kiljunta

Suomi

Substantiivi

kiljunta (9-J)

1. toistuva kimeä huuto, kilju, usein pelon tai tuskan seurauksena

Ääntäminen

• IPA: /ˈkiljunt̪ɑ/
• tavutus: kil‧jun‧ta

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kiljunta	kiljunnat
genetiivi	kiljunnan	kiljuntojen (kiljuntain)
partitiivi	kiljuntaa	kiljuntoja
akkusatiivi	kiljunta; kiljunnan	kiljunnat
sisäpaikallissijat
inessiivi	kiljunnassa	kiljunnoissa
elatiivi	kiljunnasta	kiljunnoista
illatiivi	kiljuntaan	kiljuntoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kiljunnalla	kiljunnoilla
ablatiivi	kiljunnalta	kiljunnoilta
allatiivi	kiljunnalle	kiljunnoille
muut sijamuodot
essiivi	kiljuntana	kiljuntoina
translatiivi	kiljunnaksi	kiljunnoiksi
abessiivi	kiljunnatta	kiljunnoitta
instruktiivi	–	kiljunnoin
komitatiivi	–	kiljuntoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	kiljunna-
vahva vartalo	kiljunta-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. kiljuminen

ruotsi: tjut

Liittyvät sanat

• kiljaisu
• kilju
• kiljua
• kiljuminen
• kiljuna
• kirku
• kirkuna
• parku
• parkuna
• ulina
• ulvonta

Aiheesta muualla

• kiljunta Kielitoimiston sanakirjassa