ego

Suomi

Substantiivi

ego (1)

1. (psykologia) yksi persoonallisuuden osa Sigmund Freudin psykoanalyysin persoonallisuusnäkemyksessä: minä
2. (arkikieltä) käsitys itsestä, minäkäsitys

   AP:lla vaikuttaisi olevan ylipaisunut ego ja ylemmyysfantasioita, jotka hänen pieni päänsä on kehittänyt kompensoidakseen huonoa itsetuntoa. (nettikeskustelua)

Ääntäminen

• IPA: /ˈego/
• tavutus: e‧go

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	ego	egot
genetiivi	egon	egojen
partitiivi	egoa	egoja
akkusatiivi	ego; egon	egot
sisäpaikallissijat
inessiivi	egossa	egoissa
elatiivi	egosta	egoista
illatiivi	egoon	egoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	egolla	egoilla
ablatiivi	egolta	egoilta
allatiivi	egolle	egoille
muut sijamuodot
essiivi	egona	egoina
translatiivi	egoksi	egoiksi
abessiivi	egotta	egoitta
instruktiivi	–	egoin
komitatiivi	–	egoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	ego-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• latinan sanasta ego ’minä’

Käännökset

1. minä psykoanalyysin persoonallisuusnäkemyksessä

englanti: ego espanja: ego m., yo m. hollanti: ego n. ido: ego

katalaani: jo m. portugali: ego m. ruotsi: ego turkki: ego

Liittyvät sanat

• egoismi
• egosentrinen, egosentrisyys, egosentrismi
• minuus

Vieruskäsitteet

• id
• superego

Aiheesta muualla

• ego Kielitoimiston sanakirjassa

Ido

Substantiivi

ego (yksikön akkusatiivi egon; monikko egi, monikon akkusatiivi egin)

1. ego

Latina

Pronomini

Taivutus
nominatiivi	ego
akkusatiivi	mē
genetiivi	meī
datiivi	mihi
ablatiivi	mē

ego

1. (persoonapronomini) minä

Liittyvät sanat

• egomet

Ruotsi

Substantiivi

ego n. (yks. määr. egot [luo], ei monikkoa)

1. ego

Liittyvät sanat

• jag