Luettelo Suomen kaupungeista perustamisvuoden mukaan
Wikimedia-luetteloartikkeli From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Tämä on luettelo Suomen tasavallan alueella sijaitsevista tai sijainneista kaupungeista perustamisvuoden mukaisessa järjestyksessä.

Ennen vuotta 1959 perustetut kaupungit
Suomen kaupungit, joista viimeisenä kaupungiksi tuli Lahti vuonna 1905, saivat perinteiset kaupunkioikeudet ja toisaalta velvollisuudet. Nämä oikeudet ja velvollisuudet myönsi kuningas, kuningatar tai keisari. Muutamat uusimmat niistä olivat ennen kaupungiksi tuloaan olleet jonkin aikaa kauppaloita.
Remove ads
Ne Suomen kunnat, jotka saivat vuoden 1959 lain mukaisen ns. uuden kaupungin aseman
Kaupungeille kertyneet raskaat velvoitteet johtivat 1900-luvulla siihen, että Suomeen ei syntynyt yhtään kaupunkia yli viiteenkymmeneen vuoteen. Vuonna 1905 kauppalasta kaupungiksi muuttunut Lahti oli Suomen nuorin kaupunki, kunnes vuonna 1959 säädetyn lain mukaan vuodesta 1960 lähtien muutettiin kauppaloita kaupungeiksi siten, etteivät niitä kuitenkaan alkaneet koskea kaikki kaupunkeja koskeneet perinteiset säädökset kuten velvollisuus maistraatin, raastuvanoikeuden ja kunnallisen poliisilaitoksen ylläpitoon sekä kaupunginvoudin ja kaupunginviskaalin virkoihin. Nämä kaupungit, toisin kuin vanhemmat kaupungit, kuuluivat tuomiokuntaan. Maistraatin sijasta niissä oli järjestysoikeus. Näistä uudenlaisessa kaupungin asemassa olleista kaupungeista käytettiin epävirallista nimitystä uudet kaupungit ja vastaavasti perinteisessä kaupungin asemassa olleista vanhat kaupungit.
- Hyvinkää v. 1960 [9], kauppala vuodesta 1926.
- Kouvola v. 1960 [9], kauppala vuodesta 1923.
- Riihimäki v. 1960 [9], kauppala vuodesta 1922.
- Rovaniemi v. 1960 [15], kauppala vuodesta 1929.
- Salo v. 1960 [16], rajoitetut kauppalan oikeudet 1860, täydet oikeudet 1887, tuhoutuu tulipalossa 1888, uudet kauppalanoikeudet 1890.
- Seinäjoki v. 1960 [9], kauppala vuodesta 1931.
- Pieksämäki v. 1962 [9], Pieksämän kauppala 1930, vuodesta 1948 Pieksämäki.
- Varkaus v. 1962 [9], kauppala vuodesta 1929.
- Valkeakoski v. 1963, kauppala vuodesta 1923.
- Forssa v. 1964, kauppala vuodesta 1923.
- Vammala v. 1965, epäitsenäinen kauppala 1912, kauppala 1915, yhdistyi 2009 Mouhijärven ja Äetsän kanssa Sastamalan kaupungiksi.
- Järvenpää v. 1967, kauppala vuodesta 1951.
- Lohja v. 1969, kauppala vuodesta 1926.
- Loimaa v. 1969, kauppala vuodesta 1922.
- Kerava v. 1970, kauppala vuodesta 1924.
- Imatra v. 1971, kauppala vuodesta 1948.
- Ylivieska v. 1971, kauppala vuodesta 1965.
- Espoo v. 1972, kauppala vuodesta 1963.
- Kankaanpää v. 1972, kauppala vuodesta 1967.
- Kauniainen v. 1972, kauppala vuodesta 1920.
- Kemijärvi v. 1973, kauppala vuodesta 1957.
- Kuusankoski v. 1973, kauppala vuodesta 1957, yhdistyi 2009 Kouvolaan.
- Lieksa v. 1973, kauppala vuodesta 1936
- Mänttä v. 1973, kauppala vuodesta 1948, yhdistyi 2009 Vilppulan kunnan kanssa Mänttä-Vilppulan kaupungiksi
- Äänekoski v. 1973, kauppala vuodesta 1932.
- Nurmes v. 1974, epäitsenäinen kauppala 1876, kauppala 1901.
- Raisio v. 1974, kauppala vuodesta 1966.
- Vantaa v. 1974[17], kauppala vuodesta 1972.
Remove ads
Vuonna 1977 kaupungeiksi muuttuneet kauppalat
Vuoden 1977 alussa tuli voimaan uusi kunnallislaki, johon ei enää sisältynyt kauppalan käsitettä. Kaikki silloiset kauppalat muuttuivat kaupungeiksi lukuun ottamatta Karhulaa, joka liitettiin Kotkaan. Kaupunki-nimityksellä ei näiden kaupunkien osalta kuitenkaan enää ollut juridista merkitystä.
- Alavus v. 1977, kauppala vuodesta 1974.
- Anjalankoski v. 1977, kauppala vuodesta 1975; yhdistettiin Elimäen, Jaalan, Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan kanssa uudeksi Kouvolan kaupungiksi vuonna 2009.
- Haapajärvi v. 1977, kauppala vuodesta 1967.
- Harjavalta v. 1977, kauppala vuodesta 1968.
- Huittinen v. 1977, kauppala vuodesta 1972.
- Ikaalinen v. 1977, epäitsenäinen kauppala 1858, itsenäiseksi kauppalaksi 1972.
- Jämsä v. 1977, kauppala vuodesta 1969.
- Karjaa v. 1977, kauppala vuodesta 1930, yhdistyi Tammisaaren kaupungin ja Pohjan kunnan kanssa Raaseporin kaupungiksi 2009.
- Karkkila v. 1977, kauppala vuodesta 1932.
- Kokemäki v. 1977, kauppala vuodesta 1972.
- Kurikka v. 1977, kauppala vuodesta 1966.
- Lapua v. 1977, kauppala vuodesta 1964.
- Nokia v. 1977, Pohjois-Pirkkalan kauppala 1937, vuodesta 1938 Nokia.
- Oulainen v. 1977, kauppala vuodesta 1967.
- Outokumpu v. 1977, kauppala vuodesta 1968.
- Parainen v. 1977, kauppala vuodesta 1948, yhdistyi Nauvon, Korppoon, Houtskarin ja Iniön kanssa vuonna 2009 Länsi-Turunmaan kaupungiksi, joka vuoden 2012 alussa otti nimekseen uudelleen Parainen.
- Parkano v. 1977, kauppala vuodesta 1972.
- Suolahti v. 1977, kauppala vuodesta 1932, liittyi Äänekosken kaupunkiin 2007.
- Suonenjoki v. 1977, kauppala vuodesta 1967.
- Toijala v. 1977, kauppala vuodesta 1946, yhdistyi Viialan kanssa Akaan kaupungiksi 2007.
- Virrat v. 1977, kauppala vuodesta 1974.
Myöhemmin kaupungeiksi nimitetyt kunnat
Vuodesta 1995 kunta on voinut omalla päätöksellään julistautua virallisesti kaupungiksi (sitä ennen tarvittiin valtioneuvoston hyväksyntä), mutta nykyisen, vuoden 1977 alussa voimaan tulleen kunnallislain aikana tapahtuneilla kaupungeiksi muuttumisilla ei ole alun alkaenkaan ollut mitään juridista merkitystä. Kaupunkinimityksen käyttöönotot ovat olleet aina kunkin vuoden alussa, viittä poikkeusta (Juankoski, Kauhajoki, Lieto, Nilsiä ja Ypäjä) lukuun ottamatta.
- Alajärvi v. 1986
- Jämsänkoski v. 1986, yhdistyi 2009 Jämsän kaupunkiin
- Kannus v. 1986
- Kauhava v. 1986
- Keuruu v. 1986
- Kuhmo v. 1986 [18]
- Laitila v. 1986
- Orivesi v. 1986
- Saarijärvi v. 1986
- Ähtäri v. 1986
- Kitee v. 1992
- Nivala v. 1992
- Orimattila v. 1992
- Kaarina v. 1993
- Kiuruvesi v. 1993
- Närpiö v. 1993
- Pyhäjärvi v. 1993, nimi vuosina 1993–1995 Pyhäsalmi, vuodesta 1996 jälleen Pyhäjärvi
- Somero v. 1993
- Haapavesi v. 1996
- Viitasaari v. 1996
- Paimio v. 1997
- Juankoski v. 1998 (28. helmikuuta), yhdistetty Kuopioon 2017
- Nilsiä v. 1998 (1. maaliskuuta), yhdistetty Kuopioon 2013
- Kuusamo v. 2000
- Ulvila v. 2000 (Ulvilan kaupunki oli ollut olemassa aiemmin myös vuosina 1365–1558)
- Kauhajoki v. 2001 (1. heinäkuuta)
- Kalajoki v. 2002
- Pudasjärvi v. 2004
- Ylöjärvi v. 2004
- Joutseno v. 2005, yhdistetty Lappeenrantaan 2009
- Ypäjä, tuli kaupungiksi 3. heinäkuuta ja lakkasi 10. heinäkuuta 2013
- Kangasala v. 2018
- Lieto v. 2022 (8. heinäkuuta)
Remove ads
Kuntaliitoksissa muodostuneet kaupungit
Eräitä uusia kaupunkeja on muodostunut kuntaliitoksissa. Osa näistä on saanut perustettaessa kokonaan uuden nimen. Osassa tapauksia aiempi samanniminen kaupunki on kuntaliitoksessa lakkautettu ja sen seuraajaksi tullut uusi perustettu kaupunki, joka joko heti tai lyhyen muunnimisyyden jälkeen on ottanut liitoksessa mukana olleen aiemman kaupungin nimen.
Kaupungin nimi muuttunut kuntaliitoksessa
- Akaa v. 2007, muodostui Toijalan kaupungin ja Viialan kunnan yhdistyessä
- Länsi-Turunmaa v. 2009, muodostui Nauvon, Korppoon, Houtskarin ja Iniön kuntien ja Paraisten kaupungin yhdistyessä. Vuoden 2012 alusta kaupunki otti uudestaan käyttöön yhtenä liitoskunnista olleen kaupungin vanhan nimen Parainen.
- Mänttä-Vilppula v. 2009, muodostui Mäntän kaupungin ja Vilppulan kunnan yhdistyessä
- Raasepori v. 2009, muodostui Tammisaaren ja Karjaan kaupunkien ja Pohjan kunnan yhdistyessä
- Sastamala v. 2009, muodostui Vammalan kaupungin ja Mouhijärven ja Äetsän kuntien yhdistyessä
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads