Reikäleipäkunta
Suomessa käytetty nimitys maalaiskunnasta, josta on irtautunut kauppala-alue From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Reikäleipäkunta (joskus myös kehyskunta[1]) on nimitys, jota on käytetty Suomessa kaupunkia tai kauppalaa ympäröineestä maalaiskunnasta. Nimitys reikäleipäkunta tulee siitä, että ympäröivä kunta muistuttaa jossain määrin pyöreää ruisleipää, josta puuttuu toiseen kuntaan (yleensä kaupunkiin tai kauppalaan) kuulunut ”reikäosa”. Nimitys maalaiskunta tai myöhemmin vain kunta on aiemmin esiintynyt myös monien reikäleipäkuntien nimissä, jos niiden nimi on ollut sama kuin keskuskunnan. Jos kunnilla on ollut eri nimi, nimitystä maalaiskunta tai kunta ympäröivän kunnan nimessä ei ole tarvittu.
Määrällisesti yleinen tapaus reikäleipäkunnista Suomessa ovat olleet maalaiskunta-sanaa nimessään käyttäneet kunnat, jotka ympäröivät samannimistä kaupunkia tai kauppalaa (esimerkiksi Kemijärvi ja Kemijärven maalaiskunta). Viimeiset tällaiset keskuskunnan enklaaviksi sisälleen jättäneet samannimiset maalaiskunnat lakkasivat olemasta, kun Rovaniemen maalaiskunnasta tuli osa Rovaniemen kaupunkia vuonna 2006, ja kun Pieksänmaa ja Pieksämäki yhdistyivät vuonna 2007. Viimeinen maalaiskunta-sanaa nimessään käyttänyt kunta, Jyväskylän maalaiskunta, liittyi Jyväskylään vuonna 2009, mutta vuoden 1964 jälkeen sekään ei enää ympäröinyt joka suunnasta Jyväskylän kaupunkia.
Joskus reikäleipäkunnalla ja siitä eronneella kauppalalla tai kaupungilla on voinut olla eri nimet, vaikka maalaiskunta olisikin jäänyt ympäröimään kauppalaa tai kaupunkia joka puolelta (esimerkiksi Lieksa ja Pielisjärvi tai Vammala ja Tyrvää) tai lähes joka puolelta (esimerkiksi Valkeala ja Kouvola tai Sääksmäki ja Valkeakoski tai Uskela ja Salo).
Remove ads
Reikäleipäkunnat ja enklaavit
Jos reikäleipäkunta on sen sisään jäävän kunnan ainoa rajanaapuri, kyseessä on erikoistapaus maantieteellisestä ilmiöstä nimeltä enklaavi. Aina enklaavin toisen kunnan sisälle muodostava kunta ei ole ollut ympäröivän kunnan keskus, joskin tämä on Suomessa ollut harvinaisempi tapaus (esimerkiksi Espoo ja Kauniainen tai Muolaa ja Kyyrölä). Nykyään kuntia, jotka tekevät toisesta kunnasta enklaavin, on Suomessa kaksi: Espoo, joka ympäröi Kauniaista, ja vuoden 2013 alusta Savonlinna, joka ympäröi Enonkoskea. Savonlinnan tapaus on seurausta kunnan pohjoisrajalla suoritetuista rajajärjestelyistä, joilla vältettiin kuntaliitos ilman yhteistä rajaa Savonrannan liittyessä vuonna 2009 osaksi Savonlinnaa.
Määrittelystä riippuen täydellinen enklaavi voi jäädä muodostumatta myös valtakunnan maa- tai merirajalla. Närpiö on Kaskisten ainoa rajanaapuri maa-alueella, mutta Kaskinen ulottuu kapeaa käytävää myöten merellä aluevesirajalle, joten Närpiö ei ympäröi Kaskista joka puolelta. Toinen vastaava esimerkki on ollut Tornio ja Alatornio. Alatornio ympäröi Torniota joka puolelta Suomen alueella, mutta lännessä Tornio rajoittui Ruotsin Haaparantaan. Myös Utsjoki on Suomen alueella joka puolelta Inarin ympäröimä, mutta se rajoittuu myös Norjaan.
Osa aiemmin enklaavin muodostaneista keskuskunnista lakannut olemasta enklaaveja alueliitoksista johtuen. Esimerkiksi Jyväskylän maalaiskunta ympäröi aiemmin Jyväskylää joka puolelta, mutta vuoden 1965 osakuntaliitoksen jälkeen kunta muistutti muodoltaan hevosenkenkää eikä reikäleipää. Useimmiten enklaavi on lakannut olemasta kuntaliitoksen myötä.
Kun Vähänkyrön kunta liitettiin Vaasaan vuonna 2013, Vähänkyrön alueesta muodostui eksklaavi.
Toisen kunnan täydelliseksi enklaaviksi jättäneet kunnat
Remove ads
Reikäleipäkuntia toiminnallisesti ja historiallisesti määriteltynä
| Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Se, että nimitys "reikäleipäkunta" voi viitata myös toiminnalliseen ja historialliseen suhteeseen, käy ilmi artikkeli Aiheesta muualla -osioon kootuista Kuntaliiton julkaisuista sekä keskustelussa viitatusta Loimaan kuntajakoselvityksestä, jossa ilmiöstä käytetään nimeä "kehyskunta", jota kuitenkin vakiintuneemmin käytetään toisessa merkityksessä. |
Kaikissa tapauksissa samannimiset kaupungit ja maalaiskunnat tai maalaiskunta ja siitä omaksi kunnakseen eronnut taajama eivät ole sijainneet toisiinsa nähden niin, että olisi muodostunut täydellinen enklaavi vaikka keskuskunnan ja ympäröivän maalaiskunnan toiminnallinen ja historiallinen suhde on muuten ollut samanlaisen kuin täydellisen enklaavin muodostavien kuntien tapauksessa. Esimerkiksi Loimaa rajoittui jo ennen Loimaan kunnan kuntaliitosta myös Ypäjään, Lohja ennen Lohjan kunnan kuntaliitosta myös Siuntioon, Uusikaupunki ennen Uudenkaupungin maalaiskunnan kuntaliitosta myös Kalantiin, Uskelasta eronnut Salo ennen Uskelan kuntaliitosta myös Halikkoon, ja Sääksmäestä eronnut Valkeakoski ennen Sääksmäen kuntaliitosta myös Pälkäneeseen, kun kauppalaksi ja sittemmin kaupungiksi muodostunut keskustaajama näiden tapauksissa sattui sijaitsemaan lähellä entisen emäkuntansa alueen jotain reunaa pikemmin kuin sen keskellä. Toiminnallisesti ja historiallisesti keskuskunnan ja ympäröivän kunnan suhde on kuitenkin näissä tapauksissa sama riippumatta enklaavin muodostumisesta tai kuntien nimistä, ja toinen merkitys käsitteelle reikäleipäkunta viittaakin tähän keskuskunnan ja ympäröivän kunnan toiminnalliseen ja historialliseen suhteeseen.
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: "Epävarmat tapaukset" pois! Ne voi luetella vaikka keskustelusivulla ja lisätä täydelliset tai epätäydelliset enklaavit artikkelin puolelle ao. alaluetteloihin sitten kun varma tieto on. Sen sijaan tähän voi koota keskustelussa viitatussa Loimaan kuntajakoselvityksessä lueteltuja "kehyskuntia". |
Remove ads
Kehyskunnat ja maalaiskunnat
- Pääartikkeli: Maalaiskunta
Kehyskunnat ja kuntien muodostamat enklaavit Suomen ulkopuolella
Reikäleipäkunta on vain Suomessa käytetty käsite, mutta myös muualla maailmassa on edelleen tai on aiemmin ollut vastaavia tilanteita, joissa jokin kunta ympäröi toista kuntaa muodostaen enklaavin. Esimerkiksi Ruotsissa Stora Kopparbergin maalaiskunta ympäröi aiemmin joka puolelta Falunin kaupunkia. Virossa puolestaan Viljandin kaupunki sijaitsee kokonaan Viljandin kunnan ja Võrun kaupunki Võrun kunnan sisällä.
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads