itse

Katso myös: -itse, -itse-

Suomi

Adverbi

itse

1. omatoimisesti, henkilökohtaisesti

   Tein sen itse.

Ääntäminen

• IPA: /ˈit̪se/
• tavutus: it‧se

Pronomini

itse

1. (refleksiivinen) lauseen pääsanaan viittaavana appositiona käytettävä sana, joka korostaa nimenomaan lauseen subjektin eikä minkään muun tekevän jotakin

   Teitkö sen itse? Tietenkin, minä tein sen täysin itse. Ihmettelen usein itsekseni maailmanmenoa.

   Hän on päättänyt tehdä sen aivan itse.

   Hän on itse reilu ihminen joka ei valehtele.

   Vaunu lähti itse, kenenkään auttamatta, liikkeelle.

2. (refleksiivinen, ~ + omistusliite) korvaa lauseen subjektina olevan persoonapronominin tämän ollessa lauseen muuna jäsenenä: kts. itseni, itsesi, itsensä, itsemme, itsenne

   Itseäsi sinä voit siitä kiittää.

   Hän kiusaa itseään aivan turhaan.

Etymologia

alkuperäinen merkitys lienee ollut ’varjo’, josta substantiivin merkitys ’varjosielu’, josta pronominimerkitys^[1]

Käännökset

1. pääsanan kanssa käytettävä sana, joka korostaa nimenomaan lauseen subjektin eikä minkään muun tekevän jtk

englanti: -self (myself, yourself, himself, herself, ourselves, yourselves, themselves) espanja: por sí mismo, por sí misma esperanto: mem japani: 自分 kurdi: xwe latvia: pats liivi: īž pohjoissaame: ieš ranska: même

ruotsi: själv saksa: selbst turkki: kendi ukraina: сам, самий venäjä: сам vepsä: iče viro: ise võro: esiq, ess, es

Aiheesta muualla

• itse Suomen murteiden sanakirjassa

Substantiivi

itse (8)

1. (psykologia) ego; persoonan subjektiivinen kokemus tai näkemys oman olemuksensa ilmentymisestä (kokonaisuutena)
2. (parapsykologia) varjosielu, kaksoisolento tai etiäinen

   Mies halvaantui, kun hänen itsensä lähti omille teilleen.

   En se ollut minä, se oli minun itseni.

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	itse	itset
genetiivi	itsen	itsejen (itsein)
partitiivi	itseä	itsejä
akkusatiivi	itse; itsen	itset
sisäpaikallissijat
inessiivi	itsessä	itseissä
elatiivi	itsestä	itseistä
illatiivi	itseen	itseihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	itsellä	itseillä
ablatiivi	itseltä	itseiltä
allatiivi	itselle	itseille
muut sijamuodot
essiivi	itsenä	itseinä
translatiivi	itseksi	itseiksi
abessiivi	itsettä	itseittä
instruktiivi	–	itsein
komitatiivi	–	itseine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	itse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Taivutus on kuten sanalla "nalle".^[2] Monikkomuodosta käytössä on lähinnä partitiivimuoto "itsejään", esimerkiksi "Anna muidenkin olla omia itsejään." Siinäkin voisi vaihtoehtoisesti käyttää muotoilua: "Anna muidenkin olla oma itsensä."^[3]

Liittyvät sanat

• itsekkyys
• itsellisyys
• itseys

Johdokset

• adjektiivit: itsekseen, itsekäs, itsellinen, itsenäinen, itsetön
• adverbit: itse asiassa

Yhdyssanat

itsearvostus, itsehallinto, itsehalveksinta, itsehalveksunta, itsehavainnointi, itsehedelmöitys, itsehillintä, itsehoito, itseihailu, itseilmaisu, itseinduktio, itseinho, itseironia, itseiva, itsekasvatus, itsekehu, itsekeskeinen, itsekidutus, itsekontrolli, itsekorostus, itsekritiikki, itsekunnioitus, itsekuri, itselaukaisin, itseluottamus, itsemurha, itsemurhaaja, itsensäpaljastaja, itsensäpaljastelu, itseohjautuva, itseoikaisu, itsepalvelu, itsepetos, itsepintainen, itsepoiminta, itsepuolustus, itsepäinen, itsepölytys, itserahoitus, itserakas, itserakkaus, itsereflektio, itseruoskinta, itsesensuuri, itsesiitos, itsesoimaus, itsesuggestio, itsesuojelu, itsesytyntä, itsesyytös, itsesäilytys, itsesääli, itsesäätely, itsetarkkailu, itsetarkoitus, itsetehostus, itsetilitys, itsetuho, itsetuntemus, itsetunto, itsetutkiskelu, itsetutkistelu, itsetypistys, itsetyydyttää, itsetyydytys, itsetyytyväinen, itsevalta, itsevaltainen, itsevaltias, itsevarma

Aiheesta muualla

• itse Kielitoimiston sanakirjassa
• itse Suomen etymologisessa sanakirjassa
• Artikkeli 480 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa