saada
From Wiktionary, the free dictionary
Remove ads
Suomi
Verbi
- olla annettavan tavaran tai idean kohde, ottaa vastaan, vastaanottaa; saada jotakin
- Sain Pekalta lahjaksi kiinnostavan kirjan.
- Sain serkultani kirjeen.
- Kirjasta sain hyvän idean pienoisrautatien rakentamiseen.
- olla lupa, voida
- Saako kakkua maistaa?
- Saan mennä elokuviin.
- aiheuttaa, tehdä joku tekemään jotain
- Saat minut hyvälle tuulelle.
- Sain Pekan menemään kouluun.
- Pelko yltyvästä työttömyydestä sai pörssikurssit laskuun.
- joutua tai tulla jonkin kohteeksi
- Keskiajalla kasvatus oli niin kovaa, että saatiin usein keppiä pienimmästäkin rikkeestä, silloin ei lakikaan suojannut.
- Saimme esityksen päätyttyä valtaisat aplodit.
- Sillä tempulla sai huomiota.
- päästä tavoitteeseen, saavuttaa jotakin omalla toiminnalla
- Sain ongella ahvenen.
- Saisinpa tentin läpi.
- tulla jonkun osaksi tai kohdalle ilman tarkoitusta tai tavoittelua
- Naapuri sai sydäninfarktin.
- Saimme oikein mytelin.
- (puhekieltä) päästä sukupuoliyhteyteen jonkun kanssa
- Haluisin saada sulta.
- (murteellinen, runollinen) saapua, tulla
- Syksy jo saa, harmaa on maa (Mikael Nyberg, Syksyn tullessa)
- (radio) kuulla
- Kaukopartio, saitteko?
Ääntäminen
- IPA: /ˈsɑːdɑˣ/
- tavutus: saa‧da
Etymologia
arjalainen laina[1]
Käännökset
6. tulla osaksi
|
Nämä käännökset on merkitty korjattaviksi.
Liittyvät sanat
aikaansaada, antaa, saada aikaan, saada tietää, saada valoa, saanta
Johdokset
Yhdyssanat
Aiheesta muualla
Remove ads
Viro
Verbi
saada
- (taivutusmuoto) da-infinitiivi verbistä saama
- Hankisin infot, kust tööd saada.
- Hankin [imperf.] tietoja, mistä saada työtä.
- Hankisin infot, kust tööd saada.
Aiheesta muualla
- saada sanastossa [PSV] Eesti keele põhisõnavara sõnastik (viroksi)
Verbi
saada
Remove ads
Viitteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads