarvon. Helteet tuovat myös lyhytkestoiset sadekuurot, joita etenkin iltapäivisin saadaan suuressa osassa maata.

Helteen asteet

Kesästä 2011 alkaen Ilmatieteen laitos on alkanut varoittaa riskiryhmiä (pikkulapset, vanhukset ja pitkäaikaissairaat) erillisellä kolmiportaisella hellevaroituksella:

  1. Tukala helle (keltainen tunnusväri): vuorokauden ylin lämpötila on +27 ja keskilämpötila +20 astetta.
  2. Erittäin tukala helle (oranssi tunnusväri): vuorokauden ylin lämpötila on +30 ja keskilämpötila +24 astetta.
  3. Äärimmäisen tukala helle (punainen tunnusväri): vuorokauden ylin lämpötila on +35 ja keskilämpötila +28 astetta.[7]

Yötä, jolloin lämpötila ei laske alle +20 asteen, kutsutaan trooppiseksi yöksi. Niitä esiintyy Suomessa tyypillisesti heinäkuun puolenvälin ja elokuun puolenvälin välisenä aikana.

Remove ads

Terveysvaikutukset

Kuolemantapausten määrä nousee Suomessa selvästi aina kun lämpötilat pysyttelevät viikon tai kaksi yli +25 asteessa. Tämä johtuu etupäässä siitä, etteivät ihmiset osaa nauttia riittävästi nestettä, jolloin heidän elimistönsä kuivuu. Joissain tapauksissa on ollut kyse fyysisistä ponnisteluista, jotka ovat olleet liiallisia lämpötilaan nähden.[8]

Pitkäaikainen kuumassa oleskelu voi aiheuttaa ihmiselle myös lämpöhalvauksen, jonka oireita ovat muun muassa väsymys, päänsärky ja äkilliset tajuttomuuskohtaukset[9].

Remove ads

Helle-ennätyksiä Suomessa

Yhden kesän aikainen helle-ennätys Suomessa on Kouvolan Utin lentoaseman mittauspisteellä vuonna 2010 mitattu 48 päivää.[10][11] Vuonna 2011 eniten hellepäiviä oli Lahdessa 36 kpl, vuonna 2012 – normaalia viileämpänä kesänä – Utissa jäätiin yhdeksään, ja vuonna 2013 eniten hellepäiviä, 25 kpl, kertyi kahdelle paikkakunnalle: Kouvolan Utille ja Anjalalle sekä Salon Kärkälle.

Varhaisin mitattu hellepäivä mittaushistoriassa 1961 lähtien on vuodelta 1990, jolloin 3.5. Pohjan Pohjankurussa mitattiin 25,7 astetta. Myöhäisin puolestaan on vuodesta 1880 alkaneessa mittaushistoriassa 17.9.1947 Tampereella, jolloin siellä mitattiin 25,2 astetta.[12]

Hyvin kuumien, yli +30° C:n hellejaksojen Suomen ennätykset voi nähdä alla olevasta taulukosta:[6][12]

Lisätietoja Vuosi, Pituus ...

Vuonna 2025 heinäkuun helleputkessa syntyi uusi ennätys peräkkäisille yli 30°C:n hellepäiville koko maan osalta mitattuna.[13][14][15][16][17] Ennätykset jatkuivat vielä elokuussa, kun ainakin Rovaniemellä ja Ranualla mitattiin 1.8. yli 30°C.[18][19][20] Vielä seuraavana päivänä, 2. elokuuta Ranualla mitattiin 30,2 astetta[19] ja Hailuodossa 30,3 astetta.[21] Tämän jälkeen ilmojen on ennustettu viilenevän jopa hellelukemia alemmiksi. Hellejakson aikana mitattiin kesän 2025 korkein lämpötila Suomessa, kun elohopea nousi 31. heinäkuuta Oulussa lukemiin 32,6°C.[22] Tämän hellejakson lopulla esiintyi myös troopppisia öitä.

Lisätietoja Vuosi, Pituus ...

Alla olevasta taulukosta selviää suurimpia mittauspaikkakohtaisia hellepäivien lukumääriä 2010-luvulla:

Lisätietoja Vuosi, Hellepäivien määrä ...

Pisimmät yhtäjaksoiset helleputket Suomessa:[23][24][25][26]

Lisätietoja No., Vuosi ...


Suurin hellepäivien määrä kuukausittain koko maassa vuodesta 1961 lähtien:[12][27]

Lisätietoja Kuukausi, Hellepäivien määrä ...

Suurimmat hellepäivien lukumäärät kesää kohden, koko maan tasolla mitattuna.[28] Ennätykset vaaleammalla taustavärillä. Vuoden 2024 ennätyskesänä eniten hellepäiviä oli Kaakkois-Suomessa, 40 kpl, Etelä-Savossa, 39 kpl ja Itä-Uudellamaalla, 33 kpl. Vähiten hellepäiviä oli Meri-Lapissa, 8 kpl, ja Käsivarren Lapissa, 3 kpl.[29] Samana kesänä mitattiin myös havaintopaikkakohtaisia ennätyksiä. Esimerkiksi Utsjoen Kevolla mitattiin elokuussa 8 hellepäivää, mikä oli ennenkuulumatonta. Yleensä siellä on elokuussa vain yksi hellepäivä.[30][31]

Lisätietoja No., Vuosi ...
Remove ads

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads